Jämi SM-kisat

Bella tutustui viikonloppuna
moneen pentukaveriin ja
tykkäsi kaikista hirmu paljon.

Täällä kirjoittelee taas Jonna, matkalla Jämiltä takaisin kotiin tyhjentämään auto märistä ja hiekkaisista kamoista.

Me ajeltiin taas kisapaikalle jo perjantaina, tällä kertaa sen verran aikasemmin, että ehdittiin laittaa illalla leiri pystyyn ja silti ehdittiin ajoissa nukkumaan. 

Meidän kokoonpano oli siis tällä kertaa minä, iskä ja Samuli, koirista lähti mukaan taas kisaamaan Bruno ja Keesi ja kisapaikkaan tutustumaan Bella.

Lauantain kisaan lähdin ilman mitään odotuksia... Vähän tietty jännitti, mutta se kuuluu asiaan. Meillä ei ollu mitään erityisiä tavotteita, kunhan tehtäisiin puhdas suoritus ja ei oltais ihan tuloslistan loppupuolella. Meidän matka sujui hyvin, oma ajo tuntui paljon paremmalta, kuin pari viikkoa sitten. Silti melkein kaikki mutkat meni liian pitkiksi ja kerran oltiin tosi lähellä mutkan jälkeen ollutta valokuvaajaa, onneksi ehdittiin väistää ajoissa. Selvittiin siis kaikista kurveista ihan kunnialla, vaikka otettiin vauhtia pois vaan sen verran, kun tuntui, että on pakko ottaa (luultavasti siis aika paljon).

Viimeisen 1.5km kohdalla nähtiin kaukana edeltävän selkä ja saatiin vähän lisää boostia lopukiriin, tosin se taisi auttaa lähinnä omaan polkemiseen, Bruno kun juoksee viimeisen mäkiosuuden muutenkin tosi hyvin. Paitsi maalisuoran, se on Brunolle jotenkin tosi vaikea ja siihen ei riitä enää vauhti juosta yli 32km/h. Itsellä olisi ollut jalkaa polkea siihen kovempaa, mutta Bruno auttoi matkan varrella niin paljon kiskoessaan mut mutkista ulos, että hänelle suotakoon pieni hyytyminen loppuun.  

Maalissa olin tosi tyytyväinen meidän puhtaaseen suoritukseen ja Brunon juoksuun. Siihen lisäksi saatiin tietää, että oltiin maaliin tullessa toisella sijalla. Ajattelin, että siihen varmaan kiilaa vielä joku väliin ja jatkettiin matkaa autolle. Hetken päästä ehdin itse katsomaan tulokset ja eipä ollutkaan ketään kiilannut väliin, siellä me oltiin lopputuloksissa toisella sijalla! Se siitä ilman mitään tavotteita kisaamisesta... Seuraavalle päivälle oli isompi tavoite, kuin mitä mulla on vuosiin ollut: selvittää rata pitäen kiinni meidän hopeamitalista. 

Samulin startti oli vasta 15.10 ja itse olisin ollut ihan hermona koko päivän, jos olisin joutunut odottamaan omaa starttia niin pitkään. Samuli siis juoksi Keesin kanssa ja miesten koirajuoksussa oli yhteislähtö. Kolmesta kilpailijasta oli jäänyt vielä yksi pois, joten lähdössä oli ainakin tilaan. Toinen kisaaja oli ruotsalainen, joka lähti kovaa kyytiä edelle, koiran katsellessa kovin Keesiä. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja parivaljakko juoksi radan hyvään aikaan ja Keesi ylitti maaliviivan onnellisena häntä heiluen. 

Mulla meni koko ilta ihan harakoille, me käytiin syömässä, mutta en saanut syötyä paljon mitään. Sit saunan kautta autolle hetkeksi omassa rauhassa katsomaan päivän kisavideota. Olin nukkunut vähän huonosti edeltävän yön, koska oon tottunut nukkumaan Bella kainalossa, enkä yksin. Iskä oli heikolla hetkellä luvannut, että jos mitaleille pääsen, niin Bella voi tulla yöksi mun viereen, vaikka meidän autoon ei ookkaan ikinä saanut tulla koiria sisälle. Odottelin siis vielä iskän ja Samulin saapumista saunomasta ja niin me päästiin Bellan kanssa nukkumaan. En meinannut millään saada unta, koita siinä laskea lampaita, kun päässä pyöri kisarata uudestaan ja uudestaan ympäri. Mulla on siis tosi vilkas mielikuvitus ja aina silmät sulkiessani nään juttuja, mitä en pysty "laittamaan pois päältä" eli katselin siis kisarataa ja mietin sit samalla vähän meidän ajolinjoja. Vähän Bella heräili yöllä ja mä herään aina sen liikkeisiin, mutta silti sain nukuttua hyvin Brunon aamujuottoon asti. 

 Sunnuntain startin jännittäminen jatkui vielä aamullakin. Meidän startti oli vasta 10.26 ja siihen tuntui menevän ikuisuus. Aloin kuitenkin ajoissa lämmittelemään ja laitoin kamat kasaan. Mulla oli aamusta asti niin huono olokin jännityksen takia, että pelkäsin 20min ennen starttia vetäessäni geelin, että se tulee vielä ylös. En muista, että mua olis eläessäni jännittänyt niin paljon ja tuntui, että se jännitys ei edes rauennut startatessa, vaan heikko olo jatkui vähän aikaa kisassakin. Me ajettiin toisena päivinä kurveihin vielä enemmän varmistellen, mutta panostin polkemaan kurveista ulos kovempaa. Bruno veti taas koko radan ihan super hienosti, maalisuora oli taas vähän hidas, mutta suoritus oli silti hyvä. Maalissa meitä odotti iskä, Samuli ja sekunttikello, koska halusin tietää heti, kun mahdollista, että pidettiinkö me meidän sijoitus. Niin siinä sitten kävi, että vaikka aika vähän huononi, niin pidettiin silti melkeen sama rako seuraavaan. Tunteet oli aika pinnassa ja pääsi siinä pieni itkukin. Pari vuotta sitten en olis uskonut, että edes kisaan Brunon kanssa enää ikinä ja nyt meidän yhteistyö alkaa olla lähestulkoon saumatonta ja jätkä tekee ihan huippu hyvin töitä. 

Oon nyt kyllä tosi tyytyväinen meidän molempien päivien suorituksiin. Näillä pohjilla en ois tosiaan osannut olettaa tollasia tuloksia ja iso kunnia menee kyllä koiralle. Mun pohjat on tosiaan nyt pelkästään salilla käymisestä ja pari kuukautta oon juossut. Mun pyörän päällä vietetyt kilometrit on kuitenkin ihan olemattomat ja koostuvat lähinnä koiratreeneistä ja kesän työmatkapyöräilystä. Treenin puutteen huomasi hyvin luottamisen puutteesta omaan ajoon, mutta kyllä jotain taitoa tais olla tallella, kun selvitettiin rata noinkin hyvin. Tämö oli vasta mun toinen SM-mitali koirapyöräilystä, edellisestä on neljä vuotta aikaa, silloin poljettiin Simpsonin kanssa pronssia. Ehkä voisin vähän innostua taas kisaamisesta, jos mulla on koira ens kaudeksi. Nyt suunnitelmissa on palata talveksi takaisin salitreeneihin ja lenkkeillä juosten ja pyörällä sen verran, mitä tekee mieli tehdä. 

Samulin ja Keesin startti oli 13.15 eli taas sai ensin katsella muiden startteja koko päivän. Onneksi Samuli nautti, kun sai hyvällä ajalla syödä aamupalan ja välipalan ja lämmitella ilman kiirettä, kun startti ei ollut aamulla. Matkaan lähti samat kaksi osallistujaa, mutta alussa meinasi käydä pieni tilanne. Ruotsalaisen koira lähti ensin eteen ja sen jälkeen kohti Keesiä. Koiran kiskoessa sivuun juoksija vain päästi liinan pitkäksi, jolloin koira ylettyi melkein Keesiin. Samuli onneksi luki tilannetta hyvin ja laittoi vähän jarrua, jotta koira ei ylettynyt Keesiin ja niin matka sai jatkua. Samuli ja Keesi suorittivat radan melkein 20s nopeammin, kuin ensimmäisenä päivänä ja taas puhtaalla suorituksella.

Meidän porukan osalta siis hyvä viikonloppu ja viemisinä kotiin on kaksi hopeamitalia. Kiitos kaikille mukavasta viikonlopusta ja onnittelut kaikille SM- ja SOC-mitalisteille!