Treenit Jämillä ja fiiliksiä tulevista SM-kisoista

 Me oltiin siis viime viikonloppuna treenaamassa Jämillä. Perjantaina ajettiin Lahteen hakemaan mun uusi pyörä ja lauantaina ajettiin aamusta Jämille. Kierrettiin ensin rata ilman koiria ja onnistuttiin eksymäänkin, mutta oikee reitti löyty lopulta. Loppusuora tuntu vähän vaikeelta, kun siitä tuli niin Poni mieleen. Saatoin myös olla sen takia vähän pahalla tuulella, kun päästiin takaisin autolle. Iskä sai kestää muutamat huudot ihan turhista jutuista, mutta sit päästiin radalle koirien kanssa. 

  Alkuperäinen suunnitelma oli se, että iskä lähtee edelle ja me Brunon kanssa perään. Iskä oli kuitenkin sitä mieltä, että ei muista rataa. Mä lähdin siis Brunon kanssa ihan tyhjälle ja iskä Jennin Ruutin kanssa meidän perään. Bruno veti koko matkan tosi hyvin ja selvästi muisti radan, kun kisasi siellä viime syksynä iskän kanssa. Se helpotti matkantekoa paljon, koska rataa ei ollut vielä merkattu ja pari kohtaa olis ollu vähän vaikeasti neuvottavia. Jätkä jaksoi koko matkan tosi hyvin, mutta loppusuoralla mä poljin rinnalla enkä ite pystynyt antamaan ihan kaikkea, ettei oltu solmussa. Bruno oli kuitenkin tosi taitava ja sain siihen paljon lisää luottoa. Loppusuora ei ehkä ollut sen paras, koska meillä ei ollut mitään selvää maalia, kun palkka oli autolla ja auto vanhalla kisapaikalla.

  Olin jännittänyt loppusuoraa kaikista eniten, kun se oli niin mun ja Ponin juttu. Muistan niin elävästi 2018 SM-kisat, kun lähettiin toisena päivänä neljänneltä sijalta. Lopussa näkyi kuitenkin edeltävän selkä ja kannustin itkien Ponia loppusuoralle. Olin salaa päättänyt, että me noustaan mitaleille ja siinä kohtaa tajusin, että se olis oikeesti mahollista. Me annettiin ihan kaikkemme siihen loppusuoralle ja oon koko talven wattipyöräillessä kovia treenejä ajatellu meidät polkemassa sitä loppusuoraa uudestaan ja uudestaan. Sain kuitenkin nollattua ja tultiin Brunon kanssa maaliin ihan kahestaan ja keskityin vaan meidän menoon.

¨

  Brunon kanssa polkemisen jälkeen kiersin radan vielä yksin läpi ja sen jälkeen suunnattiin takaisin kotiin. Iso kiitos iskälle, että jaksoit kuunnella mun kiukutteluja sen lisäksi et veit mut koko reissuun. 

  Sit vähän mietteitä SM-kisoista... Monen varmasti vaikee uskoa, mutta meillä ei todellakaan oo nyt päätavotteena mitali. Tää kausi alko jo sen verran vaikeesti, et iskän kanssa jutellessa päädyin siihen, että haen vaan kokemusta Brunon kanssa. Jos asetan liian kovat tavoitteet, niin pelkään sen luovan liian kovat paineet Brunolle. En myöskään haluu Brunolle huonoa kisakokemusta, jos olisin pettynyt meidän tuloksiin. Meidän tavoitteet on siis vasta ens kaudessa ja nyt haetaan vaan puhdasta suoritusta. Mähän olin jo ekojen kisojen jälkeen valmis luovuttamaan, kun meidän menosta ei tullut mitään ja yritin puhua iskän kisaamaan Brunon kanssa täbn kauden. Lopulta ymmärsin itekkin, että siinä ei ois mitään järkeä. Olin jo yhden kauden tauolla ja jos oisin ollu myös toisen, ois ollu aika iso kuoppa mistä kavuta ylös ens kaudeksi. 

  Mulla meni tässä hetki tajuta sekin, että lähtökohdat on vähän erit, kuin mulla on ikinä aikaisemmin ollut. Vuoden tauko lähes kaikesta treenaamisesta vaikutti yllättävän paljon. Talvella treenattiin jonkun verran, kun päästiin pari kertaa viikossa wattipyöräilemään. Sillon parani tulokset tosi nopeesti. Sit tein keväällä vähän mitä sattuu ja kesällä innostuin ratapyöräilystä. Ja sit lähti kesäkuussa mökkireissulla vähän mopo lapasesta ja palasin kotiin kädessä kolme murtumaa... Sinne saatiin haaskattua kuukausi mun treeneistä ja missasin ratapyöräilyn SM-kisat ollessani pyöräilykiellossa. 

  Sit tuli ehkä suurin haaste ikinä. Simpson meni ihan yhtäkkiä. En saanu itteeni kasattua mitenkään ja jouduin viemään Brunon asumaan porukoille, ku en saanu sitä siinä mielentilassa mitenkään hallintaan. Kolme viikkoa näin joka yö painajaisia ja heräilin monta kertaa yössä. Kello valitti, että unitietoja ei voi antaa, kun unta on alle 4h... Olin ihan lukossa. Ei oikeestaan ois kiinnostanu treenata, en nähny kavereita ja väsymyksen takia olin ihan kokoajan huonolla tuulella. Mul ei ollu oikeen ollenkaan nälkä, kun päivärytmi oli ihan sekasin. Pääsin useesti vasta myöhään yöllä nukkumaan ja aamulla vaan makasin sängyssä tosi pitkään. Asiaa ei auttanut se, että mun kämppä oli ihan hirvee kaaos, kun en jaksanu ees siivota. Porukatkin alko olla jo tosi huolissaan, joten äiti puuttui asiaan. Ensimmäiseksi suostuin näkemään kavereita ja sain vihdoin taas nukuttua. Pikkusisko kävi siivoomassa mun luona, mikä helpotti kans tosi paljon. Bruno sai palata kotiin ja vaikka ajattelin Ponia ihan kokoajan, niin sain vähän arjesta kiinni. Olin myös saanu jo rannetuen pois ja käsi oli kunnossa, niin oli myös lupa taas pyöräillä.

  Sen jälkeen jatku treenit ja alko kisakausi ja nyt ollaan tässä. Pikkuhiljaa on vähän helpottanu, mutta ei vieläkään oo helppoa. Oon niin monet illat kyynelehtiny ja miettiny miks Ponin aika piti jo tulla. Nyt SM-kisojen lähestyessä vaikeita päiviä on ollu taas vähän enemmän, mut ne Jämin treenit autto kyllä huomattavasti. Niitä ennen meni taas kolme yötä siihen, et heräilin ja näin vähän painajaisia, mut nyt ne on menny ohi. Tätäki postausta kirjottaessa tuli itku aika monta kertaa...

  Oon ollu koko viikon tosi väsyny ja tiistainaki ihmettelin, etten oikeen heränny ees ku tein treenin. Nyt ku tätä oon tässä kirjottanu, niin en kyllä yhtään ihmettele. Eipä oo vielä näin raskasta syksyä ollu, eikä toivottavasti oo tulossa toista. 

  En todellakaan kirjottanut tota kaikkea sen takia, että ois tekosyyt ens viikonloppuun valmiina. Ajattelin, että ois tälleen etukäteen hyvä selvittää omat ajatukset ja lyödä faktat tiskiin. Muuten lähden vahingossa asettamaan liian kovat odotukset ja sit harmittaa, jos ei onnistu. Mun on myös helpompi hahmottaa asiat, kun kirjotan ne ylös, niin ajattelin että miks en kirjottais tänne. 

  Vähän saattaa olla sekavaa tekstiä, mutta toivottavasti siitä sai edes jotain selkoa. Itellä on nyt ainaki ajatukset vähän selvemmät ja viikonlopulle on yksi selvä tavoite. Puhdas suoritus, mille Brunon kanssa annetaan molemmat kaikkemme. Riippumatta siitä mihin se riittää, siinä on meille hyvä pohja ens kaudelle. 

Vuoksicross, Imatra

 Viime viikonloppuna suunnattiin perjantaina äidin kanssa kohti Imatraa. Napattiin matkalta Jenni Kreivin Ruuti matkaan. Ehdittiin illalla vielä kiertämään rata, joka oli vähän erilainen, kun mihin oon tottunut. Muistutti lähinnä vuoristorataa, ylä- ja alamäkiä löytyi ihan huolella ja sekaan vielä muutama kunnon mutka, joista pari oli heti alamäen perään. Polkasin mäet kuitenkin yksinkin ihan hyvällä vauhdilla ylös, joten jäi kisaa varten ihan hyvä fiilis. 

  Lauantaina käytiin kiertämässä rata vielä uudestaan, ihan vaan varoiksi, ettei oltu kierretty väärin illalla. Ihan oikein oltiin kierretty. Ensimmäisenä äiti ja Ruuti starttasivat yhden koiran kärryluokassa. Olin kieltänyt äitiä puhumasta koko kisasta ja analysoimasta sitä, niin ei ihan hirveen montaa sanaa ehditty vaihtamaan. Seuraavaksi oli mun ja Brunon startti. Olin vähän epävarma, et pystynkö nollaamaan ennen starttia. Onnistuin kuitenkin hyvin ja lähdettiin radalle ihan rauhallisin mielin. Tai mä lähdin... Bruno oli niin innoissaan, että yritti tulla valjaistakin ulos! 

  Lähtö sujui hyvin, mutta heti ensimmäisessä mutkassa keskusteltiin vähän, että kumpaan suuntaan lähdetään. Mä käskytin oikealle, mut Bruno oli kovin sitä mieltä, et vasen olis kivempi... Päästiin kuitenkin jatkamaan matkaa. Yhdessä toisessakin mutkassa Bruno vähän mietti, mutta muuten meni tosi puhtaan suorituksen. Kerran varmisti et mitä mä mahdan perässä touhuta, kun meinasi takarengas lähtee alta ja jouduin tekeen korjausliikkeen. Muuten oli tosi varma ja kuunteli hyvin. Mulla meinas useassa mutkassa lähtee takarengas alta, olin vissiin pumpannut vähän liian kovat paineet molempiin renkaisiin. Brunoa ei kuitenkaan haitannut ja jaksoi vetää koko matkan hyvää vauhtia. Maalissa oli taas niin onnellinen jätkä, kun oli ollut ihan hirveen kivaa! 

  Seuraavaksi lähetettiin matkaan äiti ja Martti, jotka lähtivät 3km radalle ja oli melkeen samassa silmänrärpäyksessä sieltä takasin. Eipä olis uskottu, että meidän eläkeläinen vetää vielä niin kovaa...

  Meidän porukasta viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä, starttasivat Tuomas ja Ralli kauden viimeisen yhteisen kisansa. Parivaljakko suoritti kahden kilometrin radan ihan hurjaa vauhtia. Iso kiitos Tuomakselle, että Ralli on päässyt kisaamaan tämän kauden noin kovan juoksijan kanssa. Ralli on kyllä juoksussa ihan parhaimmillaan, meillä vaan ei ketään oo enää juossut, niin hän on joutunut tekemäään vaan kaikkea muuta. Ootte kyllä juossu ihan huippu tuloksia ja vauhteja, onnea vielä kerran kaikista upeista tuloksista!

  Imatralta tuli Tuomakselle ja Rallille kultaa, äidille ja Martille hopeaa, mulle ja Brunolle pronssia, äidille ja Ruutille myös pronssia!

  Nyt on jäljellä enää Jämin SM-kisat, enkä ihan tiedä ootanko niitä innolla vai kauhulla, mutta se selviää viikon päästä. Samalla kyllä ootan, että ne on ohi ja saan vähän vapaata. Nä koulun ja koirien ja omien treenien täyttämät päivät ja viikot alkaa jo painamaan jonkun verran. Varsinkin, kun en edes muista, millon olisin viimeks ollut viikonlopun kotona... En lopettais tätä lajia mistään hinnasta, mutta on nä syksyt aika rankkoja!

Janakkala cross

 Viime viikonloppuna päästiin taas istumaan autossa aika reilusti. Perjantaina startattiin kohti Varkautta, missä äidillä oli lauantaina kickbiken SM-kisat (siis ilman koiraa). Mä lähdin mukaan ihan vaan ettei äidin tarvii ajaa yksin ja ajattelin käydä tekemässä ite pyörälenkin sillä aikaa, kun äiti kisas. Äiti ehdotti kyllä et lähtisin vetämään tai polkemaan mukana, mut sanoin että vauhti on liian hidas. Sit päädyin vetämään Kaitsua, jonka vauhti ei ollu ihan niin hidas... Vedettiin 10km aika reipasta vauhtia, tuli itellekkin aika maksimitreeni. Tosta toisen vetämisestä ei ehkä tullu mun uus vahvuus, mut toisaalta harjotus tekee mestarin. 

  Kisan jälkeen ajettiin kotiin ja iskä oli pakannut mulle toisen auton valmiiksi, kiitos! Nukuin yön kotona ja sunnuntaina startattiin Lauran kanssa viiden jälkeen kohti Janakkalaa. Mä starttasin Brunon kanssa pyörällä, Tuomas Rallin kanssa juoksussa ja Laura Martin kanssa juoksun harrastesarjassa. 

  Meillä oli Brunon kanssa ainoana tavoitteena tehdä puhdas suoritus ja onnistuttiin siinä! Mulla katkes kengästä kiristys just 30 sekunttia ennen lähtöä, enkä ehtiny tekeen asialle enää mitään. Toisaalta se sivuutti mun mielestä kaikki muut kisan ulkopuolelle kuuluvat asiat, eli lähinnä Simpsonin. Bruno oli koko matkan tosi kuulias, tiukissakin kurveissa. Se ei varmistellu kertaakaan ja antoi selvästi kaikkensa. Kerran Bruno meinas kerran kääntyä suoralla pätkällä täydestä vauhdista vasemmalle, mut ehin käskyttää sieltä pois niin nopeesti, etten joutunu edes jarruttamaan. Siihen ei siis menny ylimäärästä aikaa. Selvitettiin rata toisiksi nopeimmalla ajalla. Kai Immonen voitti ja me oltiin Ripsa Järven kanssa jaetulla toisella sijalla. Ja oli muuten heti maalissa ihan eri fiilis, kun oltiin saatu tehtyä täysin puhdas suoritus ja tiesin, et oltiin molemmat tehty kaikkemme. Bruno sai maailman parhaan palkinnon, kokonaiset NELJÄ palloa samassa narussa, niin siitä ei voinu enää hänen päivä paremmaks muuttua. 

  Tuomas ja Ralli vetivät tapansa mukaan ihan hulllun hyvän suorituksen ja vetivät koko päivän nopeimman ajan juoksusta! Laura ja Martti paineli myös hurjaa vauhtia, vaikka vähän pelkäsin, että Martti hyytyy lämmön takia. Parivaljakko saapu kuitenkin maaliin hyvällä vauhdilla, mutta sen jälkeen oli kyllä molemmat koirat aika väsyneitä, kun oli niin kovaa saanut painella.

  Oli siis ihan meidän koirien päivä ja perässä pyöräilijä ja juoksijat tuli hyvin perästä. Oli niin ihanaa saada vähän lisää luottoa Brunoon, ku jätkä selvästi pystyy vaikka mihin. Nyt kun ite pääsis viel kuntoon, niin sit mennään lujaa. Ralli on vetäny koko kauden tosi hyvin ja jatkoi samaa tasaista suoritusta myös nyt. Marttia epäiltiin tosi paljon, mutta kyllä se eläkeläinenkin näköjään vielä jaksaa laittaa tassua toisen eteen ihan vauhdilla. Kiitos Tuomakselle ja Lauralle koirien juoksutuksesta ja kaikille, jotka ehti päivän mittaan auttamaan koirien lähdöissä.