Tässä Sannan kertomaa tarinaa teamin veteraanijaoston kisamatkasta Viroon. Vaikka tosiasiassa vain perässäkiitäjät kuuluivat veteraanijaostoon, koirat Bruno (4v.) ja Keesi (2v.) ovat parhaassa kisaiässä…
Näihin kisoihin lähtö ei taas mennyt ihan niinkuin strömssöössä. Juha oli jo jonkin aikaa ollut flunssainen ja torstaina olo vain huononi, joten hän meni lääkäriin. Diagnoosi oli poskiontelotulehdus, mutta onneksi lääkäri sanoi, että se ei estä kisaamista. Maksimisuoritukseen ei kuulemma olisi mahdollisuuksia, mutta ei olisi myöskään sydänlihastulehdukseen riskiä. Joten antibiottikuuri päälle ja matkaan lähdettäisiin suunnitellusti.
Lähdimme matkaan perjantai aamuna. Suunta kohti Helsinkiä ja Eckerö Linella Viron puolelle. Meitä oli lähdössä Suomesta kivan kokoinen porukka kisoihin: 12 kilpailijaa ja handlerit päälle eli yhteensä 16 henkeä. Olimme jo menomatkalla kahta henkeä lukuunottamatta samalla lautalla. Viroon päästyämme veimme tavarat majapaikkaamme ja ruokimme koirat. Pyrimme ruokkimaan koirat vajaan vuorokauden ennen kisastarttia. Tämän jälkeen lähdimme kohti kisapaikkaa joka sijaitsi n. 10km:n päässä.
Lähdimme kiertämään kisarataa ilman koiria, kickareilla, pyörillä ja hölkäten… Rataa ei ollut vielä merkattu, joten suunnistustaitoiset katsoivat reittikartaa ja ohjasivat meidät reitin läpi. Aika hyvin suunnistettu, sillä luultavasti kuljimme oikean radan. Huh mikä rata! PALJON ylä-ja alamäkiä, tiukkoja mutkia ja liukkaita lehtiä. Lisäksi radalla oli kohtia, joissa koiran pitää kovassakin vauhdissa pystyä kuuntelemaan ohjaajan suuntaohjeita. Nousumetrejä reitiltä kertyi 120m. Haastava rata, joka vaatii paljon niin ohjaajalta, kuin koiralta. Itse mietin miten ihmeessä jaksaa mäet vielä lopussa, kun kisa jo alkaa tosi pitkään nousuun. Juhan haaste oli se poskiontelotulehdus, jokainen juoksuaskel sattui hampaissa asti… Tällaisia ratoja saisi kuitenkin olla mun mielestä enemmän, kyllä kisojen pitääkin olla haastavia! Osa lähti vielä kiertämään radan koirien kanssa, mutta me emme ja miksi emme? Koirilla on erittäin hyvä muisti ratojen suhteen ja olemme sitä mieltä, että jos radasta ei ole 110% varmuutta, on parempi, ettei sitä kierrä etukäteen. Koirat ovat vieraalla radalla todella hyvin kuulolla ja ne on helpompi ohjata käskyillä oikeaan suuntaan. Jos rata on etukäteen kierretty väärin on olemassa riski, että koira ei kuuntele, vaan yrittää mennä opittuun suuntaan.
Majapaikassa istuimme hetken iltaa hyvän ruuan ja hyvän seuran parissa. Koirat saivat hieman kissanruualla maustettua vettä ja lepäsivät tyytyväisinä autossa. Kisaan oli lähdetty ilman tavoitteita, ajatuksena saada koirille treeniä ja pitää hauskaa. Kuitenkin nukkumaan mennessä jännitys alkoi ja nukahtaminen oli hankalaa. Onneksi herätys olisi lauantaina vasta seitsemältä, joten ehti hyvin nukkua.
Lauantai alkoi koirien juotolla. Startit olisivat vasta iltapäivällä, joten koirat saisivat juomaa kolme kertaa. Aamupalan jälkeen suuntasimme kohti kisapaikkaa ja kävimme uudelleen kiertämässä radan. Olimme kiertäneet sen edellisenä päivänä oikein ja mäet olivat paikoillaan. Ilmoittautumisen jälkeen eläinlääkäri kierteli tarkistamassa koirien passeja, rokotuksia ja sirunumeroita. Myös välineitä tarkistettiin ja mm. mitattiin, että vetonarut ovat oikean pituisia. Onneksi ei tarvinnut stressata varusteista, koska meillä on käytössä Kainpon vetovarusteet ja ne täyttävät kisavaatimukset. Jännitän aina kisoja aivan hulluna ja mietin, miksi olen lähtenyt mukaan; Mitä järkeä on aiheuttaa itselleen oloa, jossa oksettaa ja maha on sekaisin? Ennen omaa starttia olimme auttamassa Tuiren matkaan koirapyöräilyssä. Juha toi koiran lähtöpaikalle ja piti Iiroa lähdössä, minä pidin pystyssä pyörää, jotta lähtö olisi mahdollisimman nopea.
Sitten lämmittelemään ja omaan starttiin… Tuire ehti oman starttinsa jälkeen pitämään Brunoa kun minä olin starttaamassa. Kisoissa kultaakin kalliimpaa on ystävät, jotka auttavat ja pystyy luottamaan siihen, että apukädet ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Startti sujui hyvin ja lähdimme vauhdikkaasti matkaan. Bruno oli hyvin kuulolla ja vaikeissakin kohdissa kuunteli herkällä korvalla ja meni minne ohjasin. Puolessa välissä rataa saimme kiinni edellemme lähteneen koirakon. Jouduimme hieman hidastamaan, koska ohituspaikka oli huono. Nopeasti kuitenkin löysimme ohituspaikan ja pääsimme hienosti ohi. Ohituksen jälkeen alkoi alamäki ja Bruno kiihdytti nopeasti eteenpäin. Lopussa oli aivan jäätävä ylämäki ja mäen päällä oli lisää ohitettavaa. Vaikka vauhti oli erittäin hidas ohituksessa, Bruno teki hienon ohituksen. Hän kuunteli minua ja kurvasi oikealle viimeiseen alamäkeen. Alamäessä vilahtikin jo seuraava edellä menijä ja käteni siirtyi jarrukahvalle. Jyrkän mäen alla olisi erittäin tiukka ja liukas mutka vasemmalle ja maalisuoralle. Mieluummin malttia, kuin kaatuminen viimeiseen mutkaan. Selviydyimme mutkasta kunnialla ja maaliin tulimme aivan toisen koirakon perässä. Olin niin onnellinen maalissa. Bruno oli tehnyt upeasti töitä; Vain muutamassa mäessä hän otti raviaskelia, ohitukset olivat ihan huippuja ja suuntia hän kuunteli tosi hyvin. Itseenikin olin tyytyväinen, olin jaksanut mielestäni ihan hyvin auttaa Brunoa. Ekan päivän jälkeen olimme iloiseksi yllätykseksi sijalla 2. ja kärkeen oli vain 16sek. Tätä en ollut odottanut; Tiesin kyllä että Bruno on kovassa kunnossa, koska hän oli juuri viime viikonloppuna voittanut SM-hopeaa koirapyöräilyssä, Jonnan kanssa. Omassa kunnossani tiedän kuitenkin olevan toivomisen varaa…
Juha ja Keesi tekivät erittäin hyvän suorituksen. Keesi veti koko matkan ja saapui maaliin itselleen tyypillisesti räkä poskella ja onnellisena häntää heiluttaen. Juhankin juoksu oli tuntunut kulkevan ihan kivasti, vaikka jokainen askel tuntui edelleen hampaissa asti. Keesi oli sopivankokoinen juoksukaveri tähän mäkiseen rataan. Ylämäissä se tekee parhaansa ja vetää liina kireällä laukaten. Kuten myös alamäissäkin, mutta keveytensä vuoksi siitä on enemmän hyötyä, kuin haittaa. Juha ei ole parhaimmillaan nopeissa alämäissä, joten liian vahvasta koirasta olisi vain haittaa. Pari oli maalissa sijalla 3. Neljäs oli vain 3sek. päässä, joten huomenna olisi tiukka kisa. Nämä olivat Juhan ensimmäiset kaksipäiväiset koirajuoksukisat, joten pientä lisäjännitystä toi se, kun ei ollut kokemusta, miten jalat palautuvat seuraavan päivän starttiin. Starttien jälkeen paikallinen eläinlääkäri tuli autojemme luo ja annoimme koirille ekinokokkilääkkeet. Saimme passeihin merkinnät lääkkeiden antamisesta ja takaisin Suomeen pääsy oli varmistettu. Sen jälkeen koirille ruokaa ja lähdimme itsekin syömään. Ruokailun ja suihkun jälkeen istuimme vielä hetken iltaa porukalla ennen nukkumaan menoa. Ja ei, taaskaan ei uni meinannut tulla, sen verran jänniin asetelmiin oli kisailut jäänyt…
Sunnuntaina startit olivat aiemmin ja herätys jo kuudelta. Aamu alkoi taas koirien juotolla. Tänään juotot kaksi kertaa; vajaa viisi tuntia ennen starttia isompi määrä ja pari tuntia ennen vähän pienempi määrä. Koirat olivat iloisia ja virkeitä ja näyttivät hyvin palautuneilta. Perässämenijöillä tuntui kyllä kropassa, mutta niin kisan jälkeen kuuluukin, kaikki siis hyvin. Onneksi lähdöt olivat aiemmin, koska jännitys oli, jos mahdollista, vielä pahempaa kuin edellisenä päivänä… Tuiren ja Iiron upea suoritus toiseen kisapäivään sai kuitenkin omankin mielen paremmaksi.
Toisena päivänä lähdöt ovat luokittain niin, että nopeimmat lähtevät ensin, joten ohituksia ei pitäisi olla niin montaa. Tuire auttoi taas lähdössä ja lähdimme Brunon kanssa radalle ajatuksena ajaa rohkeammin, kuin edellisenä päivänä. Bruno luki rataa todella hyvin ja muisti mutkat edellisestä päivästä. Poika ei paljon ohjailuja kaivannut, vaan juoksi itsevarmasti eteenpäin. Yhdessä kohtaa olisin itse saattanut mennä väärin, mutta Bruno kurvasi vasemmalle pelastaen tilanteen. Ajoin rohkeammin mutkiin ja pari kertaa rohkeus meinasi kostautua, kun ajauduin turhankin reunaan, mutta onneksi vain meinasi… Alamäissä ajoin lujempaa ja annoin adapterin hoitaa työnsä ja pitää vetoliinan pois renkaasta. Minulla oli käytössä Kainpon Ultra Swing koiravetoadapteri ja se oli tosi hyvä tähän vaihtelevaan rataan. Juuri ennen viimeistä isoa mäkeä ohitimme edellisen sarjan koirakon. Sain ajoitettua ohituksen kohtaan, jossa oli vielä vauhtia ja rata kääntyi vasemmalle. Bruno teki hienon ohituksen ja sain tsempattua hänet mäen päälle. Vauhti kyllä hidastui ja minun oli otettava muutama juoksuaskel, mutta liina kireällä mentiin kuitenkin. Vielä viimeinen lasku ja mutka eilistä päivää vauhdikkaammin ja maalissa erittäin onnellinen koira ja ohjaaja. Nyt sitä taas muisti miksi sen kisanumeron päällensä pukee: Kaksi mahtavaa erittäin hyvällä yhteistyöllä tehtyä kisasuoritusta nelijalkaisen ystävän kanssa oli takana! Sunnuntaina oltiin Brunon kanssa 3. sekunnin turvin sarjamme nopeimmat. Kokonaisijoitus siis kisassa 2. Oon niin ylpeä Brunon suorituksesta ja pitäähän sitä itseensäkin olla tyytyväinen.
Juha ja Keesi jatkoivat tasaista ja erittäin hyvää suorittamista. Harvoin kisassa on sekunnilleen sama aika molempina päivinä, mutta heilläpä oli. Harmi, että takaa-ajaja paransi aikaansa sen verran, että Juha ja Keesi tippuivat kokonaistuloksissa sijalle 4. Upea suoritus kuitenkin, kun ottaa huomioon Juhan sairastelun.
Suomeen saatiin monta mitalia ja kaikki suoritukset olivat upeita.
Onnittelut kaikille hienoista suorituksista!!
Kisat oli hienosti järjestetty, hienossa paikassa. Rata oli hyvä ja hyvin merkattu. Eipä näistä kisoista löydy mitään huonoa sanottavaa, palkinnotkin olivat tosi hienot. Iso kiitos järjestäjille!
Palkintojenjaon jälkeen vielä koirille ruokaa ja satamaa kohti.
Kylläpä oli taas hauska reissu, hauskassa porukassa. Oli kiva vaihtaa kuulumisia vanhojen kavereiden kanssa ja ilo tutustua uusiin innokkaisiin kisaajiin. Viikonloppuun mahtui paljon naurua ja monia hauskoja juttuja.
KIITOS KAIKILLE!!
-Sanna-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti