sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Ohkolan kisat ja MM-näytös

Lauantaiaamu ja herätys puoli kuudelta, ei mun juttu. Lähtö Ohkolaan oli kuitenkin kuudelta, joten jatkoin uniani autossa. Kisapaikalla olimme puoli yhdeksän aikaan. Ajajien kokouksen ja kisareitin kiertämisen jälkeen ensimmäiset lähdöt olivat kymmeneltä. Äidin lähtö oli 10.25 ja mun 11.11 joten ehdin saamaan äidiltä kickbiken ja kypärän koska omani jäi kotiin, hups! Seuraavana oli vuorossa iskän lähtö pyöräsarjassa, ja kello 13.01 mä starttasin Rallin kanssa sen ensimmäisen kisan ikinä. Meillä meni hyvin, Ralli laukkas koko matkan (myös ylämäet) ja matkalla tullut yks ohitus meni hienosti. Ei voi muuta sanoa ku että näyttää siltä et meistä tulee hyvä tiimi. Keskinopeus meillä oli 19.780. Ja koko päivän yhteenveto:
Äiti potki Martin kanssa sarjassa DS1 kolmannelle sijalle.
Iskä ja Arlo pyöräilivät sarjassaan myös sijalle kolme.
Mä potkin Pörri-mamman kanssa DS1J sijalle kaksi, hävittiin Jadelle 8 sekunttia mutta oon tosi tyytyväinen mammaraisen juoksuun kun ikääkin on jo 8v.
Rallin kanssa juoksin sijalle yksi.

Vielä vähän kommentia tosta kisasta ennen kuin siirryn sunnuntaihin. Uusi ajanotto systeemi oli hieno, tulokset sai heti selville. Sitten miinusta... Mä ymmärrän että palkinnot ei oo niin isot jos sarjassa on vain kaksi osallistujaa. Mutta mun mielestä junnuja kuuluis kannustaa tähän lajiin, koska me ollaan tän lajin tulevaisuus, eikö? Junnujen kickari sarjassa ensimmäinen palkittiin ruokasäkillä, juoksusarjassa juomapullolla ja vaaleanpunaisella niin pienellä pannalla, että se ei taatusti mahtuisi kovin monen valjakkourheilukoiran kaulaan. Mua se että en saanu ruokasäkkiä ei sinäänsä haittaa, mut jos ton sarjan ois sattunu voittamaan vaikka joku uus junnu, ni ei ois ollu kovin kiva. Jos mä oisin ollu vaikka ekoissa kisoissani ja kaikkien muitten sarjojen voittajat ois saanu koiranruokapussin ja mä koiranpannan ja juomapullon ni ois kyllä harmittanu. Se ei oo meidän junnujen vika jos ei ollu kolmatta osallistujaa, vai onko. Mä en myöskään usko että siihen yhteen ruokasäkkiin ois menny niin paljon rahaa, etteikö sen verran ois voinu panostaa junnujen innostamiseen tätä lajia kohtaan. Mä toivon että junnujen palkontoihin jne panostettais enemmän, koska niinkuin jo kerran mainitsin, ni me junnut ollaan tän lajin tulevaisuus. Viime perheleirillä oli neljä uutta innokasta ja toivon että jos/kun he innostuvat kisaamaan, ni olis ees kunnon palkinnot innostamassa heitä jatkamaan tätä lajia. Ei mulla muuta, toivon että tätä mietitään ja nyt sunnuntaihin.

Sunnuntaina sain nukkua pitkään, kun lauantaina nukkumaan meno oli venynyt pitkään mukavassa seurassa (yövyimme Tuiren ja Mikan luona, kiitos ruoista, seurasta, yösijasta ja Ralli kiittä Ernoa leikkiseurasta). Aamupäivä kului ilman ihmeellisempää ohjelmaan, kunnes lähdimme yhden aikaan ajamaan kohti Lahden urheilukeskusta. Sielä oli saksanpaimen koirien suojelun MM-kisat, joissa me ja muutama muu valjakkourheilija pidettiin valjakkourheilunäytös. Mä juoksin Rallin kaa 800m ja juoksu kulki mut kävely sen jälkeen oli aika kivuliasta. Oli aika hienoa juosta tartania kaks kertaa ympäri koska ihmiset rupes taputtamaan molemmilla kerroilla ku mentiin Rallin kaa ohi. Ralli veti kuitenkin hienosti, eikä välittäny ihmisistä. Kotimatkalla käytiin kunnon urheilijoina syömässä Abc:n pizzaa ja nyt istun vielä autossa jalat aivan jumissa. Että tämmönen viikonloppu ja vielä kerran toivon että junnut huomioitais paremmin tollasissa normijutuissa ku esim palkintojen jako. VUL:ille kiitos siitä, että on kerätry sponsoreita ja hommattu maajoukkueesaa oleville junnuille kisa-asut ja yleisesti kaikille junnuille t-paidat. Kiitos ja kumarrus, siinä oli mun sanottavat.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kouvola, SM-kisojen esikisat 13.9-15

Nyt istun autossa, kirjoittamassa blogia, jalat väsyneinä, mieli iloisena. Mutta palataanpa ajassa päivä taakse päin...

  On lauantai, tavarat on pakattu autoon, ja koirat odottavat lähtöä autossa. Automme starttaa pihasta puoli seitsemän aikaan, ja matka Kouvolaan alkaa. Alkumatka kului youtube-videoiden parissa, ja loppumatka nukkuen. Perillä olimme yhdentoista aikaan. Koirien pissatuksen ja hoitamisen jälkeen, olikin aika mennä nukkumaan.

  Sunnuntaiaamu alkoi mun osalta väsyneesti, kun vanhempani menivät juottamaan koiria, mä vaan vaihdoin toiseen sänkyyn nukkumaan. Kun sain vihdoin itseni ylös, raahauduin aamupalalle (fleece-peitto kainalossa). Aamupalan jälkeen oli aika vaihtaa jo valmiiksi kisavaatteet päälle. Koirat piti ilmoittaa, ja kävimme kiertämässä radan. Se tuntui jotenki tosi pitkältä, ja aika pehmeältä. Ensimmäinen starttini oli kickarilla Rallin kanssa. Mulla ei ollut urheilulaseja, joten sain heti sadan metrin jälkeen hiekkaa toiseen silmääni, ja toiseen lensi hiekanmurunen melkein heti perään. Molemmissa silmissä oli hiekkaa, joten mun oli pakko yrittää hieroa silmiä ja pitää tangosta kiinni vaan yhdellä kädellä. Sain toisen silmän näkökelvolliseksi, ja toisella näin huonosti. Yritin pitää silmiä vaan sen verran raollaan että näin jotain, mutta ettei niihin kuitenkaan lentäisi lisää hiekkaa. Loppumatka sujui ilman ongelmia, ja Ralli veti koko matkan nätisti. Palkintosijoille ei päästy, me oltiin viidennet ja Rallin veli Riski oli sekunnin meitä nopeempi. Vähänkö ärsyttää, koska me oltais menty se sekuntti tai kaks nopeemmin jos mulla ois ollu lasit. Sai kyllä olla viiminen kerta ku unohdan lasit kotiin ja potkin ilman.

  Toinen starttini oli juosten Pörrin kanssa. Alkumatka meni hyvin, ja Pörri veti nätisti. Jossain vaiheessa Pörri kuitenkin rupesi kävlemään ylämäissä, ja musta on ihan ok ettei koira laukkaa ylämäkeen, jos mä tuun juosten perässä. Mutta Pörri-mamma ajatteli ettei ylämäen jälkeenkään tartte laukata, ja se ei oo musta ok. Yritin sit käskyttää Pörrille et "VETO!" ja kehuin sitä, mulla alko pistämäänki, ja Pörri suostui aina välillä laukaamaan kunnes tuli ylämäki. Loppukiri tultiin kuitenkin hyvin, ja annettakoon 8v Pörrille ravaamiset/kävelyt anteeksi. Me oltiin kumminki toiset.

  Me jäätiin vielä hetkeksi kisapaikalle palkintojen jaon jälkeen, ja sitten lähdimme ajamaan kohti kotia. Pysähdyimme heti alkumatkasta syömään, ja pissattamaan koirat. Nyt istun autossa, kirjoittamassa blogia, jalat väsyneinä, mieli iloisena. Ensi viikonloppu onkin vapaata, ja sitten alkaa kisaputki.

  Kiitos järjestäjille, kisat oli hyvin järjestetty kun oli kummiskin vaan harjoituskisat.
Ja kiitos mun omille kuskeille<3, iskä sai/saa ajaa taas aika monta sataa kilometrä.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Perheleiri 4-6.9-15

Matkaan lähdin Rallin kanssa perjantai aamuna kello seitsemältä, kun junamme lähti Turusta kohti Tamperetta. Olin junassa toista kertaa koko elämässäni, ja Rallille junamatka oli ensimmäinen. Ralli ei aluksi halunnut pysyä paikallaan, mutta tunnin jälkeen kaveri nukkui jo mun sylissä. <3 Vaihto Tampereella sujui hyvin ja jatkoimme matkaa Pieksämäelle. Siellä vaihdoimme taas junaa ja seuraava pysäkki olikin Kuopiossa. Raisa haki meidät juna-asemalta, parin mutkan kautta Raisa heitti mut leiripaikalla ja Ralli sai jatkaa automatkaansa. Ralli oli päässyt leikkimään Raisan koirien kanssa.

  Leiripaikalla me saatiin Jasminin ja Patrikin kanssa tehtävä päällystää lappusia joissa oli varoitukset nopeasta valjakosta. Lappuset vietiinkin päällystyksen (oli muuten aika hankalaa alkuun) jälkeen radan varrelle.
Kun leiriläisiä oli paikalla jo jonkun verran, meillä oli info-tilaisuus (kellon ailaaben muista). Loppuillasta ei ollut mitään ohjelmaa joten istuimme junnuporukalla (meitä ei ollu kovin montaa, koko porukka ei ollu kasassa, koska osa tulikin vasta lauantaina) puoleen yöhön asti keittiössä juttelemassa.

  Sunnuntai-aamuna ihmiset heräilivät viiden aikoihin juottamaan koiria, minäkin sain juuri ja juuri kömmittyä makuupussista pois ja noustua ylös. Kun olin juottanut Rallin, meninkin takaisin nukkumaan. Aamutreenit kokeneemmille alkoivat kello seitsemältä. Menin Rallin kanssa yhden kierroksen (1.8km) kickbikellä. Seuraavaksi vuorossa olikin aamuapala, ja yhdeksältä toiset treenit, aloittelijoille. Kun muut olivat aloittelijoiden treeneissä, me käytiin Jaden kanssa kahdestaan tekemässä juosten ohitustreeni. Juoksimme yhden kierroksen, jonka aikana ohittelimme toisiamme vuorotellen, koirat ei edes vilkaisseet toisiaan. En rupee erikseen luettelemaan jokaista ruokailu aikaa, ja koiran pissatusta, koska ne ei oo kovin mielenkiintosia juttuja.

  Seuraava treeni oli siis Kaitsun vetämä juoksutekniikka reeni. Aluksi venyteltiin, jonka jälkeen siirryttiin hölkkäämällä jalkapallo kentälle. Sielä teimme polvennostojuoksua, pakarajuoksua, kuopaisuja sekä spurtteja. Kentältä siiryimme hölkäten alamäen suuntaan, alamäkijuoksua varten (kaikista paras osio <3). Teimme alamäkeen spurtteja, eli harjoittelmme rullaamista. Kun muut olivat lähteneet kävelemään pois, me haluttiin Jadn kanssa juosta vielä isompi mäki, joten juoksimme vielä yhden alamäki vedon jonka jälkeen lähdimme takaisin majoituspaikalle päin. Sitten oli taas taukoa ja me kävästiin Jaden, Tanjan ja Jasminin kanssa uimassa.

  Päivän viimeinen ohjelma oli Samulin parin tunnin luento. Luento oli hyvä ja opin uutta, vaikka olin kuullut sen kerran ennenkin. Illalla piti olla vielä jotain ohjelmaa, mutte se peruuntui sateen takia. Jonkin verran aikaa meni koirien ulkoiluttamiseen ja ruokkimiseen. Kun koirat oli hoidettu, meillä oli oma pikku Marttta-kerho. Juttua riitti taas yli puolen yön, nukkumaan taidettiin mennä yhden aikaan.

  Seuraavana aamuna porukka alkoi juottamaan koiria taas 5-6 aikaan. Treenit alkoivat seitsemältä. Me mentiin Rallin kanssa ensin kierros juosten, ja Ralli juoksi tosi hyvin, pienen tauon jälkeen me mentiin toinen kierros kickbikellä. Aamupala oli taas tässä välissä ennne aloittelijoiden treenejä, joissa olin tällä kertaa vain katselemassa. Seuraava treeni oli Kaitsun vetämä kickbike tekniikkatreeni. Kickbikejä ei riittänyt kaikille, jote osa ei päässyt mukaan. Mulla ei ollu omaa kickaria mukana, joten ensin potkin Fat Maxilla. Täytyy sanoa että oli aikamoinen kokemus, Fat Maxi oli tosi raskas, astinlauta leveä. Kokonaisuutena se oli tosi tukeva, mutta raskas. Varmasti tosi hyvä jos menee esim. kolmella koiralla, mutta tolleen vaan potkutellessa ei oikeen mun juttu. Ensin potkuttelimme jonkin aikaa niin että Kaitsu opetti tekniikkaa. Seuraavana opettelimme tekniikkaa ylämäkeen mentäessä, ja kun tekniikat oli suunnilleen hallussa, siirryimme tekemään itse treeniä. Potkuttelua mäkeen, yhdellä jalalla ilman vaihtoja. Huhhuh sanon mä! En muista montako mäkeä vedettiin, mutta ihan tarpeeksi. Eli potkimme aina yhden mäen yhdellä jalalla ilman jalan vaihtamista, alhaalla jalan vaihto ja uudestaan ylös yhdellä jalalla. Ton treenin jälkeen oli kyllä jalat hapoilla...

  Sunnuntaille oli ohjelmassa enää yhteislenkki koirien kanssa kävellen. Tavarat pakattiin, ja paikat siistittiin. Porukka alkoi pikkuhiljaa lipumaan pois paikalta. Kun kaikki paitsi Raisa olivat lähteneet, Raisan mies tuli hakemaan minut. Kävimme hakemassa Rallin Raisan kotoa ja ajoimme ABC:n kautta juna-asemalle. Junamatka kotiin päin meni hyvin, äiti ja iskä oli mua ja Rallia vastassa. Ajoimme kotiin, ja meninkn suoraan nukkumaan raskaan viikonlopun jäljiltä.

  Seuraavana aamuna koulu alkoi kello kahdeksalta ja kyllä huomasi että viikonloppuna oli tullut valvottua. Koko maanantain oli aika väsynyt, ja kaiken lisäksi mulla oli alkanut leirillä flunssa.

  Kiitos kaikille hauskasta leiristä! Ja kiitos kyydeistä Raisalle ja Juusolle!
  Leiri oli hyvin onnistunut, vaikkakin aina köytyy kehiteltävää. Meitä junnuja oli kerrankin MONTA, ja uusia junnujakin oli neljä, jee! Aina on kiva saada uusia junnuja mukaan, kun itsekkin olin joskus se uusi junnu. Mut otettiin tosi hyvin mukaan porukkaan, ja tunsin itseni heti osaksi porukkaa. Toivottavasti kaikkilla muillakin oli kivaa, nyt vaan odottelemaan seuraavaa leiriä. :)

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kahden viikon kesäloma-reissu pitkin Suomea



Alkukesä meni nopeasti rippileirin, rippijuhlien, serkkujen vierailun ja kavereiden kanssa mökkeilyn lomassa. Perjantaina 17.7 isäni haki minut päivällä kotiin kaverini mökiltä ja kotona pakkasin viimeiset tavarat ennen kuin hyppäsimme autoon.








 Aloitimme kesälomareisumme suuntaamalla kohti pohjoista. Minulta jäi oikeastaan kaikki iltaiset ja öiset maisemat näkemättä koska nukuin mökkireissun univelkoja pois. Kun aurinko alkoi nousemaan, minut herätettiin ottamaan kuvia (pysähdyimme kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla äitini avasi minulle oven, jotta sain unen pöppöröisenä räpsittyä muutaman kuvan maisemasta ja nousevasta auringosta).




Lauantai lähti kunnolla käyntiin kun osallistuimme Äkäslompolon ympärijuoksuun. Reitti oli kiva 5km pituinen, ja se kiersi järven ympäri. Juoksu oli "helppoa" ensimmäiset kolme kilometriä ja loput kaksi olivat aivan kamalia, kun yritin pysyä edelläni juosseen tuntemattoman miehen perässä. Ohitin miehen loppukirilläni, ja aikani oli vajaa 25 minuutia. Aika ei ollut kovin hyvä, mutta kisa oli hyvä      aamutreeni ja voitin sentään kahden hengen kylpylälahjakortin.



 Sunnuntaina pääsimme siskoni kanssa käyttämään kylpylälahjakorttini, ja uimme monta tuntia lähes tyhjässä kylpylässä. Illalla päätimme lähteä koko perheen voimin kapuamaan yhtä Ylläksen rinnettä ylös, polkupyöriä taluttaen. Loppu matka oli aika hurjaa ja samalla hauskaa kun laskimme alas alamäkipyöräily polkuja pitkin.


Maisemakuva yhdeltä yöpymispaikaltamme.
 Maanantaina kävimme tekemässä siskoni kanssa vetoja loivaan ylämäkeen, me juoksimme vuorotellen Pörrin ja Rikun kanssa, samalla kun äitini meni kickbikellä Martin ja Rallin kanssa(ensimmäinen lähtö tapahtui aika nopeasti kun isäni päästi koirista irti jolloin äidin kickbike kaatui tiukassa kurvissa, äiti teki hienon voltin ja koirat jatkoivat pelkkää kickbikeä vetäen vähän matkaa ennen kuin tajusivat pysähtyä). Vetotreenien jälkeen söimme, ja minä pakkasin isäni kanssa reppujamme Ylläs-Levi pyöräilyreissua varten. Pyöräilimme yli puolet matkasta merkittyjä reittejä pitkin, mutta loppumatkasta kun pyöräilimme pienellä metsäpolulla, merkkejä ei ollut näkynyt enää pitkään aikaan ja meillä ei ollut enää
 mitään syötävää, joten   käännyimme takaisin ja menimme tietä pitkin. Matkamme loppui noin 10km ennen kuin olimme Levillä, kun äitini ja siskoni tulivat autolla vastaan hakemaan meitä. Matkaa kertyi kuitenkin 60km ja aikaa meni 6h 30min.

Tiistaina teimme vaellusretken Kätkätunturille, huipulla paistoimme makkaraa ja suunnittelimme mitä reittiä kannattaa mennä alas. Matkalla alaspäin minä talutin Rallia, kunnes se riuhtaisi niin kovaa että vetovyöni hajosi(se olikin ollut jo aika kauan kovassa käytössä).

 Keskiviikkona oli vuorossa DH-pyöräilyä Levillä. Aikaa meillä oli 3h, ja ehdimme laskemaan mäen alas tarpeeksi monta kertaa.







 Torstaina kiipesimme aamupäivällä yhdellä reissulla kahdelle tunturille ja iltapäivällä kävelimme vielä yhdelle tunturille, ja juoksimme alas makkaroiden paiston jälkeen. Ajoimme vielä yötä vasten Rovaniemelle.












Heti perjantai aamuna ajoimme serkkujemme luokse.Perjantai oli "vapaa-päivä" ja kävimme vain kaupungilla ja illalla leivoimme.

 Lauantaina kävimme Anu Mäkisen kanssa 2h maastöpyörä lenkin ja matkaa kertyi pitkin metsäpolkuja pyöräillessä reilu 16km. Kuuden aikaan kävimme vielä uimassa ja sitten matkamme jatkui kohti Iso-Syötettä. Iso-Syötteelle saavuimme jo lauantai illalla, ja menimme aika pian nukkumaan.

 Sunnuntaina oli vetotreenipäivä, ja juoksin vetoja mäessä, (ylös päin, alas hölkkäsin) kaksi vetoa Rikun kanssa ja kaksi Martin kanssa.

 Maanantaina kävimme sauvarinteessä. En ole ajatellut, että sauvakävely laskettelurinnettä ylös voisi olla niin raskasta. Alas päin juoksin ja kävelin, ylös päin sauvakävellen.

 Tiistaina kävimme kolmen tunnin ja 21 kilometrin maastopyöräilylenkillä. Lenkin loppuun meidän piti pyöräillä mökillemme yli 2km pituinen mäki, huhhuh...

 Keskiviikkona oli vähän rauhallisempi päivä. Aamupäivällä kävelytin Jasminin ja Mayan kanssa koirat, aikaa meni vajaa tunti. Ruoan jälkeen kävimme vielä Stefanin kanssa pyöräilemässän noiden hullujen saksanseisojien Micon ja Rallin kanssa. Me pyöräilimme n. 5km ja hauvat juoksivat edestakaisin ja niillä matkaa kertyi varmaan n. 10km.

 Torstaina pyöräilimme Camillan kanssa ylös (ja tietenkin myös alas) sitä yli 2km asfalttimäkeä jonka poljimme ylös myös tiistain maastopyörälenkin loppuun. Camillan kanssa pyöräilimme mäkeä kolme kertaa ylös.

Jasmin ja Maya :)
 Perjantai oli taas "vapaa-päivä" ja kävimme Ranuan eläinpuistossa. Illalla pakkasimme tavaroita, koska lauantai aamuna aloimme siivoamaan. Kun mökki oli siivottu, oli lähdön aika. Koiriemme ruoka oli loppu, joten ostimme Rallin kasvattajalta uuden säkin. Samuli toi säkin perheensä kanssa, ja kävimme
tekemässä vetoja mäessä.

 Sunnuntaina lähdimme ajamaan kotiin päin. Matkalla kävimme Tuiren (treenikaverimme) luona melomassa ja kävimme myös tekemässä vetotreenit. Illemmalla kävimme vielä kiertämässä tämän vuoden SM-kisaradan, löysimme oikean radan (kiitos Jasminille, jolle soitin kymmenen aikaan ja kysyin mistä rata mahtaa mennä). Yöllä ajoimmekin sitten kotiin, ja perillä olimme kolmen aikaan.

 Reissu oli hauska, ja jalat ovat sen jäljiltä vieläkin kipeät. Kiitos kuskeille (eli vanhemmilleni) ja takapenkin tappelukaverilleni (eli siskolleni. Kiitos mukavasta viikosta Iso-Syötteellä Stefanille, Camillalle, Julialle ja Mayalle. Kiitos myös Samulille koiriemme ruokatilanteen pelastamisesta.






Käykää kurkkaamassa suomen valjakkourheilu junnujen instagram ja facebook.


sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Pentuleiri Kuopiossa

Perjanatina lähdimme ajamaan kohti Kuopiota kolmen aikaan, kun isäni tuli töistä kotiin. Matka oli pitkä, ja olimme perillä vasta puolen yön aikaan. Perillä menimme nukkumaan kannettuamme tavarat mökkiin (oikeastaan vain minun ja äidin tavarat, koska isäni halusi nukkua autossa). 

  Lauantaina lähdimme kahdeksalta ulkoiluttamaan koiria ja puoli yhdeksältä oli yhteisen aamulenkin vuoro. Lenkki kesti noin puoli tuntia ja emme juosseet kovin pitkää matkaa. Kaikki olivat juosseet tyhjillä vatsoilla, joten seuraavana olikin vuorossa aamupala. Aamupalan jälkeen Samuli piti meille luennon treenaamisesta. Luennosta jäi käteen paljon asioita, vinkkejä koirien treenaamiseen sekä omaan treenaamiseen. Saimme tietää esimerkiksi kuinka nopeasti kisakunnon saa, kuinka treenataan ennen kisoja, sekä mitä kesällä kannattaa tehdä. Luennon jälkeen menimme ottamaan koirista kuvat.
"Riski"

Simpson


Spence


"Merri"

"Rilla"


"Ralli"



"Mico"

Osa pennuista ei olisi malttanut olla paikallaan, mutta onneksi jotain kuvia tuli. Toisena kuvaajana oli Stefan, jolla on toivottavsti parista pennusta kuvia, joissa ne seisovat kauniimmin.

  Kuvien ottamisen jälkeen jokainen otti pentunsa mukaan ja meni grilli-katokseen, jossa jokainen kertoi jotain itsestään/omasta treenamaisesta. 







Kun ne joilla oli pentu olivat kertoneet jotain, siirryimme sisälle kahville. Sovimme samalla mitä seuraavaksi tapahtuisi. Sovimme että menemme ensin juoksemaan treeniä tartanille, ja sen jälkeen treenata pennut.

 Ensin ajoimme urheilukentälle, ja rupesimme juoksemaan tartania ympäri lämmittelynä. Suunnitelmana oli juosta kierrosta lämmittelyn jälkeen yhteensä 20 (10 kierrosta ja sen jälkeen 10 kierrosta niin, että spurrti otetaan toisella puolella rataa kuin ensimmäisillä 10 kierroksella) kertaa ympäri. Jokaisella kierroksella piti ottaa 60-80m spurtti (sitä ei ssanut vetää täysillä, ensin 20m kiihdytys ja loput rullaamista) loppukierros juostiin niin hiljaa, että hengitys ehti tasaantua seuraavaa spurttia varten. Juoksin Camillan ja äidin kanssa, jotka päättivät juosta vain 5+5 kierrosta. Minä juoksin 6+6 kierrosta, koska ensimmäisillä kierroksilla tuntui jaloissa siltä että penikat saattavat ruveta särkemään. Niin siinä sitten kävikin, toisen jalan penikka tuli kipeäksi. Stefan hieroi radan sivussa oikean jalkani penikkaa ja pohjetta, ja se auttoi. Penikka oli vieläkin kipeä, mutta ei enää niin kipeä kuin aluksi. Kun kaikki juoksijat olivat juosseet, lähdimme kaupan kautta vetotreeneihin koirien kanssa.

  Kun pääsimme perille, kävimme ensin kiertämässä radan ympäri ilman koiria. Sen jälkeen osa starttasi pennuilla, ja osa aikuisilla kokeneemmilla koirilla, jotka lähtisivät ennen pentuja. Minä menin ensin 2 kierrosta Pörrin kanssa, ja sen jälkeen 2 kierrosta Rallin kanssa. Treenin ideana oli, että lähdetään peräkkäin ja jarrutellaan sen verran ettei tule ohituksia. Pörrin kanssa meni hyvin, ja menimme oikean retin. Kun lähdin ensimmäiselle kierrokselle Rallin kanssa, äitini oli ensimmäisenä ja kääntyi liian aikaisin... Äitini perässä tuli Camilla Merrin kanssa ja he kääntyivät äidin perässä liian aikaisin, mutta Merri tajusi sen ja päätti kääntyä ympäri. Perässä tullut Samuli meni auttamaan Merrin lähettämisessä. Samulin perässä tullut Raisa joutui pysähtymään, ja myös minä ja Ralli jäimme odottamaan että kaikki edestämme lähtevät. Kun Camilla ja Merri pääsivät lähtemään, Samuli lähti perässä. Heidän jälkeen lähti Raisa, sitten minä ja Rallikin pääsimme vihdoin lähtemään(Ralli huusi koko ajan kun odotimme että pääsemme lähtemään, koska sitä ärsytti odottelu). Tulipahan tuollainenkin treeni tehtyä, ja ihan hyvä niin, koska kisoissakin voi käydä mitä vaan. Toinen kierros meni Rallin kanssa hyvin, ja se vetää tosi hienosti. Hyvä vetokoira!

  Rikukin pääsi hommiin, nimittäin juoksemaan pätkiä kolmen eri tytön kanssa. Ensin Sanni juoksi Rikun kanssa 4 pätkää, ja kyllä tyttöä hymyilitti. Sen jälkeen Aletta juoksi Rikulla 4 pätkää, ja hienosti sujui hänelläkin. Riku oli vetohommiin pääsemisestä iloinen, ja näytti siltä että tytöilläkin oli kivaa kun pääsivät juoksemaan.

 Vetotreenien jälkeen ajoimme takaisin mökeille, syömään. Meidän piti syödä päivältä jäänyttä ruokaa, mutta sähköt olivat poissa joten päätimme syödä leipää. Isäni kuitenkin keksi että voimme lämmittää ruuan trangialla (meillä oli autossa kaasutrangia, ja siihen iso pata). Ruoka saatiin siis lämmitettyä, ja sen jälkeen alkoi saunomiset. Ensin miehet ja sitten naiset. Kävimme äitini kanssa uimassa kolme kertaa, ja ensimmäisellä kerralla löin polveni pohjassa olevaan kiveen. Saimme myöhemmin nauraa kunnolla, koska polveeni tuli kuhmu. Illalla oleskelimme ja söimme makkaraa ja karkkia oleskelutilassa/keittiössä rantasaunalla. Sain Samulilta ihanan pehmeän ja ison Happy Dog-pyyhkeen, koska olen pärjännyt kisoissa suomessa, ja EM-kisoissakin meni hyvin vaikka ei palkintosijoille päästykkään. Myös _Maailman paras KePo_ sai Samulilta palkinnon (muistaakseni taisi olla urheilupaita). Yhdentoista jälkeen lähdimme mökeille nukkumaan. Pesimme äitini kanssa hampaamme ja rupesimme katsomaan euroviisuja. Katsoimme  niitä kahteentoista asti ja sitten menimme nukkumaan.

  Tänään aamulla kaikki ulkoiluttivat koiransa aamulla yksin, mutta puoli yhdeksältä menimme taas yhteiselle aamulenkille. Tänään minä menin kuitenkin kickbikellä kipeän penikkani takia. Aamupala oli taas aamulenkin jälkeen, ja seuraavaksi ohjelmassa oli Samulin luento koirien syömisestä. Luento oli hyvä, ja opin paljon. Luennon jälkeen teimme vatsalihastreenin, ja Samuli näytti liikkeen jolla saa vahvistettua keskimmäistä pakaralihasta. Se lihas on kuulemma tärkeä varsinkin koirajuoksussa.

  Tänään ei ollut enempää ohjelmaa, koska kotimatka odotti. Nyt istun taas autossa odottaen että pääsemme takaisin kotiin, vielä reilu 2h jäljellä. Pistän tuohon alas vähän kuvia:



Sisarukset Ralli ja Mico halaavat! <3


Ryhmäkuva

Veljekset <3

Väsyttää...



Axel lähdössä Camillan kanssa jaloittelemaan.

Ryhmäkuva seuraavalta päivältä.

Voi että mun korvaa kutittaa! -Ralli

Juha ja Stefan ehtivät poseeraamaan kesken ruuan laiton.


Maisemia!

Nyt Rallia jänskättää.
Kiitos luennoista ja treeneistä Samulille!!!
Kiitos myös leiristä kaikille mukana olleille, ja ruuista Stefanille!!!