Koirajuoksun SM 2020

 Tänä viikonloppuna kisattiin koirajuoksun ja yhden koiran kärryluokan SM-kisat Oulussa. Iteltlä ei enää ihan kestä kroppa juoksua ja kickarilla en oo potkinut lähes ollenkaan, niin jätin ne leikit ihan suosiolla muille. Molemmat koirat pääsi silti starttaamaan ja mä toimin handlerina.

  Mä ajoin torstaina poikien kanssa Lahteen, missä pakattiin kaikki kamat Tuiren autoon. Perjantaina lähettiin aamusta ajelemaan kohti Oulua. Siellä kierrettiin kierrettiin Aliinan ja kolmen koiran kanssa kisareitti, oli seki aika hullun hommaa ku vaan yks koira osas käyttäytyä remmissä. Sen jälkeen ajettiin majoitukseen ja siirryttiin aika pian nukkumaan.

  Lauantaina herättiin ensimmäiseen kisapäivään. Aamupalan ja koirien hoitamisen jälkeen siirryttiin kisapaikalle. Tuomaksen ja Rallin startti oli 11.10. Ralli oli ihan innoissaan, hyvä et pysyin perässä ku käveltiin starttiin. Parivaljakko starttas hurjaa vauhtia ja suoritti koko radan samaa tahtia. Helppo voitto ja aika olis riittänyt miesten sarjassa toiseen sijaan! Junnuissa ei valitettavasti ollu SM-arvoa, koska yksi viidestä osallistujasta jäi pois. 

  Tuire ja Bruno lähtivät matkaan 11.48 ja suorittivat radan vauhdilla, eroa ensimmäiseen sijaan jäi vaan 6s. Jätkä oli vähän ollut mutkiin epävarma, mutta vetänyt silti tosi hyvin. Oli siis meidän porukalle hyvä kisapäivä!

  Ite tein vielä kisojen jälkeen treenin. Ensin yks kierron itku kurkussa täysillä, koska mun wattimittari näytti ihan hassuja lukemia. Soitin kierroksen jälkeen hätäsesti Samulille ja sain mittarin toimimaan. Sen jälkeen kierros Tuiren nuoremman riisenin, Iiron, kanssa. Perään vielä yks kierros täysillä ilman koiraa. Oli aika rankka setti, mut kivaa oli!

  Me käytiin päivällä myös vähän keskustelua viestijoukkueen osuuksista ja koirista kun piti valitettavasti tehdä niihin viime hetkellä muutoksia. Mä olin siis sanonut, että en Brunon kanssa uskalla kisaa kickarilla, kun ei olla sillä treenattu. Pelkäsin myös, että siinä lähdössä ois enemmän sählinkiä, kuin kolmannella osuudella pyörällä. Brunon kanssa muutenkin ollut vähän vaikeeta, niin haluun olla sen kanssa erityisen tarkka ettei käy mitään vahinkoja. Kokoonpano kuitenkin selvisi ja päätettiin, että mä starttaan kickarilla Immosten Väken kanssa.

  Matkalla majoitukseen selvisi kuitenkin, että Tuomas ei saisi startata viestissä. Siinä kohtaa meni itelläkin vähän tunteisiin, niin soitin Eevalle. Siitä sit lähdettiin asiaa selvittämään, kun kysyin, että saisko Tuomas kisata edes joukkueensa kanssa epävirallisesti, mutta saisi startata yhteislähdössä. Muutaman kerran soittelin Eevan kanssa ja kahlasin itekkin sääntöjä läpi. Ensin selvisi, että epäviralllisella joukkueella yhteislähdössä starttaaminen onnistuu. Lopulta kuitenkin saatiin ihan mahtavia uutisia, kun mulle soitettiin, että Tuomas saakin osallistua ihan viralliseen joukkueeseen ja pääsi kisaamaan SM-mitaleista. 

  Iso kiitos Eevalle asian hoitamisesta! Aika monta puhelua oli ilmeisesti soiteltu ja sääntöjä kaivettu. Ihan huippu juttu, että Tuomas pääsi viivalle kisaamaan siinä missä muutkin.

  Sunnuntaihin herättiin poikien kanssa vähän väsyneenä niiden toiseen ja mun ekaan kisapäivään. Me pakattiin koko porukka ja kamat autoihin ja huristeltiin kisapaikalle. Luvassa oli ensin DS1 startit ja sen jälkeen viesti. 

  Matti tuli ensimmäiseltä osuudelta ihan hyvää vauhtia ja lähdettiin Väken kanssa vauhdilla matkaan. Saavutettiin eka kilometri kahta edellä menevää aika hyvin, mutta sit tuli takaata yksi ohi. Sen jälkeen Väke päätti, että tä oli tässä ja alko ravaamaan mun vieressä ja takaviistossa. Koitin innostaa sitä matkaan ja käskeä ja otettiin uusi lähtölaskentaki, mutta peli oli siinä kohtaa jo menetetty. Pari kilometriä potkin yksikseni ja sen jälkeen mentiin taas vauhdilla, koska käännyttiin maaliin päin. Vähän harmitti, että kävi noin, mutta vaikka oisin tienny ni en olis lähteny sinne Brunon kanssa kokeilemaan. Se on kuitenki tällä hetkellä mun ihan ensimmäinen prioriteetti, et saan sen toimimaan mun kanssa.

  Onneksi Tuomas ja Ralli hoiti omassa joukkueessaan homman paljon paremmin. Parivaljakko tuli maaliin toisina, miesten lauantaisen koirajuoksun voittajan perässä. Matkaa seuraaviin oli jonkun verran. Kaitsu ja Kirsi jatkoi samaa vauhtia ja saavuttivat hopeaa. On niin hienoa, että Tuomas pääsi ton kokemaan ja vielä Rallin kanssa, mä kun en sen kanssa oo juossu tollasia vauhteja varmaan ikinä!

  Ihan huippu viikonloppu, kiitos kaikille ja onnea SM-mitalisteille! 

Woikoski sprint 2020

 Viime viikon lauantaina käytiin Brunon kanssa korkkaamassa tän syksyn kisakausi. Tosin ei mennyt ihan putkeen... Jos nyt vaikka alotetaan siitä, että mä oon aikaisemmin kisannut Ponilla ja mulla oli vähän suunnitelmissa (ainakin mun omassa päässä) jatkaa niin myös tää kausi tai ainakin osa kisoista. 

  Poni oli tosi varma ja me toimittiin yhteen lähes täydellisesti. Me ehdittiin kisaamaan lukuiset stratit ja treenaamaan yhessä monta vuotta.  Sen jälkeen kuvioihin tuli Bruno, jolla oli jo alusta alkaen vetopäätä enemmän, kun kellään meidän aikaisemmista koirista. Bruno pääsi siis treenaamaan isojen poikien vauhdissa heti, kun sillä ikä ja kunto riitti. Motivaatiotreenit jäi siis vähäiselle, kun Bruno palkkautui niin hyvin juoksemalla. Viime keväänä me poljettiin jo Brunon kanssa iskän ja Ponin ohi, joten odotukset sille oli kovat! Ponin lähdön jälkeen Brunolle jäi kuitenkin vähän liian isot saappaat täytettäviksi. Mä lähdin lauantain kisaaan sellasella ajatuksella, että Bruno menee niinku Poni, paitsi juoksee kovempaa.

  No eihän se sit menny... Bruno lähti hyvin, mut oli tosi epävarma, varmisteli ja anto itestään ehkä 80-90 prosenttia. Ylämäessä alko kävelemään ja hyyty alamäissä. Se ei tosiaan oo Brunon tapasta. Maaliin tullessa mulla oli ajatukset jossain ihan muualla, joten koira sai vaan hätäiset kehut. Olin etukäteen sopinut, että saan startata uudelleen n. 10min maaliintulon jälkeen, että sain paremman treenin itselle ja koiralle. Aliina hoiti Brunon lähdöstä maaliin ja mä koitin pysyy lämpimänä. Ja eikun uudestaan... Ihan samanlainen suoritus, paitsi tein ajovirheen ja jouduin vetää vauhdit kokonaan pois yhdessä mutkassa. Bruno tuntu edelleen menevän suoraan sanottuna huonosti ja harmitti niin paljon. Tiesin et Poni ois menny paremmin, niinku sen miettiminen olis asiaa auttanut. Maalissa olin niin pahalla mielellä, etten ees kehunut koiraa. Tiesin et sille ois tullu mun tekaistuista kehuista vielä huonompi mieli ja ajatellu et meni huonosti, ku lukee mua niin hyvin. Aliina onneks oli edelleen apukäsinä ja kuljetti Brunon autoon! Mulla alkoi harmitus muuttumaan kiukuksi. 

  Päätin kuitenkin mennä auttamaan Rallin ja Tuomaksen lähdössä. Sinne ne lähti pinkomaan kauheeta vauhtia! Mä tallustelin siitä iskän ja Tuiren luo sivuun. Tuire kysy miten meni ja siinä kohtaa se iski. Aloin itkemään et "ku Bruno ei menny ja Poni ois menny ihan varmasti". Sain onneksi rauhotuttua siihen mennessä, kun Tuomas ja Ralli juoksi maaliin ja olivat ohittaneet ensimmäisen! Pitää kyllä olle ylpee et meidän Ralli juoksee vielä tollasta kyytiä, on se tietty helppoa ku juoksija vaan lentää perässä. Siinä oli pieni ilon hetkin mun muuten vaikeeseen päivään. Mahtaiskohan sormet riittää jos laskis kuinka monta kertaa kyynelehdin sen jälkeen ku meiän suoritus oli ohi. Sen verran herkillä olin, et itku tuli kun joku ees mainitsi mulle Ponista tai Brunosta tai ees koirapyöräilystä. 

  Me kuitenkin iskän ja Tuiren kanssa asiaa pohdittiin ja itekkin päädyin tulokseen, et vika ei todellakaan ollu Brunon. Se on todella herkkä koira ja samalla tavalla ku Ponin kanssa kisatessa, Brunonki kanssa pitää nollata oma pää ihan kokonaan ennen starttia. Bruno huomaa kaikki mun tuntemukset vielä herkemmin ja lukee mua tosi helposti. Isoin virhe oli siis se, että lähin sen kanssa kisaan pahalla mielellä. Oli myös ihan liikaa odottaa pari vuotiaalta koiralta samanlaista suoritusta, kuin kokeneelta kisakoiralta. Brunolla oli siis yksinkertaisesti liian isot saappaat täytettävinä ja vaikka mä tiiän, että sen tassu tulee olemaan niihin vielä joku päivä ihan liian iso, niin se ei oo ihan vielä. 

  Me suunniteltiin koko kotimatka, mitä Brunon kanssa aletaan nyt tekemään. Tää kausi ei ollu vielä tässä, mut me päätettiin nyt keskittyä muuhun, kuin voittoon. Meidän tän kauden tavoitteena on nyt saada mun ja Brunon yhteistyö toimimaan, niin saadaan hyvä pohja ens kaudelle ja silloin otetaan isompia tavoitteita. 

  Tän postauksen kirjoittamisen aloittamisessa kesti, joten voin nyt paljon paremmalla mielellä kertoa, että meillä menee jo paremmin. Sain oman pään suunnilleen sellasille asetuksille, että en odota Brunolta mitään muuta, ku sen oman parhaan. Tiistaina me käytiin tekemässä lyhyt motivaatiotreeni teknisellä radalla. Menin ensin Martin kanssa ja siitä kun vaihto Brunoon, ei voinu ku hymyillä. Jätkä veti niin hyvin! Se sai myös ihan superpalkan, iskä maalissa fitdogin palarin kanssa ja multa paljonpaljon kehuja. Bruno oli niin kikseissä ettei saanut ees juotua paikallaan. Se pääsi myös juoksemaan kavereiden kanssa vapaana ja nyt viikonloppuna tekemään vetotreenit metsään. Siitä tuli meille molemmille hyvä motivaatiotreeni. Mä olin paremmalla tuulella ku oon pitkään aikaan koiratreeneissä ollu. Bruno meni ihan täydellisesti ja täytyy sanoa et nyt löyty juttu minkä se tekee Poniakin paremmin, joten siitä tilanteesta oli helppo jättää vertailu pois ajatuksista. Brunostakin huomasi, että sillä oli tosi kivaa. Bruno selvästi tykkää enemmän teknisestä maastosta, kun pitää kokoajan ajatella. Helppo maasto taitaa sen mielestä olla vähän tylsää, niin juokseminen ei oo ihan niin hauskaa. Bruno oli koko treenin ihan liekeissä. Pakko sanoo et niin olin mäkin. Ja oli niin ihanaa nähdä Bruno noin ilosena treeneistä. 

  Nyt meillä siis on alkanut sujua vähän paremmin, tosin kisatilanteesta en osaa sanoa, toivottavasti nekin alkais sujua paremmin. On meillä ollut vaikeita syksyjä aikaisemminkin mut huhhuh... Nyt on ollu ainaki syksyn alku vaikeampi ku ikinä. Mut kyllä me tästäkin vielä noustaan. Nyt on ainaki löytyny keinoja tilanteen selättämiseen ja into päästä taas kisaamaan on kova. Bruno on myös alkanut taas ohittamaan, joten nyt kun saadaan yhteistyö kuntoon ja mun jalka kulkemaan, ni päästään lujaa. Meillä jatkuu nyt treenit ja yhteistyön parantaminen, kun asenne alkaa olla kohillaan.

  Kirjoitin tän viikko sitten, en vaan oo saanu julkastua ku on ollu sen verran vaikeeta läpi luettavaa. Päivät ei siis ihan täsmää, mut olis ollu vaikeeta alkaa korjailemaan...

Ratakausi ohi ja koirakisat edessä

Mulle selvisi viime viikolla positiivisena yllätyksenä, että ratakisat ei ollutkaan vielä loppu. Vielä oli luvassa Turun velodromilla 500m ja 2000m seuranmestaruuskisat. Pääsin siis starttaamaan vielä kokonaiset kaks starttia. Mulla oli kuitenkin vähän väsymystä, kun ensimmäinen kouluviikko oli just ehtinyt alkaa ja ajatukset olivat ihan muualla, kuin pyöräilyssä. Jo lämmittely meni vähän penkin alle, kun siihen ei ollut oikeen fiilistä. 

  500m tuntui tosi hitaalta, enkä saanut vedettyä lähtöä samanlaisella raivolla, kuin yleensä. Eikä jalat tuntunu pyörivän oikeen koko matkan aikana... 2000m meni vähän samaan tyyliin. Mulle paras tapa ajaa kilpaa ilman koiraa on kuvitella koira juoksemaan siihen eteen, koska oon tehnyt niin jo siitä asti, kun kisasin aikanani juoksussa. Ponin lähdön jälkeen on tuntunut parhaalta yrittää päästä siihen kisafiilikseen, mitä meillä sen kanssa oli. Mulla oli kuitenkin niin paljon ajatuksia, etten saanut nollattua päätä. Ponin kanssa polkemisen sijaan siis poljin koulua ja hävinnyttä lompakkoa miettien. Ajat ei tainnut silti olla erityisen huonot, mutta tietysti paremminkin oisi voinut mennä. 

  Torstaina oli luvassa suoraan koulupäivän ja ruuan jälkeen mun kauden ensimmäinen ja viimeinen tempo. Lahjattomat treenaa, eikö se niin mee... Mulla on vielä vähän uutta noi koulupäivät mitkä loppuu neljältä, niin tuli vähän kiire siirtyä koululta kotiin ja sit suoraan porukoille ja kuudeksi lähtöviivalle. Niin siinä sit kävi, että ehdin lämmittelemään vaan viitisen minuuttia, mikä oli aikalailla yhtä tyhjän kanssa. Siitä sit starttiviivalle ja kivassa vesisateessa 10km täysillä. Aika oli 17.52. Ei se huono ollut, mutta oisin ehkä voinu rutistaa vielä ihan vähän kovempaa, kun lopussa jaksoin ihan hyvin nousta vielä putkelle. Ehkä ens kesänä sitä vois kisata muutaman tempokisan enemmän ni sais niihin vähän harjotusta. TVC:n puolesta kausi olikin siinä ja nyt siirrytään vaan koirakisoihin.

  P.S. Mun uudet wattipolkimetkin on jo tottakai päässyt käyttöön. Eka treeni niiden kanssa olikin odotettua vaikeempi, mutta eiköhän se siitä. Kaiken niiden antaman tiedon lukemisessa ja ymmärtämisessäkin on aika paljon parannettavaa, mutta kyllä kaikista treeneistä enemmän jää käteen, kuin aikasemmin. 

Ylioppilasjuhlat ja kesän viimeiset kisat

 

 Huhhuh mikä viikonloppu... Lauantai meni mun yojuhlien merkeissä. Juhlat pidettiin mun vanhempien luona ja me kutsuttiin vieraat koronan takia kolmessa erässä, joten oli meille aika pitkä päivä. Edellisen postauksen otsikon mukaisesti en lähtenyt illalla jatkoille. Vähän piti palautella niin käytiin Aliinan kanssa mäkkärissä ja sen jälkeen tuli uni aika nopeasti.

  Mun on pakko mainita mun kaksi lahjaa mitkä tulee treenatessa kovaan käyttöön. Sain garminin wattipolkimet! Oon sellaisista haaveillut sen jälkeen kun innostuin treenaamaan wattipyörällä. Wateilla siis mitataan pyöräilyn tehoja. Polkimista vielä todella iso kiitos Samulille, Tuomolle ja Sonjalle, Kaitsulle ja Kirsille, Ellulle ja Jarille sekä Vehkojille! Ja mikä parasta sain polkimien lisäksi garminin mittarin, nopeus- ja kadenssimittarit ja sykevyön. Niistä iso kiitos äidille ja iskälle!

Sunnuntaina herättiin kisa-aamuun ja auton pakkaamisen jälkeen lähdettiin Pasilan aseman (Aliina oli torstaista asti käymässä mun juhlia varten<3) kautta heksingin velodromille. Luvassa oli kesän viimeiset ratakisat. Mulla ei ollut ihan kauheesti odotuksia tai tavoitteita, mietin vaan, että olis ihan kivaa jos en häviäisi. Meillä oli neljä eri lajia, joista kaksi oli mulle ihan uusia. 

  Ensimmäinen laji oli win and out eli jokaisella kierroksella ensimmäinen maalissa saa poistua radalta. Mitä nopeemmin polki, sen nopeemmin pääsi siis pois radalta ja lepäämään seuraavia startteja varten. Kärki lähti niin kovaa, että jäin polkemaan jälkimmäiseen porukkaan. Muutaman kierroksen jälkeen nopeimmat oli jo poistunut radalta ja aloitin loppukirin jo kierroksen (400m) alusta. Pääsin pois radalta ja sain jätettyä kaksi kuskia mun taakse. 

  Toisena lajina oli Keirin. Siinä mopo vetää porukan kahden kierroksen aikana 45km/h vauhtiin, jonka jälkeen poistuu radalta. Sen jälkeen poljetaan kaksi kierrosta ja ensimmäinen maalissa voittaa. Ajojärjestys mopon perään arvottiin ja jouduin ensimmäiseksi. Mopon poistuttua radalta en nähnyt missä muut meni mun takana ja en pystynyt reagoimaan kirin alkamiseen tarpeeksi äkkiä. Lähdin ajamaan mukaan, mutta puoli kierrosta ennen maalia takaa tuli kaksi viimeistä ohi, eikä ollut jalkaa pysyä edellä. Jäin siis viimeiseksi.

  Kolmantena luvassa oli pudotusajo. Mun oletus oli suunnilleen se, että ajan kierroksen ja tipun, koska siinä neutraalien kierrosten jälkeen joka kierroksella tippuu se, joka tulee viimeisenä maaliin. Pääsin kuitenkin polkemaan tosi hyvälle paikalle ja pysyin mukana pidempään, kuin oli olettanut. Mua ennen ehti tippua kolme kuskia, mutta sen jälkeen kovimmat karkasi ja jäin porukasta jälkeen. Se meni kuitenkin paljon odotettua paremmin ja olin todella tyytyväinen.

  Neljäs laji oli linja-ajo. Siinä ajetaan tietty määrä kierroksia, tällä kertaa 15 ja ensimmäinen maalissa on voittaja. Matkaa ei taiteta ihan tasaisella vauhdilla, vaan välillä joku yrittää karata tai hitaampia yritetään tiputtaa kiihdyttämällä hetkellisesti. Muutaman kerran tipuin porukasta, mutta tasaisella reippaammalla ajolla sain porukan taas kiinni. Viimeisen kierroksen alussa olin pari metriä jäljessä, mutta mun peesissä tullut mies päätti lähteä ohi. Näin tilaisuuden ja mun viimisen mahiksen ja jäin peesiin, jonka jälkeen kipusin takaisin porukkaan. Siitä alkoi loppukiri ja onnistuin jättämään taas kaksi kuskia taakseni.

  Mulle ratakisat on vain treeniä koirapyöräilyn tueksi, mutta noin saa tehtyä tosi hyviä maksimitreenejä ja saa vähän startteja alle, kun koirapyöräilyssä ei kauheen monia kisoja ole tarjolla. Mulle jäi noista kesän viimeisitä ratakisoista tosi hyvä fiilis, ens kaudella kisaan kyllä kaikki mahdolliset ratastartit. 

  Nyt alkaa vielä treenit SM-kisoja varten ja toivotaan että ei tuu enää enempää vastoinkäymisiä. Oon joka syksy ollu kipeenä ja viime syksyna sairastelin yhteensä vajaat 2 kuukautta, joten hieman jännittää nyt tämä koulun alku... Seuraavana tavoitteena on siis parin kuukauden päästä koirapyöräilyn SM-kisat, joita ei toivottavasti peruta koronan takia. 

 

Kiitos kaikille, jotka on taas täällä seuraamassa meidän matkaa kohti uusia tavotteita ja haasteita. Odotan mielenkiinnolla ja innolla mitä tämä syksy ja tulevat kaudet tuo tullessaan. Arki menee nyt aikalailla uusiksi, kun koulu alkaa ja sivussa pitää ehtiä treenaamaan, mutta eiköhän se siitä. Nyt ei voi enää mennä ihan urheilu edellä, joten alkaa kova opettelu koulun ja urheilun tasapainottamiselle.

Kuvista iso kiitos Tero Kukkoselle!!

Paluu urheilijan elämään

  Ehkä isoin muutos meidän arjessa on kuitenkin ollut se, että mä muutin vihdoin omaan kotiin. Kaikki koirat on päässyt vuoroillaan kylään, mutta Bruno asuu mun luona. Välillä sekin on käymässä porukoilla, kun mulla on ollut vähän selän kanssa ongelmia ja siihen ei kiskova koira auta. Myös joka päiväinen pienten haukkuvien koirien ohittaminen on tehnyt tehtävänsä Brunon jo valmiiksi epävarmoille ohituksille. Mun mielentila on Simpsonin kuoleman jälkeen sellanen, etten viittinyt pitää Brunoa kotona, kun en saanut sitä lenkeillä ja ohituksissa hallintaan ollenkaan. Se on nyt asustellut porukoilla ja Ralli on ollut mun luona kaikista eniten. Nyt tossa vieressä makaa Riku, joka sai jäädä mun luo sillä välin kun muut menivät mökille. 
  Tähän kahteen vuoteen mahtui myös mun vuoden mittainen treenitauko. Edellisenä keväänä tein vaikean päätöksen ja jätin treenaamisen. Tarkoituksena oli alusta alkaen vain vuoden tauko, koska mulla oli yo-kirjoitukset tulossa ja kesän halusin elää "normaalia" nuoren elämää. Joka viikonloppu oltiin ulkona ja treeneistä ei ollut tietoakaan. Tarkoitus oli pitää taukoa vuoden loppuun asti. Syksyllä kävin kuitenkin kisareissuilla mukana ja päädyin vahingossa kisaamaankin muutaman startin. Samoihin aikoihin palo treenaamiseen alkoi taas kasvaa ja juuri se oli tauon tavoitteenakin ollut. Syksyn lopulla lopetin tauon vähän lyhyeen ja aloin taas treenaamaan, tavoitteena 2020 syksy.

  Nyt on lukio ohi, tällä viikolla yo-juhlat ja ensi viikolla alkaa taas koulu. Pääsin opiskelemaan polkuopintojen kautta turun ammattikorkeakouluun sosionomiksi. Oon tosi ilonen, että pääsen aloittamaan opiskelut nyt heti lukion perään. En usko että välivuosi olisi ollut mulle tässä kohtaa mikään paras vaihtoehto.

                                                                                        

  Sitten vähän pyöräilyjuttuja... Olen isäni kautta löytänyt ratapyöräilyn pariin ja tänä keväänä sain oman ratapyörän. Tarkoituksena oli kisata kesä ratapyöräilyssä ja maantiepyöräilyssä sekä treenata niitä. Onnistuin kuitenkin telomaan mun käden mökkireissulla. Annoin käden olla pari viikkoa ja odotin, että tulisi itsekseen kuntoon. Suostuttuani menemään lääkäriin, kädestä löytyi kolme murtumaa. Siinä meni ratapyöräilyn SM-kisat, kun olin pyöräilykiellossa. Nyt käsi on kuitenkin kunnossa ja pääsin osallistumaan jo kaksiin ratakisoihin. Ihan ei vauhti ja voima riitä vielä muiden joukossa, mutta ehkä joskus. Ens viikonloppuna on vielä viimeiset ratakisat ja lähen kisaamaan ihan treenimielessä. Teen tietysti kaikkeni, mutta tällä asenteella ei tuu paha mieli jos ei pysy muiden perässä.

  Nyt tavoitteena on siis koirapyöräily Brunon kanssa. Tämä syksy on kuitenkin vähän epävarma Brunon ohitusten takia. Jos niitä ei saada kisoihin mennessä kuntoon, annan isälleni luvan startata Brunon kanssa toisenkin kauden. En nimittäin halua ottamaan riskejä ja jos ohitukset ei suju, tiedän ettei mulla ole tarvittavaa luottoa koiraan. Siinä tapauksessa tulee vielä herkemmin vahinkoja, kun yhteistyö ei suju. Olin jo tehnyt itselleni varasuunnitelman ja päättänyt kisata ainakin kauden ensimmäisen kisan Simpsonin kanssa. Se ei nyt valitettavasti ole mahdollista, joten vaihtoehdot on Bruno tai toinen kausi taukoa. En usko, että tauko taas tekisi mun treenimotivaatiolle kovin hyvää, joten toivotaan parasta.

Vähän on tullut taas taukoa tänne päivittelystä. Nyt olisi tavoitteena herättää blogi pitkästä aikaa henkiin. Viimeisestä postauksesta on kulunut jo pari vuotta ja paljon on ehtinyt tapahtua.

  Päälimmäisenä tulee mieleen, että nyt meidän lauma on vähän muuttunut. Brunosta on tullut jo iso poika ja se on päässyt kisaamaan jo viime syksynä. Sen osalta on suuret odotukset, mutta vielä on todella paljon työtäkin tehtävänä. Varsinkin kun sillä on todella isot saappaat täytettävänä Simpsonin lähdön jälkeen.  Reilu kuukausi sitten jouduimme luopumaan Simpsonista. Syynä oli sen sairastelut, jotka menivät todella pahaksi. Ainut varma keino olisi ollut leikkaus, jonka jälkeen sen elämä olisi hankaloitunut ja oltiin Ponillekkin luvattu, että ei joudu enää sairaslomalle. Sillä kun ei pää oikein kestänyt jäädä kotiin, kun muut pääsevät treenaamaan. 

  Simpson oli todella erityinen koira, haasteitakin oli, mutta ehkä just niiden takia siitä tuli mulle omalla tavallaan kaikista tärkein. Sen kuolema otti mulle tosi koville ja en meinannut millään päästä kiinni arkeen. Kolmeen viikkoon en nukkunut yhtäkään yötä kunnolla. En nukahtanut millään ja heräilin pitkin yötä painajaisiin. Huonot yöunet vaan pahensivat mun oloa ja mikään ei oikeen huvittanut. Purin väsymystä ja turhautumista mm. tappelemalla mun vanhempien kanssa, mikä ei auttanut asiaa yhtään. Kolmen viikon jälkeen suostuin viimein kuuntelemaan äitiäni ja aloin palaamaan arkeen, näkemään kavereita ja treenaamaan. Nyt oon onneksi saanut taas nukuttua ja alkanut taas treenaamaan kunnolla. Simpson on vieläkin ajatuksissa joka päivä ja ei ole vieläkään helppoa mennä vanhempieni luokse ja nähdä siellä tyhjää aitausta. Ikävä on kova <3

     

EC Sweden, Nybro 24-28.10

Mein reissu alko jo viikkoa ennen kisoja. Ihana Ella saapu Turkuun junalla perjantaina päivällä <3 ja illalla lähettiin lautalla Naantalista kohti Ruotsia. Iskällä on ajolupa, kun mä opettelen ajamaan, joten reissun jännittävin kohta oli se, kun jouduin ajamaan laivaan. Mun panikoimisesta huolimatta se suju hyvin. Sit koirat hyttiin, iltapalalle ja nukkumaan. Aamulla herättiin viidelta aamupalalle ja perillä oltiin kuuden pintaan. Matka kohti Nybroa alkoi... Matkaa oli n. 500km ja me ajeltiin sitä n. 8h kaikkine  pysähdyksineen (koirien hoitoa, ruokaa, vessataukoja ja pari pysähdystä tehtiin koska iskä bongas tienviitoista museon). Illalla pystytettiin leiri, koottiin teltat (stake outilta löytyvän ison mäen päälle, koska aina tarvitaan hyötyliikuntaa heti aamusta ja viimisenä illalla...). Ekat päivät kulutettiin radat tutkien (koirien kanssa ja ilman) ja kisapaikalla hengaten Ellan ja mun poikaystävän kanssa. Paikalle saapu  myös meidän kavereita norjasta. Me pidettiin Ellan kanssa hullujen suomalaisten maine yllä ja touhu meinas vähän lähtee käsistä. Yhtenä iltana rämmittiin ihan vapaaehtoisesti pimeässä metsässä ja haastettiin vähän riitaa poikien kanssa. Tuloksena mm. mulle murtunut varvas, joka tossa kyllä pysyy ihan hyvin vauhissa mukana. Puol viikkoo meni nopeesti ja keskiviikkona oli illalla kisojen avajaiset. 

  Torstaina oli eka kisapäivä. Heräsin juottamaan koiria 5.30 ja sit takasin nukkumaan. Parin tunnin päästä aamupala sit kisakamat päälle, Ralli iskälle lähtöön ja lämppäämään. Mulla oli oma personal trainer Aliina <3 kattomassa aikaa ja kellottamassa vedot mun lämmittelyyn. Pyöräilin lähtöön jo 20min ajoissa kattelemaan. Iskä kanto Ponin lähtöalueelle kun pienellä oli taas vähän kisajännitystä havaittavissa. Mä päätin lähtee pienellä vaihteella, mut sit lähinki vähän liian pienellä ja joudui heti alkaan vaihteleen. Koko matka meni vaihteiden kanssa säätäen, vaihtelin niitä ihan liikaa. Pari kurvia meni pitkäksi ja oon jotenkin tottunut et poljen liika kireellä, ni en alamäkiin polkenu täysillä vaan jäin koiran taakse, liina löysällä mut kuitenki niin, et koira selvästi oli edellä. Tehtiin kaikinpuolin kuitenkin puhdas suoritus, mihin olin tyytyväinen. Vauhti riitti sijalle 18. Ilta meni taas kavereiden kanssa ja vähän seuraavan päivän suoritusta miettien. 

  Perjantaiaamu meni lähes samalla kaavalla, kuin torstai. Tosin startti oli nyt tuntia aikaisemmin, koska lähtöjörjestys oli kaikki miesten ja naisten pyöräsarjat sekaisin nopeusjärjestyksessä. Vedin taas pari mutkaa vähän pitkäksi, mutta suoritus tuntui kokonaisuutena paremmalta, kuin torstai. Paransimme aikaa 4 sekunttia ja nousimme 16. sijalle. Koira kulki hyvin ja oon tosi tyytyväinen! <3 Illalla vuorossa oli musher dinner ja palkintojenjako. Me vedettiin pokkana pari pöytää yhteen ja kerättiin samaan pöytään junnuja eri maista. Meno oli vähän kova ja varmasti saatiin katseita, mutta taas oli hauskaa. Jouduin kyllä tekee kaikkeni etten itkeny ku meidän pieni Aliina haki kultamitalin kotiin. Hurjasti onnea, oot paras!! <3 

  Lauantaina oli vuorossa kickbike ja valjakot. Mä olin auttamassa parissa lähdössä, muuten päivä meni pakkaillessa, koirienmatolääkkeet hoitaessa ja kavereiden kanssa. Viiden aikaan startattiin kohti satamaa. Matkalta löydettiin lunta ja jäätäkin, mutta päästiin silti turvallisesti perille kesärenkaat alla.

Sunnuntai meni laivalla, jossa pidimme kisakatsomoa. Seurasimme viestiä livelähetyksen kautta, huutaen ja kannustaen suomalaiseen tyyliin. Reissu oli onnistunut ja taas ollaan yhtä hienoa kokemusta rikkaampana menossa kohti seuraavaa kautta.

Suurin kiitos kuuluu mun vanhemmille, jotka treenasivat koiria koko syksyn, kun mun osallistuisprosentti oli tosi pieni. Iskälle tietysti myös suuri kiitos, kun handlasi koko ruotsin reissun ja jaksoi ajaa ja kuunnella mun kiukutteluja. Äidille iso kiitos koirien hoitamisesta ja kaikesta avusta ennen meidän reissua.

Kiitos myös muille tukijoukoille!! <3 Kainpolle ja Kai Immoselle suuri kiitos huppu adaptereista ja naruista, parhaat mitä löytyy! FitDogille kiitos korien palautus- ja energiajuomajauheista, jotka on meillä käytössä niin treeneissä, kuin kisoissakin. Meillä on mökillä uusi kunnostettu treenirata, jonka tekemisen mahdollisti ABSO, kiitos!

Jämi SM 2018

Me saavuttiin perille jo perjantaina illalla. Kasattiin leiri auton ympärille ja käytiin kiertämässä rata, jonka jälkeen suunnattiin autoon nukkumaan. Lauantaina aamu alkoi hyvin. Aamupala, kamat päälle ja ajajienkokoukseen. Sen jälkeen ajattelin taktisesti ja lähin iskän matkaan kiertämään radan, ku tiesin että saan hyvin neuvoja ajolinjoihin, millä säästetään tärkeitä sekuntteja. Rata oli ihan kiva, tosin mua harmitti ku pari ”pahinta” paikkaa oli jätetty pitkältä matkalta pois. Vähän oli myös meidän mielestä liian pitkä (n. 7km), kun EM-kisoissakin on 4.8km, niin ois pitäny olla lähemmäs sitä. Joka tapauksessa matka oli mikä oli.

  Mä pääsin pienen säätämisen jälkeen lämmittelemään omassa rauhassa kuulokkeet päässä rullille, jotka olin raahannu koirakärryyn, ettei mua häiritä. Mulla oli vähän jännitystä havaittavissa ja siksi tunteet pinnassa, joten alkulämmittely ois voinu sujua paremminkin.

  Lähtöön kuitenkin selvittiin ja ihan kunnialla maaliinkin. Pari paikkaa löyty, mistä ajattelin et sunnuntaina vois ajaa paremmin. Tehtiin matkalla kuitenkin puhdas ohituskin. Mä kisasin siis meidän Simpsonilla, joka on ollut vähän sivussa treeneistäkin vielä pari viikkoa sitten, reilu kuukausi sitten tehdyn sylkirauhasten leikkauksen takia. Simpson on kuitenkin jostain ihmeen syystä tosi hyvässä kunnossa ja jätkä veti koko matkan hyvin edellä, tietenkin välillä vähän remmi löysällä, mutta jarruihin ei tarvinnut koskea kertaakaan. Mulla loppui viimeisillä kilometreillä voima ja jouduin ihan suosiolla vetämään ylämäetkin rullaamalla, enkä jaksanut enää nousta putkelle. Loppukiriin kuitenkin keräsin itteni ja viimiset voimat ja se vedettiin putkella.

  Loppupäivä meni sosialisoitumiseen ja seuraavan päivän jännittämiseen. Tässä kohtaa tilanne oli 4. sija (7s kolmanteen sijaan ja 11s toiseen sijaan), joten olin jo lähes luopunut mun tavotteesta saada mitali. Olin siis valmiiksi laskenut, että saattais olla pienet mahikset, mutta et tiukille menis... Ja vaikka lähdin sillä asenteella, että katon vaan miten menee, koska päätavoite on seuraavalla kaudella, ni kyllä sitä kilapiluviettii ja voitontahtoo silti löytyy.

  Sunnuntaina oli vähän rauhallisempi aamu. Ehin tekemään alkulämpän hyvissä ajoin ennen starttia ja sain ihan rauhassa vaihtaa vaatteet ja laittaa hiukset yms. Mä olin koko edellisen illan käyny päässäläpi lauantain suoritusta ja elättänyt toiveita, et voitas nousta kolmannelle sijalle ja pelastaa mun SM-mitaliputki (on tullu napattua SM-kisoista mitali joka vuos 2013 alkaen). Ajattelin et meillä ei ainakaan oo enää mitään menetettävää ja päätin kokeilla polkee koko matkan pienellä vaihteella, enkä voimalla. Lauantaina olin vetäny esim. kaikki ihan pienet nousut putkella, sunnuntaina vaaan pyöritin pienellä vaihtella. Tää taktiikka toimi, näin maalisuoralla et oltiin saatu edellistä kiinni ja kannustin itku kurkussa Ponin vielä loppukiriin. Maalissa oltiin kyllä annettu kaikkemme ja se riitti kolmanteen sijaan. Olin varsinkin toisen päivän suoritukseen tosi tyytyväinen ja koira oli paras mahdollinen. Toisenakin päivänä jaksoi vielä vetää koko matkan remmi kireellä eikä väsyny huomattavasti loppuun. 

  Taso oli kyllä ihan kohillaan, ei me huonoille hävitty! Mun päätavoite on siis ens kauden SM- ja MM-kisat. Sillon ois haaveena kisata jo mun kovaa vauhtia kasvavan pentusen kanssa. Ollaan laskettu et Brunolla pitäis just ja just riittää ikä. Tälle kaudelle kisataan vielä EM-kisat, mihin mulla ei oo varsinaista tavoitetta sijoituksen suhteen, mutta me tehdään Ponin kanssa parhaamme ja katotaan mihin se riittää.

  Iso kiitos äidille ja iskälle, kun ootte treenannut koiria. Varsinkin äiti on jaksanut treenata niitä myöhään illalla ja aikaisin aamulla vaan mua ja iskää varten, enkä mä oo muistanut kiittää tarpeeksi, kiitos!! <3

  Mä myin ennen kauden alkua mun vanhan täysjouston pois ja ostin tilalle hiilikuituisen jäykkäperän ja sitä ollaan iskän kanssa vähän kevennetty vaihtelemalla osia ja mä oon sivussa onnistunut vähän hajottamaan rengasta ja vannetta... Kiitos pyörähuollosta iskälle ja Foxcompille, mistä ollaan hommattu uusia pyöränosia ja kiikutettu sinne mm. mun vanne, kun oli mun jäljiltä vähän lommolla, mutta nyt taas ihan käyttökelpoinen!

  Kiitos myös Kai Immonen ja Kainpo. Meillä on käytössä kainpon narut ja adapterit ja kaikki on toiminut hyvin, oon ollut tosi tytyväinen ja voin kyllä suositella!! Meillä on käytössä myös FitDogin energia- ja palautusjauheet, joita ollaan taas käytetty läpi kauden.

Jämin kuvat: Jarkko Parikka