Viime viikon lauantaina käytiin Brunon kanssa korkkaamassa tän syksyn kisakausi. Tosin ei mennyt ihan putkeen... Jos nyt vaikka alotetaan siitä, että mä oon aikaisemmin kisannut Ponilla ja mulla oli vähän suunnitelmissa (ainakin mun omassa päässä) jatkaa niin myös tää kausi tai ainakin osa kisoista.
Poni oli tosi varma ja me toimittiin yhteen lähes täydellisesti. Me ehdittiin kisaamaan lukuiset stratit ja treenaamaan yhessä monta vuotta. Sen jälkeen kuvioihin tuli Bruno, jolla oli jo alusta alkaen vetopäätä enemmän, kun kellään meidän aikaisemmista koirista. Bruno pääsi siis treenaamaan isojen poikien vauhdissa heti, kun sillä ikä ja kunto riitti. Motivaatiotreenit jäi siis vähäiselle, kun Bruno palkkautui niin hyvin juoksemalla. Viime keväänä me poljettiin jo Brunon kanssa iskän ja Ponin ohi, joten odotukset sille oli kovat! Ponin lähdön jälkeen Brunolle jäi kuitenkin vähän liian isot saappaat täytettäviksi. Mä lähdin lauantain kisaaan sellasella ajatuksella, että Bruno menee niinku Poni, paitsi juoksee kovempaa.
No eihän se sit menny... Bruno lähti hyvin, mut oli tosi epävarma, varmisteli ja anto itestään ehkä 80-90 prosenttia. Ylämäessä alko kävelemään ja hyyty alamäissä. Se ei tosiaan oo Brunon tapasta. Maaliin tullessa mulla oli ajatukset jossain ihan muualla, joten koira sai vaan hätäiset kehut. Olin etukäteen sopinut, että saan startata uudelleen n. 10min maaliintulon jälkeen, että sain paremman treenin itselle ja koiralle. Aliina hoiti Brunon lähdöstä maaliin ja mä koitin pysyy lämpimänä. Ja eikun uudestaan... Ihan samanlainen suoritus, paitsi tein ajovirheen ja jouduin vetää vauhdit kokonaan pois yhdessä mutkassa. Bruno tuntu edelleen menevän suoraan sanottuna huonosti ja harmitti niin paljon. Tiesin et Poni ois menny paremmin, niinku sen miettiminen olis asiaa auttanut. Maalissa olin niin pahalla mielellä, etten ees kehunut koiraa. Tiesin et sille ois tullu mun tekaistuista kehuista vielä huonompi mieli ja ajatellu et meni huonosti, ku lukee mua niin hyvin. Aliina onneks oli edelleen apukäsinä ja kuljetti Brunon autoon! Mulla alkoi harmitus muuttumaan kiukuksi.
Päätin kuitenkin mennä auttamaan Rallin ja Tuomaksen lähdössä. Sinne ne lähti pinkomaan kauheeta vauhtia! Mä tallustelin siitä iskän ja Tuiren luo sivuun. Tuire kysy miten meni ja siinä kohtaa se iski. Aloin itkemään et "ku Bruno ei menny ja Poni ois menny ihan varmasti". Sain onneksi rauhotuttua siihen mennessä, kun Tuomas ja Ralli juoksi maaliin ja olivat ohittaneet ensimmäisen! Pitää kyllä olle ylpee et meidän Ralli juoksee vielä tollasta kyytiä, on se tietty helppoa ku juoksija vaan lentää perässä. Siinä oli pieni ilon hetkin mun muuten vaikeeseen päivään. Mahtaiskohan sormet riittää jos laskis kuinka monta kertaa kyynelehdin sen jälkeen ku meiän suoritus oli ohi. Sen verran herkillä olin, et itku tuli kun joku ees mainitsi mulle Ponista tai Brunosta tai ees koirapyöräilystä.
Me kuitenkin iskän ja Tuiren kanssa asiaa pohdittiin ja itekkin päädyin tulokseen, et vika ei todellakaan ollu Brunon. Se on todella herkkä koira ja samalla tavalla ku Ponin kanssa kisatessa, Brunonki kanssa pitää nollata oma pää ihan kokonaan ennen starttia. Bruno huomaa kaikki mun tuntemukset vielä herkemmin ja lukee mua tosi helposti. Isoin virhe oli siis se, että lähin sen kanssa kisaan pahalla mielellä. Oli myös ihan liikaa odottaa pari vuotiaalta koiralta samanlaista suoritusta, kuin kokeneelta kisakoiralta. Brunolla oli siis yksinkertaisesti liian isot saappaat täytettävinä ja vaikka mä tiiän, että sen tassu tulee olemaan niihin vielä joku päivä ihan liian iso, niin se ei oo ihan vielä.
Me suunniteltiin koko kotimatka, mitä Brunon kanssa aletaan nyt tekemään. Tää kausi ei ollu vielä tässä, mut me päätettiin nyt keskittyä muuhun, kuin voittoon. Meidän tän kauden tavoitteena on nyt saada mun ja Brunon yhteistyö toimimaan, niin saadaan hyvä pohja ens kaudelle ja silloin otetaan isompia tavoitteita.
Tän postauksen kirjoittamisen aloittamisessa kesti, joten voin nyt paljon paremmalla mielellä kertoa, että meillä menee jo paremmin. Sain oman pään suunnilleen sellasille asetuksille, että en odota Brunolta mitään muuta, ku sen oman parhaan. Tiistaina me käytiin tekemässä lyhyt motivaatiotreeni teknisellä radalla. Menin ensin Martin kanssa ja siitä kun vaihto Brunoon, ei voinu ku hymyillä. Jätkä veti niin hyvin! Se sai myös ihan superpalkan, iskä maalissa fitdogin palarin kanssa ja multa paljonpaljon kehuja. Bruno oli niin kikseissä ettei saanut ees juotua paikallaan. Se pääsi myös juoksemaan kavereiden kanssa vapaana ja nyt viikonloppuna tekemään vetotreenit metsään. Siitä tuli meille molemmille hyvä motivaatiotreeni. Mä olin paremmalla tuulella ku oon pitkään aikaan koiratreeneissä ollu. Bruno meni ihan täydellisesti ja täytyy sanoa et nyt löyty juttu minkä se tekee Poniakin paremmin, joten siitä tilanteesta oli helppo jättää vertailu pois ajatuksista. Brunostakin huomasi, että sillä oli tosi kivaa. Bruno selvästi tykkää enemmän teknisestä maastosta, kun pitää kokoajan ajatella. Helppo maasto taitaa sen mielestä olla vähän tylsää, niin juokseminen ei oo ihan niin hauskaa. Bruno oli koko treenin ihan liekeissä. Pakko sanoo et niin olin mäkin. Ja oli niin ihanaa nähdä Bruno noin ilosena treeneistä.
Nyt meillä siis on alkanut sujua vähän paremmin, tosin kisatilanteesta en osaa sanoa, toivottavasti nekin alkais sujua paremmin. On meillä ollut vaikeita syksyjä aikaisemminkin mut huhhuh... Nyt on ollu ainaki syksyn alku vaikeampi ku ikinä. Mut kyllä me tästäkin vielä noustaan. Nyt on ainaki löytyny keinoja tilanteen selättämiseen ja into päästä taas kisaamaan on kova. Bruno on myös alkanut taas ohittamaan, joten nyt kun saadaan yhteistyö kuntoon ja mun jalka kulkemaan, ni päästään lujaa. Meillä jatkuu nyt treenit ja yhteistyön parantaminen, kun asenne alkaa olla kohillaan.
Kirjoitin tän viikko sitten, en vaan oo saanu julkastua ku on ollu sen verran vaikeeta läpi luettavaa. Päivät ei siis ihan täsmää, mut olis ollu vaikeeta alkaa korjailemaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti