Ihan alkuun todettakoon että aina kaikki ei mene niinkuin on suunnitellut ja ajatellut… Näitä kisoja olin odottanut jo kauan, koska väliin tuli korona, joka siirsi kisoja kahdella vuodella eteenpäin. Näihin kisoihin minun oli tarkoitus valmistautua hyvin ja lähteä tavoittelemaan sitä kirkkainta mitalia. Radoilla joilla pääsisin kisaamaan vahvuusalueillani, ylä-ja alamäissä. Mutta matkaan tuli mutkia. Minulla on vuosia ollut aika ajoin selkäongelmia, mutta harvakseltaan ja nopeasti ohi meneviä. Nyt ongelmat alkoivat tammikuun alussa, kun selkään tuli niin lamauttavaa kipua, että en päässyt lattialta ylös omin voimin. Selän kuntouttaminen ei ollut ihan helppoa, kun kaikki tiet olivat peilijäässä ja muuta ei oikein pystynyt tekemään, kuin köpöttelemään pikkuhiljaa sauvojen kanssa. Parin viikon köpöttelyn jälkeen kiipesin sisällä pyörän päälle ja toipuminen alkoi paremmin. Tähän vielä päälle mahatauti ja kunnon treenien pariin pääsin vasta helmikuun lopulla.
Vajaa kolme kuukautta meni kivasti; Sain tehtyä ihan hyviä treenejä ja kunto oli nousussa.
Toukokuun puolessa välissä alkoi kuitenkin uusi alamäki, kun selkävaivat palasivat. Tällä kertaa vaiva oli erilaista kuin aiemmin. Liikkuminen ja makaaminen oli tuskaa, ainut mikä tuntui hyvältä oli istuminen. Vasen jalka oli tunnottoman oloinen ja takareiteen tuli lamauttavaa kipua lyhyestäkin kävelystä. Hammasta purren yritin liikkua ja löytää sellaista liikettä, jota pystyisin tekemään. Vesijuoksu oli ok, mutta sen jälkeen pystyin hädintuskin kävelemään altaalta pois. Kävelemään pystyin todella hitaasti ja silti oli pysähdyttävä vähän väliä kyykistymään, jotta takareiden kipu helpotti. Paras oli kuntopyörä, jossa istuttiin kuin tuolissa ja sitähän sitten pyörittelin kyllästymiseen asti.
Tunteet pyörivät kuin vuoristoradalla ja MM-kisahaaveista oli todella vaikea päästää irti. Monet kiukut tuli kiukuteltua ja itkut itkettyä, toivoa ja epätoivoa. Iloitsin, kun muut pääsivät treenaamaan ja samalla itkin harmista, kun itse en pystynyt tekemään ”mitään”. Fysioterauppettini avulla ja sitkeällä kuntoutuksella kuitenkin rämmin eteenpäin ja yritin kokoajan pitää yllä edes pientä toivonkipinää kisoihin lähtemisestä. Päätin kuitenkin, että jokatapauksessa en osallistu sprinttiin. Tämä siksi, että sprinttipäivät ovat pitkiä, lähdöt ovat kropalle nopeita ja repiviä ja niitä on monta. Lisäksi en ollut uskaltanut juosta yhtään ja siksi lämmittely oli hankalaa. Tämä toi haasteita sprinttiin, koska olisi pitänyt lämmitellä monta kertaa. Vielä reilu viikko ennen kisoja sanoin, että pakataan kickari mukaan vaikka osallistuminen näyttää huonolta ja sekavin tuntein pakkasin muutkin kisavarusteet mukaan. Torstaina painoin kisahatun päähän ja mieleen alkoi tulla tuttuja kisafiiliksiä, jännitystä, odotusta ja innostusta. Tällä kertaa myös oudompia tunteita, kuten pelkoa ja pettymystä. PERJANTAI
Sprinttipäivä… Kuten jo totesin, itse en ollut menossa lähtöviivalle, joten tehtäväni oli toimia varikkotyttönä ja olla Juhan apuna. Sprintti potkittiin urheilukentän tartaanilla ja matkana oli yksi kierros eli 400m. Päivä aloitettiin aika-ajoilla, jossa kaikki potkivat yksitellen ja aikojen perusteella kisaajat jaetaan välierien ryhmiin. Erissä potkitaan 3-4 urheilijaa kerrallaan ja aina parhaat kustakin erästä pääsevät jatkoon. Juha potki hyvän ajan, ollen omassa ikäryhmässään neljänneksi nopein. Välierissä oli vain kolme osallistujaa kussakin ryhmässä, joten vain yksi pääsi suoraan jatkoon. Juha jäi toiseksi ja alkoi pitkä ja piinallinen odotus siitä, riittääkö aika semifinaaleihin. Ja riittihän se, joten jännitys jatkui… Semifinaali meni hienosti ja Juha oli oman eränsä ensimmäinen, tiukassa kisassa. Paikka finaaliin oli siis saavutettu. Finaalissa siis starttasi neljä parasta ja kisa oli todella jännittävä. Juha laittoi kaiken peliin ja tuli upeasti maaliin toisena. IHAN MIELETÖNTÄ! JUHALLE MM-HOPEAA!!!!! Olin niin ylpeä ja onnellinen Juhan puolesta, että sitä on vaikea pukea sanoiksi, eikä kyyneleiltä vältytty. Totuuden nimissä on kuitenkin kerrottava, että päivä ei ollut allekirjoittaneelle ihan helppo. Oli tosi vaikeaa katsoa varsinkin oman sarjan kisaa ja miettiä että ”tuolla mun kuuluisi olla jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan”. LAUANTAI
Criterium potkittiin asfaltilla. Naisille oli luvassa 4 kierrosta, yhteensä 9.8km. Miehillä matka oli 5 kierrosta, eli 12.25km. Rata oli melko haastava, siinä oli paljon ylä-ja alamäkiä sekä tiukkoja mutkia. Pahin kohta oli radan puolivälissä, jossa piti ison laskun päätteeksi tehdä U-käännös ja jatkaa matkaa takaisin ylämäkeen. Jännitystä kisa-aamun lisäsi säätiedote, joka lupasi sadekuuroja. Vesisateen liukastama tie toisi vaikeaan rataan vielä lisää haastetta. Naisten kisa: Olen aina ollut todella kova jännittämään kisoissa mutta nyt jännitys oli aivan jäätävää. En ole koskaan ennen pelännyt lähteä kisaamaan, mutta tällä kertaa pelko oli vahvasti läsnä. Pelotti rata ja ettei vain sattuisi mitään. Ennenkaikkea pelkäsin oloa kisan jälkeen, entä jos selkäkipu palaa? Koko kisan ajan tekeminen oli jotenkin jäykkää ja jännittävää. Ylämäissä en uskaltanut antaa ihan kaikkeani ja varmistelin aivan liikaa sekä laskuissa, että mutkissa. Tilannetta ei yhtään helpottanut, kun jo toisella kierroksella kilpasisko kaatui sadekuuron liukastamassa U-käännöksessä eteeni. Kaikesta huolimatta sijoituin omassa ikäsarjassani neljänneksi, eivätkä mitallitkaan karanneet kovin kauas. Olin oikein tyytyväinen sijoitukseen ja onnellinen, että ylipäätään pystyin osallistumaan. Ja mikä parasta, selkä ei tuntunut ottavan nokkiinsa, joten ajatuksissa oli toivoa seuraavan päivän kisasta. Miesten kisa: Miesten kisa päästiin onneksi potkimaan kuivassa kelissä. Juha teki erittäin hyvän suorituksen ja ylsi sijalle 5, omassa ikäluokassaan. SUNNUNTAI
Pitkän matkan kisa potkittiin myös asfaltilla, mutta reitti oli eri, kuin criteriumissa. Tälläkin radalla oli haastavia mutkia, mutta ei niin pahoja, kuin lauantaina. Hengästyttäviä mäkiä ja nopeita laskuja ei tältäkään reitiltä puuttunut… Naisten matkana oli 5 kierrosta eli 27.75km ja miesten matkana oli 7 kierrosta eli 38.85km. Naisten kisa: Pääpäivä, johon oli ladattu hurjasti odotuksia ja toiveita. Selkä oli onneksi kunnossa lauantain kisan jäljiltä ja pystyin lähtemään kisaan hyvillä mielin. Tottakai jännitin hulluna kuten aina, mutta pelko, jota eilen tunsin oli poissa. Tiesin, että kirkkaimpiin mitaleihin minulla ei ole toiveita, mutta salaa haaveilin, että pystyisin kamppailemaan pronssista. Päätin siis heti, että yritän pysyä mahdollisimman pitkään porukassa, joka taistelee pronssista. Porukka oli melko tasainen ylämäissä ja tasaisella, alamäissä olisin ollut selkeästi nopeampi. Peesaaminen on ollut minulle aina vaikeaa, mutta yritin säästellä itseäni ja ottaa peesistä hyötyä parilla ekalla kierroksella. Kolmannen kierroksen loppupuolella päätin yrittää irtiottoa ja keskittyä omaan tekemiseeni. Uskoin että olen ylämäissäkin vahvempi, kun keskityn vain omaan suoritukseeni. Neljännen kierroksen potkin melkein yksin ja ehkä hieman turhan kovaa, koska viimeiselle kierrokselle lähtiessäni olin todella väsynyt. Tajusin kuitenkin, että olen viimeisellä kierroksella ja kiinni kolmossijassa, eikä aivan takana näy uhkaajia. Suomalaisella sisulla potkin viimeisen kierroksen eivätkä takanaolleet saavuttaneet minua. Maaliviivan lähestyessä tunteet tulivat pintaan ja saavuin ruutulipulle kyynelten valuessa, ilosta itkien. Vielä maalissa olo oli epätodellinen enkä oikein uskonut asiaa todeksi: ”Olinko oikeasti kolmas”? En uskaltanut kunnolla sanoa asiaa ääneen, ennekuin näkisin sen omin silmin tulospalvelusta. Mutta totta se oli! Kaikkien vaikeuksien jälkeen oli saavuttanut… MM-PRONSSIA!!! Olin aivan mielettömän onnellinen! Pronssimitali oli minulle kuin kultaa kaiken jälkeen. Miehet: Juuri ennen miesten kisan alkua alkoi tosi kova sadekuuro ja myrskyinen tuuli joten kisan alkua siirrettiin vähän. Suurin myräkkä meni ohi mutta silti iso osa kisasta potkittiin sateessa. Juha jatkoi vahvaa tekemistään ja ylsi sijalle 6. KIITOS! *Rakkaalle perheelleni kuuluu iso kiitos kaikesta tuesta ja jaksamisesta tämän vaikean kauden aikana!! Anteeksi kaikki kiukuttelut! *Tuire… ilman sua en varmaan olisi edes mennyt viivalle. Kiitos kun olet ollut mun tukena. *Kiitos myös muille ystäville jotka ootte ollut tukena!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti