sunnuntai 29. joulukuuta 2013

                 <3  <3   Hiihto <3  <3

Tänään hiihdin 6.3km äitini ja serkkuni kanssa. Täälä ei ole vieläkään lunta, joten hiihdimme hiihtoputkessa.:(

  Edellispäivänä minä ja sekkuni pääsimme mammani kyydillä hiihtoputkeen. Serkkuni opetti minulle hiihtotekniikkaa, ja kyllä mä jotain opinkin;). Hiihdimme yhteensä 41.3km, ja äiitni tuli hakemaan meidät puoli neljältä (onneksi meillä oli eväät mukana ;D).

  Ja tiistaina olisi tarkoitus mennä juoksemaan uudenvuodenjuoksu, 5.5km... :)

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

                    Hiihtoviikonloppu <3

Kaarinassa ei ole paljon lunta, joten lähdimme viikonlopuksi Tampereelle. Saavuimme perille torstai iltana , ja emme ehtineet enää silloin hiihtämään.

 Perjantaina olimme hiihtämässä aamupäivällä, ja illalla. Latu oli silloin jäinen ja huono, ja sukset luistivat joka suuntaan. Illan hiihtämisten jälkeen juoksutin siskoni kanssa koiria huoltoaseman minisessä koirapuistossa ja lumihangessa.

 Lauantaina olimme aamupäivällä katsomassa hiihtokisoja, ja iltapäivällä pääsimme itse hiihtämään. Latu oli silloin parempi, ja pääsin harjoittelemaan hiihtotekniikkaa. Kun olin hiihtänyt 11.7 km olin jo saanut ylämäkiin niin paljon vauhtia että ohitin äitini.

 Illalla kaivoimme äitini ja isäni vanhat ja huonot sukset ja hiihdimme tyhjällä parkkipaikalla ja kävelytiellä koirien kanssa.

 Sain myös kokeilla sprinttilähtöä Rikun ja Martin kanssa (Riku oli pienen kokonsa takia hieman hankala). Martin kanssa kaaduimme, mutta toisella yrityksellä onnistuimme. Martin treeni loppui siihen , mutta Riku sai hiihtää vielä vähän siskoni kanssa.

 En malttanut riisua suksia jalastani ja kun hiihtelin siinä parkkiksella, isäni neuvoi miten saisin suksen luistamaan ja V-kulman pienemmäksi. Opin vihdoin siirtämään jalan oikeaan paikkaan, ja luistattamaan suksea. :)

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

                   Kaksi koiraa = kahdet treenit <3


Tänään olin ravuuttamassa Martin n. 7km.

 Rikun kanssa olin vedättämässä kickbikellä n. 2km ja alku- ja loppulämmittelyt olivat yhteensä n. 2km. Riku veti hienosti, eikä olisi halunnut lopettaa ollenkaan ja kaikki sujuikin hyvin, vaikka kickbike meinasi luistaa alta kurvissa.

 Martin kanssa jouduimme ohittamaan pari räksyttävää pikku koiraa, mutta Martti ohitti hienosti.

Ja kerrankin kuvia:

                                   







maanantai 2. joulukuuta 2013

Nyt pitäisi ruveta taas kirjoittelemaan

Nyt en ole taas kirjoiranut pitkään aikaan.

 Olen kuitenkin käynyt hiihtämässä(vaikkakin hiihtoputkessa), ja vedättämässä koiria. Tällä hetkellä täälä on kuitenkin niin jäistä, että koiria ei voi vedättää pururadalla.

 Äitini on yrittänyt opettaa minulle hiihdon tekniikkaa, ja hiihdän kulemma jo paremmin kuin viime talvena.

Tänään isäni toi kotiin TPH:n Noutokapula lehden ja minä ja Pörri oltiin päästy etusivulle, ja lehdessä oli minun "haastatteluni".

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

                Hiihtämästä juoksemaan <3


Tänään oli oikein kunnon treenipäivä...

 Pääsin koulusta kolmelta, ja mammani tuli hakemaan minut neljältä hiihtämään. Täälä ei sii ole vielä lunta, mutta hiihtoputki on jo auki. Minä hiihdin 11.52 km. Kun olimme hiihtäneet, lähdimme ajamaan kotiin jotta minä ehdin seuraaviin treeneihin.

 Saavuin kotiin puoli seitsemän aikaan, ja nappasin mukaan banaanin, myslipatukan, lenkkarit ja kypärän. Autossa ehdin vaihtaa kengät ja syömään, ennen kuin saavuimme perille.

 Koirien lämmittelyn jälkeen juoksin Rikun kanssa pari pientä vetoa, ja yhden vedon juoksin treeneissämme olevan naisen spanielin kanssa. Sen jälkeen juoksimme vetoja ylämäkeen( minä juoksin taas Rikun kanssa, mutta kolme vetoa vedin treenikaverimme belgianpaimenkoiran kanssa).

 Kunnon vetojen jälkeen lihakset olivat lämpimät, joten lähdin juoksemaa Rikun kanssa koko kierrosta(1.5km), ja pikku herra juoksi reippaasti edellä ja minun jalat rullasivat hyvin.

 Lopuksi menin vielä Rikun kanssa yhden kierroksen kickbiellä, ja vaikka ohitetttavia oli oikeassa ja vasemmassa reunassa, Riku ohitti täydellsesti. Nyt jalat ovat ihan makaroonit, mutta ainakin uni tulee kunnon treenien jälkeen. :)

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

         Kunnon treenit alkaa <3
En ole treenannut parin viikon aikana mitenkään erityisen paljon, eli olen vain ollut pari kertaa ravuuttamassa koiria.

 Edellis viikolla pääsin ensimmäisen kerran tänä syksynä hiihtämään hiihtoputkeen. Tänä viikonloppuna minulla oli partioleiri, jonka aikana tuli juostua aika paljon, täysillä ja hiljempaa,sillä leikimme monta kertaa lipunryöstöä.

 Ensi viikolla ajattelin aloittaa kunnon treenaamisen, vaikka treenikaverini (äiti) onkin toipilaana pohjelihaksen repeämän takia... Silloin pääsen toivottavasti taas hiihtämään.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

                 Kärryluokkien SM-kisat


Tänäviikonloppuna oli tämän kisakauteni ehkä viimeiset kisat, ja minä kisasin Pörrin kanssa kickbikellä.

 Eilen kisasin äitini tilalla harastesarjassa Martin kanssa, ja me voitimme kaiki aikuiset. Vähän myöhemmin starttasin Pörrin kanssa, ja meillä meni tos hyvin. Ensimmäisen päivän jälkeen olimme johdossa ajalla 10.12.

 Toisena päivänä minulla oli vain yksi startti... Minulla ja Pörrillä meni tosi hyvin, ja aikamme oli 10.12.9.Voitimme sarjamme (jossa oli vain kaksi osallistujaa). Olen tosi tyytyväinen, sillä meillä meni hyvin vaikka kisasimme ensimmäistä kertaa kickbikellä.

Minä ja Megas Fee "Pörri"
Minä ja Zirnal Hasselnut Marttiini "Martti"

 Tässä myös näitä muita kuvia mitä lupasin:
ohkola
ohkola
SM-kisat puijo

SM-kisat puijo


Kiitos myös kickbike ja vetonaru lainasta: Kai Immonen/Kainpo! 
Ja kiitos TAAS koiralainasta Camilla ja Stefan!!!!!      

<3 Pörri on paras <3