keskiviikko 6. marraskuuta 2013

                Hiihtämästä juoksemaan <3


Tänään oli oikein kunnon treenipäivä...

 Pääsin koulusta kolmelta, ja mammani tuli hakemaan minut neljältä hiihtämään. Täälä ei sii ole vielä lunta, mutta hiihtoputki on jo auki. Minä hiihdin 11.52 km. Kun olimme hiihtäneet, lähdimme ajamaan kotiin jotta minä ehdin seuraaviin treeneihin.

 Saavuin kotiin puoli seitsemän aikaan, ja nappasin mukaan banaanin, myslipatukan, lenkkarit ja kypärän. Autossa ehdin vaihtaa kengät ja syömään, ennen kuin saavuimme perille.

 Koirien lämmittelyn jälkeen juoksin Rikun kanssa pari pientä vetoa, ja yhden vedon juoksin treeneissämme olevan naisen spanielin kanssa. Sen jälkeen juoksimme vetoja ylämäkeen( minä juoksin taas Rikun kanssa, mutta kolme vetoa vedin treenikaverimme belgianpaimenkoiran kanssa).

 Kunnon vetojen jälkeen lihakset olivat lämpimät, joten lähdin juoksemaa Rikun kanssa koko kierrosta(1.5km), ja pikku herra juoksi reippaasti edellä ja minun jalat rullasivat hyvin.

 Lopuksi menin vielä Rikun kanssa yhden kierroksen kickbiellä, ja vaikka ohitetttavia oli oikeassa ja vasemmassa reunassa, Riku ohitti täydellsesti. Nyt jalat ovat ihan makaroonit, mutta ainakin uni tulee kunnon treenien jälkeen. :)

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

         Kunnon treenit alkaa <3
En ole treenannut parin viikon aikana mitenkään erityisen paljon, eli olen vain ollut pari kertaa ravuuttamassa koiria.

 Edellis viikolla pääsin ensimmäisen kerran tänä syksynä hiihtämään hiihtoputkeen. Tänä viikonloppuna minulla oli partioleiri, jonka aikana tuli juostua aika paljon, täysillä ja hiljempaa,sillä leikimme monta kertaa lipunryöstöä.

 Ensi viikolla ajattelin aloittaa kunnon treenaamisen, vaikka treenikaverini (äiti) onkin toipilaana pohjelihaksen repeämän takia... Silloin pääsen toivottavasti taas hiihtämään.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

                 Kärryluokkien SM-kisat


Tänäviikonloppuna oli tämän kisakauteni ehkä viimeiset kisat, ja minä kisasin Pörrin kanssa kickbikellä.

 Eilen kisasin äitini tilalla harastesarjassa Martin kanssa, ja me voitimme kaiki aikuiset. Vähän myöhemmin starttasin Pörrin kanssa, ja meillä meni tos hyvin. Ensimmäisen päivän jälkeen olimme johdossa ajalla 10.12.

 Toisena päivänä minulla oli vain yksi startti... Minulla ja Pörrillä meni tosi hyvin, ja aikamme oli 10.12.9.Voitimme sarjamme (jossa oli vain kaksi osallistujaa). Olen tosi tyytyväinen, sillä meillä meni hyvin vaikka kisasimme ensimmäistä kertaa kickbikellä.

Minä ja Megas Fee "Pörri"
Minä ja Zirnal Hasselnut Marttiini "Martti"

 Tässä myös näitä muita kuvia mitä lupasin:
ohkola
ohkola
SM-kisat puijo

SM-kisat puijo


Kiitos myös kickbike ja vetonaru lainasta: Kai Immonen/Kainpo! 
Ja kiitos TAAS koiralainasta Camilla ja Stefan!!!!!      

<3 Pörri on paras <3


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

                     SM kisat  <3    <3


Tänä viikonloppuna olin ensimmäisissä kaksi päiväisissä kisoissa, jotka olivat myös ensimmäiset SM-kisani.

  Lauantaina oli kisojen ensimmäinen osuus, jonka jälkeen minä ja Pörri olimme johdossa. Äitini palkintojenjaon jälkeen pääsin mökkiin lepäämään, ja odottamaan seuraavaa kisapäivää.

  Aamulla jännitin hirveästi, ja pelkäsin että jotain menisi vikaan. Rata oli tänään liukas, sillä yöllä oli satanut. Radan alussa sekä lopussa oli nurmikkoa ja reitillä oli kaksi puista siltaa, jotka olivat erityisen liukkaita. Pääsimme kuitenkin ehjinä maaliin ja aikamme parani 40 sekunttia.

 Minä ja Pörri voitimme siis SM kultaa canicrossin juniorisarjassa,ja yhteen lasketuissa ajoissa voitimme hopealle sijoittuneen n. kaksi minuuttia.

 Parin tunnin päästä meillä oli viesti-kisa, ja olin vanhemieni kanssa Turun Palveluskoiraharrastajien edustusjoukkue. Sijoituimme viestissä sijalle 6, ja joukkueita oli 13. Sain myös Kainpolta kannustuspalkinnoksi vetoadapterin, joka tulee tarpeeseen ensi viikolla kun kisaan Pörrin kanssa kickbikeluokassa.

Kiitos taas kerran koiralainasta Stefan!!!!!!         <3 Pörri <3

Ja onnea kaikille junnuille jotka olivat SM kisoissa!!!  <3

Rankan kisan aikana koirien juottamiseen, ja palautukseen käytettiin 
Fit Dog-tuotteita.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Kisapäivä  <3


Tänään oli siis kisapäivä, ja starttasin Pörrin kanssa junioreitten juoksuluokassa. Meillä meni tosi hyvin, vaikka matkalla tuli kaksi ohitustakin.

 Me voitimme oman luokkamme (kisasimme luokassa jossa oli meidän lisäksemme 1 osallistuja), mutta olisimme aikojen perusteella voittaneet myös harrastesarjalaiset ja vanhempien junioreiden sarjan.

 Minä olen tosi tyytyväinen, koska voitimme myös äitini. Minulla ei ole nyt yhtään kuvaa, mutta laitan heti kun saan jokusen kuvan. :) 


Kiitos Stefan koiran lainasta!!!!  <3  Pörri oli ihan Super tyttö!!!!  <3  <3

Kisojen jälkeen starttasin loppuverryttelyksi kickbikekisaan, 6.5km maastossa.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Valjakkourheiluliiton treenileiri metsäkartanolla

Tänä viikonloppuna minulla ja vanhemmillani oli valjakkourheiluliiton treenileiri metsäkartanolla. Perjantaina siellä ei ollut mitään yhteistä ohjelmaa, joten ajoimme vanhempieni kanssa koirat kickbikeillä. Minä ajoin Pörrin kanssa, ja meillä meni tosi hyvin.

  Me yövyimme autossa, mutta illalla olimme metsäkartanon yhden "mökki huoneiston" aulassa (äitini ja isäni juttelivat muiden leiriläisten kanssa, ja minä odotin että muut junnut saapuvat paikalle), kun kolme junnua oli saapunut, lähdimme nukkumaan, sillä seuraavana aamuna äidilläni ja isälläni olisi treenit seitsemältä, ja koirat pitäisi siis juottaa aamulla n. klo: 5.15.

  Kun äiti ja isä tulivat aamulla treeneistä, söimme aamupalan. Hetken päästä lähdimme radalle, ja minä sain juosta Pörrin kanssa. Meillä tuli pörrin kanssa matkalla ohituksia, ja ne menivät  tosi hyvin. Juoksemisen jälkeen aloin miettiä, että mitäköhän me teemme seuraavaksi... No, seuraavaksi meillä oli koordinaatiojuoksuharjoituksia. Teimme siis; pakarajuoksua, polvennostojuoksua, kuopaisujuoksua, sivuttainjuoksua, saksijuoksua, takaperinjuoksua ja eteenpäin loikkia. Sen jälkeen me juoksimme alamäkeä (joka oli rullaamisen treenaamista), ja sitten oli ylämäkijuoksun vuoro. Treenit olivat hyvät ja kaikilla oli hauskaa.

 Ennen loppuverryttelyä me junnut haastoimme aikuiset pelaamaan meitä vastaan sählyä ja junnut voittivat, koska aikuiset luovuttivat, sen jälkeen teimme kuntopiiriä, ja venyttelimme.
  
  Illalla pääsimme saunaan, ja suunnittelimme mitä sunnuntaina tehdään. 

  Tänään heräsin klo: 6.15, ja isäni juotti koirat klo: 5.15. Äitini ja isäni ajoivat koirat kickbikeillä (isäni ajoi Pörrin kanssa ja äitini ajoi Martin kanssa) ja minä palkkasin koirat. Yhdeksältä alkoivat junnujen treenit sateessa ja minä juoksin Rikun kanssa. Meillä meni hyvin (Riku ei ottanut yhtään raviaskelta koko kolmen kilometrin aikana), vaikka ohituksia tuli paljon. Sen jälkeen kaikki vaihtoivat kuivat vaatteet päälle, ja menimme saliin.      

  Pelasimme vielä sählyä, ja lopuksi venyttelimme. Nyt olen matkalla kotiin, uusien treenivinkkien kera. :)

maanantai 16. syyskuuta 2013

Minulla oli siis treeniviikonloppu, ja koska perjantaina sain ne vesikellot, en pystynyt lauantaina juoksemaan, mutta sunnuntaina ajoin Pörrin ja Rikun kanssa kickbikellä. En ole ennen tehnyt vetotreenejä kickbikellä, mutta onneksi kokeilin, sillä se oli tosi hauskaa. Menin esin Rikun kanssa, ja vaikka se on pieni koira, se on niiiin tosissaan, ja meillä meni tosi hyvin (se meni myös äitini kanssa niin hyvin, että äiti ilmoitti itsensä Rikun kanssa Ohkolan kisoihin kickbike-luokkaan)... Myös minulla ja Pörrillä meni tosi hyvin, ja vauhti oli hurja. :)






Meillä oli siis viikonloppuna treenejä, ja parasta seuraa. :)




Ja tänään kun meillä oli koululiikunnassa 400m. juoksu ja minun aikani oli 1.21 ja tulin maalin aivan yhtä aikaa ystäväni kanssa, ja me olimme ensimmäiset. :)