EC Sweden, Nybro 24-28.10

Mein reissu alko jo viikkoa ennen kisoja. Ihana Ella saapu Turkuun junalla perjantaina päivällä <3 ja illalla lähettiin lautalla Naantalista kohti Ruotsia. Iskällä on ajolupa, kun mä opettelen ajamaan, joten reissun jännittävin kohta oli se, kun jouduin ajamaan laivaan. Mun panikoimisesta huolimatta se suju hyvin. Sit koirat hyttiin, iltapalalle ja nukkumaan. Aamulla herättiin viidelta aamupalalle ja perillä oltiin kuuden pintaan. Matka kohti Nybroa alkoi... Matkaa oli n. 500km ja me ajeltiin sitä n. 8h kaikkine  pysähdyksineen (koirien hoitoa, ruokaa, vessataukoja ja pari pysähdystä tehtiin koska iskä bongas tienviitoista museon). Illalla pystytettiin leiri, koottiin teltat (stake outilta löytyvän ison mäen päälle, koska aina tarvitaan hyötyliikuntaa heti aamusta ja viimisenä illalla...). Ekat päivät kulutettiin radat tutkien (koirien kanssa ja ilman) ja kisapaikalla hengaten Ellan ja mun poikaystävän kanssa. Paikalle saapu  myös meidän kavereita norjasta. Me pidettiin Ellan kanssa hullujen suomalaisten maine yllä ja touhu meinas vähän lähtee käsistä. Yhtenä iltana rämmittiin ihan vapaaehtoisesti pimeässä metsässä ja haastettiin vähän riitaa poikien kanssa. Tuloksena mm. mulle murtunut varvas, joka tossa kyllä pysyy ihan hyvin vauhissa mukana. Puol viikkoo meni nopeesti ja keskiviikkona oli illalla kisojen avajaiset. 

  Torstaina oli eka kisapäivä. Heräsin juottamaan koiria 5.30 ja sit takasin nukkumaan. Parin tunnin päästä aamupala sit kisakamat päälle, Ralli iskälle lähtöön ja lämppäämään. Mulla oli oma personal trainer Aliina <3 kattomassa aikaa ja kellottamassa vedot mun lämmittelyyn. Pyöräilin lähtöön jo 20min ajoissa kattelemaan. Iskä kanto Ponin lähtöalueelle kun pienellä oli taas vähän kisajännitystä havaittavissa. Mä päätin lähtee pienellä vaihteella, mut sit lähinki vähän liian pienellä ja joudui heti alkaan vaihteleen. Koko matka meni vaihteiden kanssa säätäen, vaihtelin niitä ihan liikaa. Pari kurvia meni pitkäksi ja oon jotenkin tottunut et poljen liika kireellä, ni en alamäkiin polkenu täysillä vaan jäin koiran taakse, liina löysällä mut kuitenki niin, et koira selvästi oli edellä. Tehtiin kaikinpuolin kuitenkin puhdas suoritus, mihin olin tyytyväinen. Vauhti riitti sijalle 18. Ilta meni taas kavereiden kanssa ja vähän seuraavan päivän suoritusta miettien. 

  Perjantaiaamu meni lähes samalla kaavalla, kuin torstai. Tosin startti oli nyt tuntia aikaisemmin, koska lähtöjörjestys oli kaikki miesten ja naisten pyöräsarjat sekaisin nopeusjärjestyksessä. Vedin taas pari mutkaa vähän pitkäksi, mutta suoritus tuntui kokonaisuutena paremmalta, kuin torstai. Paransimme aikaa 4 sekunttia ja nousimme 16. sijalle. Koira kulki hyvin ja oon tosi tyytyväinen! <3 Illalla vuorossa oli musher dinner ja palkintojenjako. Me vedettiin pokkana pari pöytää yhteen ja kerättiin samaan pöytään junnuja eri maista. Meno oli vähän kova ja varmasti saatiin katseita, mutta taas oli hauskaa. Jouduin kyllä tekee kaikkeni etten itkeny ku meidän pieni Aliina haki kultamitalin kotiin. Hurjasti onnea, oot paras!! <3 

  Lauantaina oli vuorossa kickbike ja valjakot. Mä olin auttamassa parissa lähdössä, muuten päivä meni pakkaillessa, koirienmatolääkkeet hoitaessa ja kavereiden kanssa. Viiden aikaan startattiin kohti satamaa. Matkalta löydettiin lunta ja jäätäkin, mutta päästiin silti turvallisesti perille kesärenkaat alla.

Sunnuntai meni laivalla, jossa pidimme kisakatsomoa. Seurasimme viestiä livelähetyksen kautta, huutaen ja kannustaen suomalaiseen tyyliin. Reissu oli onnistunut ja taas ollaan yhtä hienoa kokemusta rikkaampana menossa kohti seuraavaa kautta.

Suurin kiitos kuuluu mun vanhemmille, jotka treenasivat koiria koko syksyn, kun mun osallistuisprosentti oli tosi pieni. Iskälle tietysti myös suuri kiitos, kun handlasi koko ruotsin reissun ja jaksoi ajaa ja kuunnella mun kiukutteluja. Äidille iso kiitos koirien hoitamisesta ja kaikesta avusta ennen meidän reissua.

Kiitos myös muille tukijoukoille!! <3 Kainpolle ja Kai Immoselle suuri kiitos huppu adaptereista ja naruista, parhaat mitä löytyy! FitDogille kiitos korien palautus- ja energiajuomajauheista, jotka on meillä käytössä niin treeneissä, kuin kisoissakin. Meillä on mökillä uusi kunnostettu treenirata, jonka tekemisen mahdollisti ABSO, kiitos!

Jämi SM 2018

Me saavuttiin perille jo perjantaina illalla. Kasattiin leiri auton ympärille ja käytiin kiertämässä rata, jonka jälkeen suunnattiin autoon nukkumaan. Lauantaina aamu alkoi hyvin. Aamupala, kamat päälle ja ajajienkokoukseen. Sen jälkeen ajattelin taktisesti ja lähin iskän matkaan kiertämään radan, ku tiesin että saan hyvin neuvoja ajolinjoihin, millä säästetään tärkeitä sekuntteja. Rata oli ihan kiva, tosin mua harmitti ku pari ”pahinta” paikkaa oli jätetty pitkältä matkalta pois. Vähän oli myös meidän mielestä liian pitkä (n. 7km), kun EM-kisoissakin on 4.8km, niin ois pitäny olla lähemmäs sitä. Joka tapauksessa matka oli mikä oli.

  Mä pääsin pienen säätämisen jälkeen lämmittelemään omassa rauhassa kuulokkeet päässä rullille, jotka olin raahannu koirakärryyn, ettei mua häiritä. Mulla oli vähän jännitystä havaittavissa ja siksi tunteet pinnassa, joten alkulämmittely ois voinu sujua paremminkin.

  Lähtöön kuitenkin selvittiin ja ihan kunnialla maaliinkin. Pari paikkaa löyty, mistä ajattelin et sunnuntaina vois ajaa paremmin. Tehtiin matkalla kuitenkin puhdas ohituskin. Mä kisasin siis meidän Simpsonilla, joka on ollut vähän sivussa treeneistäkin vielä pari viikkoa sitten, reilu kuukausi sitten tehdyn sylkirauhasten leikkauksen takia. Simpson on kuitenkin jostain ihmeen syystä tosi hyvässä kunnossa ja jätkä veti koko matkan hyvin edellä, tietenkin välillä vähän remmi löysällä, mutta jarruihin ei tarvinnut koskea kertaakaan. Mulla loppui viimeisillä kilometreillä voima ja jouduin ihan suosiolla vetämään ylämäetkin rullaamalla, enkä jaksanut enää nousta putkelle. Loppukiriin kuitenkin keräsin itteni ja viimiset voimat ja se vedettiin putkella.

  Loppupäivä meni sosialisoitumiseen ja seuraavan päivän jännittämiseen. Tässä kohtaa tilanne oli 4. sija (7s kolmanteen sijaan ja 11s toiseen sijaan), joten olin jo lähes luopunut mun tavotteesta saada mitali. Olin siis valmiiksi laskenut, että saattais olla pienet mahikset, mutta et tiukille menis... Ja vaikka lähdin sillä asenteella, että katon vaan miten menee, koska päätavoite on seuraavalla kaudella, ni kyllä sitä kilapiluviettii ja voitontahtoo silti löytyy.

  Sunnuntaina oli vähän rauhallisempi aamu. Ehin tekemään alkulämpän hyvissä ajoin ennen starttia ja sain ihan rauhassa vaihtaa vaatteet ja laittaa hiukset yms. Mä olin koko edellisen illan käyny päässäläpi lauantain suoritusta ja elättänyt toiveita, et voitas nousta kolmannelle sijalle ja pelastaa mun SM-mitaliputki (on tullu napattua SM-kisoista mitali joka vuos 2013 alkaen). Ajattelin et meillä ei ainakaan oo enää mitään menetettävää ja päätin kokeilla polkee koko matkan pienellä vaihteella, enkä voimalla. Lauantaina olin vetäny esim. kaikki ihan pienet nousut putkella, sunnuntaina vaaan pyöritin pienellä vaihtella. Tää taktiikka toimi, näin maalisuoralla et oltiin saatu edellistä kiinni ja kannustin itku kurkussa Ponin vielä loppukiriin. Maalissa oltiin kyllä annettu kaikkemme ja se riitti kolmanteen sijaan. Olin varsinkin toisen päivän suoritukseen tosi tyytyväinen ja koira oli paras mahdollinen. Toisenakin päivänä jaksoi vielä vetää koko matkan remmi kireellä eikä väsyny huomattavasti loppuun. 

  Taso oli kyllä ihan kohillaan, ei me huonoille hävitty! Mun päätavoite on siis ens kauden SM- ja MM-kisat. Sillon ois haaveena kisata jo mun kovaa vauhtia kasvavan pentusen kanssa. Ollaan laskettu et Brunolla pitäis just ja just riittää ikä. Tälle kaudelle kisataan vielä EM-kisat, mihin mulla ei oo varsinaista tavoitetta sijoituksen suhteen, mutta me tehdään Ponin kanssa parhaamme ja katotaan mihin se riittää.

  Iso kiitos äidille ja iskälle, kun ootte treenannut koiria. Varsinkin äiti on jaksanut treenata niitä myöhään illalla ja aikaisin aamulla vaan mua ja iskää varten, enkä mä oo muistanut kiittää tarpeeksi, kiitos!! <3

  Mä myin ennen kauden alkua mun vanhan täysjouston pois ja ostin tilalle hiilikuituisen jäykkäperän ja sitä ollaan iskän kanssa vähän kevennetty vaihtelemalla osia ja mä oon sivussa onnistunut vähän hajottamaan rengasta ja vannetta... Kiitos pyörähuollosta iskälle ja Foxcompille, mistä ollaan hommattu uusia pyöränosia ja kiikutettu sinne mm. mun vanne, kun oli mun jäljiltä vähän lommolla, mutta nyt taas ihan käyttökelpoinen!

  Kiitos myös Kai Immonen ja Kainpo. Meillä on käytössä kainpon narut ja adapterit ja kaikki on toiminut hyvin, oon ollut tosi tytyväinen ja voin kyllä suositella!! Meillä on käytössä myös FitDogin energia- ja palautusjauheet, joita ollaan taas käytetty läpi kauden.

Jämin kuvat: Jarkko Parikka

Jämin kevätkisat 5.5-18 ja kuulumisia

Taas on ollu tällanen kevyt neljän kuukauden pituinen hiljaisuus täällä blogin puolella. Siihen ois tarkotus tulla muutos. Kevään toiset ja viimiset kisat on nyt takana, niin ajattelin kirjottaa vähän kuulumisia kisoista sekä yleisesti missä tällä hetkellä mennään.


  Me siis kisattiin Jämin kevätkisoissa, käytiin vähän testailemassa uusia ratoja. Mä starttasin Simpsonin kanssa koirapyöräilyssä, äiti Rallin kanssa kickarissa ja Rikun kanssa harrastekickarissa. Iskällä oli kahden koiran kärryluokassa Jenni Kreivin koirat lainassa. Martti pääsi pyöräilemään Tuiren kanssa. Kiitos Jennille koiralainasta ja Tuirelle kuskina toimimisesta! <3 Matkassa oli mukana myös mun paras kaveri Julia, joka toimi kisaturistina. Valittiin hyvät kisat, en muista koska olis viimeks ollu kisoissa noin hyvä sää.

  Me saavuttiin paikalle perjantaina illalla. Uudessa kisapaikassa oli ensin vähän ihmettelemistä, mutta löydettiin sieltä hyvä paikka, mihin pysyttää leiri.

  Lauantaina lähdettiin ajajienkokouksen jälkeen kiertämään uutta rataa, joka osoittautui tosi kivaksi. Sieltä löytyi hiekkaa ja pehmeitä kohtia sekä ylä- ja alamäkiä. Radalle mahtui myös tiukkoja kurbeja, ainoastaan muta (mitä yleensä löytyy kaikilta radoilta) puuttui. En tiedä mitä mieltä muut olivat, mutta mä vähän kaipasin sellasta mutarallia mihin kisoissa oon tottunut.

  Meidän porukasta matkaan lähti ensin äiti ja mun muru Ralli! <3 Seuraavana vuorossa olivat Tuire ja Martti, joiden perään me lähdettiin 3min päästä. Simpson, joka yleensä jännittää lähtöä ihan hirveästi, käveli uudelle lähtöpaikalle tosi reippaasti ja odotti innoissaan omaa vuoroaan, koska näki Martin lähdön! Rata lähti heti loivaan ja tosi hiekkaiseen alamäkeen. Mulla oli lasit päässä ja silti pidin silmät melkeen kiinni ettei menny täyteen hiekkaa. Mäen jälkeen ura kaarsi metsään ja oli tosi kivaa perus jämimaastoa. Loppumatkasta löytyi lisää hiekkaa, sekä muutama ylämäki. Viimeiselle 500 metrille mahtui loppukirin lisäksi myös puhdas ohitus. Meidän suoritus oli muutenkin tosi puhdas. Yhdessä tiukassa mutkassa Sinpson hidasti ihan reilusti ja meinasi pysähtyä, kun ei tajunnut miihn mennä. Mulla onneks pelas aivot nopeesti ja toistin suuntakäskyn ni lähti onnesta haukkuen oikeaan suuntaan. Pakko sanoa, että toi koira on kyllä ihan super!! Kertaakaan ei tarvinnu koskea jarruihin, koska koira ei ois ehtiny pois alta, ajolinjat sillä on ihan älyttömän hyvät ja kuulo oli ainakin kisaradalla päällä. Nyt pitää vaan saada molemmille lisää kuntoa ja vauhtia (tosin mulle vielä enemmän kun koiralle) niin syksyllä vedetään vielä kovempaa.

  Äiti juoksi suoraan mun maaliintulosta iskän lähtöön. Mulla oli vielä yksi tehtävä, meidän hyvnmielenkoiran eli Rikun lähettäminen, jonka jälkeen katsottiin vielä juoksun lähdöt ja maaliintulot, sekä se kaikista tärkein: lastenkisa. Me toimittiin Aliinan kanssa kannustusjoukkoina maalissa ja oli ihana katsoa, kun lapset juoksi maaliin lähes kaikki itseään isommilla koirilla ja aikuisen avustuksella, mutta kaikki hymyillen. Lastenkisan jälkeen oli enää palkintojenjako, jonka jälkeen kisapäivä oli pulkassa. Tuloksina mulla ja Ponilla DBM/W 3. sija (toiselle sijalle jäätiin vaan 0.1s), äidillä ja Rallilla DS1 5. sija, iskällä ja Jennin koirilla DS2 2. sija ja Tuirella ja Martilla DBM/W 7. sija.


  Kisapäivän jälkeen hengattiin ilta Julian ja Aliinan kanssa Jämihotellilla. <3 Lisäksi vähän kokousteltiin mun vanhempien, Mäkisten ja Kaitsun kanssa. Tähän väliin iso kiitos Kai Immoselle, jonka uudet vetoliinat meillä on käytössä. Ollaan niillä nyt treenattu ja kisattukkin kaksi kertaa. Mä tykkään ainakin tosta pyöränarusta tosi paljon, muita en oo vielä päässy kokailemaan. Jos etitte hyviä vetonaruja ni suosittelen!!

  Tänään aamulla herätys ennen seitsemää, sit aamupala ja koiratreeni, joiden jälkeen lähdettiin kohti kotia. Kotona purettiin auto ja syötiin, minkä jälkeen pyöräiltiin iskän kanssa vähän testailemaan pyöriä ja sieltä Turun kautta kotiin. Matkaa kertyi n. 40km ja nyt on koirien lisäksi myös ihmiset väsyneitä viikonlopun jäljiltä.


  Sitten niitä muita kuulumisia:

  Oon tosiaan viimeks päivittäny tänne blogin puolelle Marraskuussa, MM-kisojen jälkeen. Sen jälkeen olin viikon verran helpottunut ja onnellinen tuore maailmanmestari. Sen jälkeen alkoi kuitenkin väsymys iskeä ja lähdettiin aika kovaa vauhtia alamäkeen. En jaksanu treenana mitään enkä käydä koulussa. Tätä ehti jatkumaan pari kuukautta, ennen kuin äiti ja iskä huomas, että joku on pahasti pielessä ja lopulta sit itse kerroin et mikä. Sen jälkeen suunta oli ylös kuopan pohjalta, mitä helpotti paljon se et oli perhe ja muita tärkeitä ihmisiä tukena.

  Sen jälkeen menin kaatumaan koirapyöräilytreeneissä (=osuin yhen treenin aikana puuhun x2 ja vedin nurin x3), koska oli niin lumista ja vaikee maasto. Sit oli selkä kipeenä ja se veti koko vartalon ihan jumiin. Se onneks oli ohi parin viikon jälkeen, mut muistoks jäi olkapääongelma. Se on tosin vaivanny nyt n. 5 vuotta, niin et on välillä kipee ja sit taas parempi. Nyt oli kuitenkin aika pahana. Ensin lepoa ja sit alettiin kuntouttamaan kuminauhan kanssa. Nyt se alkaa jo olla kunnossa, välillä kipeytyy enemmän, mut hyvältä alkaa jo näyttämään.

  Me ollaan myös etitty mulle valmentajaa pidemmän aikaa. Viime viikolla turkulainen pyöräilyvalmentaja johon otin alkuvuodesta yhteyttä, kävi meillä vähän juttelemassa meidän lajista ja treenaamisesta. Me nyt kokeillaan ensin miten valmennus alkaisi sujumaan, mutta itselle ainakin jäi tosi hyvä fiilis jo viime viikosta. Nyt hakusessa on enää maantiepyörä treenaamista varten ja mahdollisesti uusi kisapyörä.

  Vielä viimeinen positiivinen uutinen: Meille muuttaa kesällä pienen pieni miniRydje. Rydje, eli pentujen äiti on Jenni Kreivin x-rotuinen ihan super tyttö. Rydje on sama koira, jonka kanssa voitettiin maailmanmestaruus marraskuussa. Meille on siis tulossa pieni poikahauva, jonka ois sit tarkoitus päästä 1.5v jälkeen juoksemaan mun pyörän eteen. <3

kuvat: Kimmo Virkki

Valjakkourheilun sulanmaan MM-kisat 2017, Puola

Vihdoin saavutin tavoitteen, jonka asetin itselleni jo vuoden 2014 Ranskan EM-kisojen jälkeen. Silloin päätin, että tahdon mitalin kansainvälisistä kisoista. Tietenkin silloin ajattelin jo ensisijaisesti vuoden 2016 Englannin EM-kisoja. Ne menivät kuitenkin aikalailla penkin alle ja sieltä käteeni jäi vaan DS1J 4. sija. Nyt lähdin tavoittelemaan koirapyöräilystä mitalia, mutta ajattelin mun pyöräilyn riittävän max 3. sijaan. Juoksussa tavoitteet olivat vähän epävarmat, mutta tiesin, että siellä olisi paljon mua kovempia juoksijoita. Kisakoirana mulla oli pyöräilyssä Jenni Kreivin Rydje ja juoksussa mun oma kisakoira Ralli. Alkuperäinen suunnitelma oli, että pyöräilen Rallilla ja juoksuun saan Rydjen, koska meillä ei omat kisakoirat riittäneet mun ja mun vanhempien startteihin. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun Rallilla tuli ongelmia ajolinjojen kanssa pyöräillessä. Näin jälkeen päin ajateltuna koirat olivat paremmin näin päin, koska Rallin vauhti ei olisi riittänyt pyörän edessä.

  Jännitin perjantain pyörästarttia paljon, mutta lähtöviivalle menin aika sekavin odotuksin ja fiiliksin. Radalle kuitenkin lähdettiin vaan tekemään oma paras suorituksemme ja katsomaan, että mihin se riittää. Maalissa olin todella hämmentynyt, kun kuulin, että ollaan ekalla sijalla. Toivoin, että saataisiin pidettyä johtoasema myös toisen kisapäivän jälkeen.

  Lauantai meni juoksustarttia jännittäessä. Mä en oikein tiennyt et pitäisikö mun olla kauhuissani vai innoissani juoksun dualstarteista (radalle lähdettiin pareittain, 30s väliajoin). Päädyin siis vaan jännittämään entistä enemmän. Lähtö sujui kuitenkin hyvin. Pääsimme heti viivalta edelle ja mun pari jäi taakse, eikä pysynyt meidän vauhdissa. Suoritus oli yleisesti puhdas ja vedin itseni ihan loppuun. Maalissa iskä otti kopin musta ja äiti koirasta.

  Illalla oli luvassa musher dinner. Ruoka oli ok ja parempaa seuraa ei olisi voinut toivoa. Koko ilta meni jonottaessa ja syödessä, loppuillasta eksyttiin Jaden kanssa väärän maan leiriin ja nukkumaan päästiin kuitenkin ennen puolta yötä.

  Sunnuntaina oli jännitystä havaittavissa yhdellä sun toisella. Aika kului todella hitaasti omaa starttiani odotellessa, vaikka ennen sitä oli tehtävääkin. Lämmittely piti tehdä tosi hyvin, koska jalat olivat niin jumissa lauantailta. Lopputuloksena pyöräilyyn tarvittavat lihakset olivat lämpiminä, mutta kävely olikin sitten toinen juttu. Ensimmäiseltä sijalta starttaaminen toi lisää paineita. Myös se, että koirapyöräilyn moninkertainen maailmanmestari Igor Tracz oli myös kaatunut radalla ja iskäkin käynyt vähän puuta tutkimassa lähempää, loi pientä lisäjännitystä.

 Me kuitenkin lähdettiin taas tekemään oma paras suorituksemme, tavoitteena selvitä maaliin ehjänä ja ilman kaatumisia. Rata oli kuraisempi ja liukkaampi kuin perjantaina. Ajolinjat olivat loppumatkassa ihan hukassa, lasit joiden linsseistä ei nähnyt läpi puoliakaan, ei auttaneet asiaa. Loppumatkasta ajo oli radalla laidasta laitaan suhaamista. Olin aivan varma, että siinä meni meidän mahdollisuus kultaan. Loppuun asti kuitenkin vedettiin täysillä ja maalissa oltiin kyllä kaikkemme annettu. Mun ajoni olisi voinut olla parempaa, mutta Rydje oli täydellinen. Ihan supertyttö, veti koko matkan varmasti ja suoraa linjaa eteenpäin, vaikka mä ajelinkin missä sattuu. Maalista musta ja Rydjestä otti kopin mun vanhemmat, sekä Jenni. Mä en pystynyt miettimään mitään muuta, kun tuijotettiin kelloa ja tulostaulua, odottaen, että riittikö aikamme ensimmäisen sijan säilyttämiseen. Ja riitti se! En ole varmaan ikinä aikaisemmin maalissa itkenyt ihan vain onnesta.

  Maalista piti kuitenkin tehdä pikainen siirtyminen autolle. Kuraisten vaatteiden vaihto ja kisapaitaan seuraava numero tilalle. Juoksuun lämmittely ei sujunut kovin hyvin. Pyöräilyn tulos vähän sekotti ajatuksiani ja siinä kohtaa ei sen erityisemmin enää edes kiinnostanut juoksu, mihin startattasimme kuudennelta sijalta. Sain kuitenkin itseni kerättyä ja päätin mennä vetämään viimeisen starttini junnuluokassa täysillä. Radalla huomasin  ensimmäistä kertaa, miten paljon pyöräily vaikuttaa juoksuuni. Jalka ei vaan kulkenut. Koira oli aivan täydellinen, mutta mun jalka ei vaan meinannut nousta. Säilytimme kuitenkin 6. sija.

  Sitten luvassa olikin enää palkintojenjako. Meillä oli edessä vielä pitkä ajomatka, joten lähdettiin heti junnujen palkintojen jaon jälkeen. Mulla oli jotenkin tosi helpottunut ja samalla haikea fiilis kun palkintopallilta tulin takaisin suomalaisten joukkueen luo. Sitten piti vielä sanoa heipat kaikille ja lähteä. Lopputuloksena en pystynyt lopettamaan itkemistä. Siitä sitten sain itseni kerättyä ja heipat sanottua. Otettiin vielä kuvat äidin ja iskän kanssa ja sen jälkeen mä hyppäsin Tuiren ja Anun kyytiin, kun äiti ja iskä jäi vielä vähän lomailemaan.

  Nyt on siis reissu taputeltu ja mitali pysyi kaulassa koko automatkan Tallinnaan asti. Fiilikset ovat vähän haikeat. Tuntuu kuin olisin ihan hetki sitten kisannut ekat kisat ikinä ja nyt on takana mun viimeiset kisat junnuissa. Tämän täydellisempää päätöstä mun junnuvuosille en olisi voinut toivoa. Toivottavasti muut saa kokea samanlaisia onnistumisen hetkiä ja pääsee kokemaan meidän maailman parhaan junnuporukan maailman parhaan yhteishengen. Olen saanut valjakkourheilun kautta ihan älyttömän tärkeitä kavereita ja nämä ihanat varmaan tietävät keitä tarkoitan! <3 Nyt vain lisää treeniä ja uudet tavoitteet, joita sitten jahtaamaan ja saavuttamaan! Haluun tähän loppuun vielä kiittää muutamaa ihmistä erikseen:

  Kaikista suurin kiitos kuuluu Jenni Kreiville ja Rydjelle!! Ilman teitä kahta kultainen mitali olisi jäänyt haaveeksi! KIITOS!! <3

  Ihan super kiitokset vanhemmilleni, jotka on tukeneet mua matkalla tavoitteisiin ja kestitte mua koko viikon kisareissun! <3

  Kiitos myös Tuirelle ja Anulle, kun pääsin kyytiin, että ehdin ajoissa kotiin ja kouluun!

  Noora Waltarille kiitos olkapään teippauksista, niistä oli suuri apu! 

Kirsi Mansikkasalo-Jurvelin ja forever living products tuesta junnujoukkueen tukemisesta!

  Suurkiitos myös Makulle, hoidit joukkueenjohtajan hommat tosi hyvin! Samalla vielä kiitos koko maajoukkueelle ja hyvälle yhteishengelle.

  Hurjasti onnea kaikille menestyneille ja menestystä tuleviin treeneihin ja kisoihin.

Sulanmaan MM-kisat 2017, Puola

Me päätettiin tehdä MM-kisareissua varten erikseen oma blogi junnumajulle, joten tänne mun blogin puolelle ei tän enempää päivitystä tuu kisareissun aikana. Laitan kuitenkin tänne linkin, mitä kautta pääsee lukemaan meidän junnujen blogia, mihin kirjottaa mun lisäksi myös muut junnut. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää tiensä sinne ja innostuu lukemaan meidän juttuja ja fiiliksiä matkalta ja kisoista. Me kaikki siis kirjotellaan sinne oman mielen mukaan, multa sinne tulee ainakin tässä enne kisoja päivitystä ja fiiliksiä ja en vielä tiedä miten ehin kisojen aikana päivittämään, mutta kotimatkalla kirjotan jonkun yhteenvedon, voi olla et sen julkasen tänna oman bloginkin puolelle! 

Junnublogiin täältä ! :D

Hangover 2017, Hanko

Nyt voin kyllä sanoa, et tähän mennessä tänä syksynä mun paras suoritus. En oikeen ollut varma millä fiiliksin kisaan lähteä. Hyvällä tavalla jännitti se, että saisin ekaa kertaa kisata aikusissa. Toisaalta luin lähtölistoja kauhuissani ja ajattelin, että nyt ei sit enää pärjätäkkään niin hyvin, kuin junnuissa. 

  Oltiin reissussa kahdestaan iskän kanssa, äidin ja siskon ollessa mun enon tytön nimiäisissä. Iskä kisasi Rallin kanssa pyörällä ja mä kisasin kickarissa Simpsonilla ja pyörällä Jenni Kreivin Rydjen kanssa. Molemmat lähdöt jännitti, pyörä vähän enemmän, koska tuo oli mun ja Rydjen eka startti. 

  Mä hoidin itseni lämpimäksi ja Jenni Rydjen. Iskä piti mut lähdössä pystyssä ja kaikki sujui hyvin. Rydjestä huomasi jo heti alkuun, että se on todella varma ja nopea. Kertaakaan ei yrittänyt mennä väärään suuntaan ja perässä oli helppo polkea ja uskalsin luottaa Rydjeen täysin, vaikka ei oma koira olekkaan. Mietin vaan koko matkan, kuinka siistiä ois päästä kolmen parhaan joukkoon, kuitenkin aikusten sarjassa. Saatiin Kirsi ja Lotta melkein minuutilla kiinni, maaliin tultiin ihan perässä. Rydje jaksoi samalla hurjalla vauhdilla loppuun asti ja olisi juossut varmaan samalla vauhdilla pidemmänkin matkan. Ihan super tyttö!! <3<3<3 Kävin rapsuttelemassa Rydjeä hetken aikaa, sit vähän vaatetta päälle ja sit ajattelin katsoa tulokset. Eipä tarvinnu mennä niitä edes itse etsimään, kun kotikatsomossa oleva äiti oli jo ehtinyt mulle laittaa viestiä. Me voitettiin! Ensin vähän epäilin, että oikeestikko muka, mut sit sain vielä kuvan tuloksista. Me oikeasti voitettiin ja kaiken lisäksi en oo ikinä vielä vetäny koiran kanssa tollasta keskinopeutta. 5.7km matka ja meidän keskinopeus oli 35.08km/h.

  En kauaa ehtinyt tulosta juhlia, kun piti jo alkaa valmistautumaan kickaristarttia varten. Kisasin ekaa kertaa Simpsonin kanssa sulanmaan kisoissa, me ollaan yhdessä vaan hiihdetty. Simpson meni lähes koko matkan täydellisesti, yksi pieni virhe kävi. Rata kääntyi loivasti vasemmalle ja oikealla oli jyrkempi ja nauhoitettu käännös. Simpson oli sitä mieltä, että rata menee oikealle ja ite olin menossa loivasti vasemmalle. En ehtinyt reagoimaan painamalla jarrua, joten ainut mitä tein oli se, että huusin Simpsonille ihan täysiä "VAS! VAS! VAS!" Simpsonilla oli onneksi korvat auki ja onneksi mulla oli myös äidin kickari missä on kainpon uusi ultra swing adapteri. Ei siis haitannut, että koira jäi käännöksessä kickarin takaviistoon, adapteri ohjautui perässä ja takaisin eteen, kun Simpson lähti oikeaam suuntaan. Maaliin asti tultiin hyvin ja potkittiin sijalle kolme. Vesa-Pekka Jurvelinille jäätiin yli 30s, mutta Petri Kiiskelle vain 7s. 

  Tähän loppuun on vielä pakko mainita, että tuo mun ja Rydjen koirapyöräilyn aika, oli naisten sarjan voittoajan lisäksi koko kisan nopein aika! Olen ihan älyttömän ylpeä, että koira kulki noin hyvin ja että itse jaksoin polkea tota vauhtia perässsä. Nyt voin hyvillä mielin odottaa MM-kisoja, jotka lähestyvät kauheaa vauhtia. Kisoihin on enää vajaat kolme viikkoa ja lähtöön kaksi!


  Suurin kiitos kuuluu ehdottomasti Jenni Kreiville täydellisestä koirasta!!
Kiitokset myös iskälle Simpsonin lämppäämisestä ja Tuirelle, kun autoit Rallin lämppäämisessä.

  Onnittelut kaikille kisoissa menestyneille ja erityisesti kaikille pikkujunnuille, jotka juoksivat kaikki ihan super kovaa!

Ohkolan DC- ja DS1-SM 2017

Tämän päivityksen kirjottamisessa ja julkasemisessa menikin paaaljon kauemmin kuin olisi saanut. Asia vähän jäi sen lisäksi, että kirjoittaminen tuntui jotenkin vaikealta ja kirjoitin tekstin kolme kertaa ja sen jälkeen totesin, ettei se toimi. Mutta tästä nyt lähtee:

© Ella Pöllänen

  Kisasin tämän vuoden SM-kisoissa koirajuoksussa ekaa kertaa vuoteen. Viimeisimmät kisat ennen niitä oli 2016 koirajuoksun SM-kisat, jotka voitin todella epäpuhtaalla suorituksella, silloisen rasitusvammani takia. Nyt kuitenkin tämän vuoden SM-kisoista… En ole varmaan koskaan jännittänyt ja stressannut kisoja niin paljon, kuin nyt. Jännitys alkoi olla pahimmillaan siinä vajaa kaksi viikkoa ennen kisaa. Ja siinä pari päivää ennen kisaa rupesin ajattelemaan viime vuoden suoritusta ja sitä kivun määrää, jolloin onnistuin vain lisäämään jännityksen ja paniikin määrää. Asiaa ei myöskään helpottanut juuri siihen kohtaan osunut koeviikko.

  Kävimme vanhempieni kanssa kiertämässä viikonlopun kisaradat torstaina ja mähän sain oikein loistavan idean. Laitoin kuulokkeet korviin, äänityksen päälle ja selitin 2.2km (koirajuoksun kisarata) reitin äänitteelle. Olin liikkeellä kickarilla ja selitin kaikki mutkat ja nousut ja laskut, sekä mistä kohtaa kannattaa juosta. Lauantaihin mennessä osasin siis ulkoa koko radan ja juoksulinjat, tiedä häntä oliko sitten hyvä idea, eipä tuosta ainakaan haittaa ollut.

  Lauantaina ensimmäisenä mielessä oli kavereiden näkeminen, koska automatkalla olin onnistunut keräämään itseni ja lopettamaan stressaamisen. Päivä meni juoksustarttia odotellessa hitaasti. Starttasin myös kickbikellä, mutta koska se ei ole enää edes kakkoslajini, ei se oikeastaan jännittänyt.

  Koira kulki hyvin, oma potku kulki hyvin. Suoritus oli puhdas, toisin kuin minä, kickari ja koira, kuraiselta radalta maaliin saapuessa. Ekan päivän jälkeen oltiin johdolla. Maalista lähdin suoraan autolle vaihtamaan kuivat vaatteet päälle ja jäähdyttelemään. 

  Jännitys alkoi palailemaan takaisin, juoksustartin lähestyessä. Ennen starttia puhuin kaverin kanssa puhelimessa, aivan paniikissa (tässä kirjotellessa ja tilannetta miettiessä muistuu koko ajan paremmin ja paremmin mieleen se jännityksen ja paniikin määrä). Viime hetken lämmöt päälle ja starttiviivalle. Siinä se sit oli, tilanne mitä oli odotettu ja jännitetty ja mitä varten oli treenattu. Eka koirajuoksukisa viime syksyn jälkeen, eka kerta kun koirajuoksisin yli 1km putkeen viime syksyn jälkeen. Matka taittui hyvin, pysyin ehjänä ja koira oli täydellinen. Tosin oon todella kiitollinen, ettei ketään ollu kuvaamassa mun maaliintuloa tai tarkemmin sitä mitä tapahtu, kun olin ylittäny maaliviivan. Iskä autto mut maasta ylös, hengähdin ja tajusin, että sieltä se Eemeli jo juoksee maaliin. Kyyneleet valu ja luisin iskän tuesta huolimatta takaisin maahan, kelloa tuojottaen ja samalla tajuten, että mun neljän vuoden voittoputki meni siinä. Olin ajatellut, että jos vielä vikan kerran pystyisin siihen ja juostaisiin Rallin kanssa kultaa. Siinä kohtaa se iski ja kovaa, se ei olis enää mahollista ja me menetettiin se kulta. Jostain sainki kerättyä voimat, nousinn ylös ja raahauduin autolle. Mites se menikään, kun keväällä kisoissa puhuttiin et ”Jonna on meidän official kisoissa itkijä” niin siinä sit autolla mietin itkien suoritusta. Lopputuloksissa jäin siis kolmanneksi. Siinä kohtaa ei huvittanut puhua kellekkään. Onneksi Tuire puhu mulle vähän järkeä ja sai mut vähän rauhottumaan. Yritin kerätä itteni ja ajatella, että olin sentään tytöistä paras, hävisin vaan kahdelle pojalle. Ottihan se silti päähän, oon mä ennenkin poikia voittanut, mut jotenki piti yrittää rauhottua, Mutta tässä kohtaa todella iso kiitos Tuirelle! <3 Siinä kohtaa olin ihan pihalla ja omissa maailmoissani haluumassa vajota maan alle ja vaikka siinä kohtaa ei varmaa siltä vaikuttanu, puhuminen itkun keskellä autto. Siitä sit keräsin itseni ja siirsin ajatukset seuraavaan päivään.

© Noora ja Timo Waltari

© Samuli Lappalainen

© Samuli Lappalainen

© Noora ja Timo Waltari

© Noora ja Timo Waltari

© Noora ja Timo Waltari

  Me yövyttiin kisapaikalla ja onneksi Ella majottui mun kanssa meidän koirakärryssä. Jos me ei ois käytetty iltaa jutellen ja snäpäten, olisin luultavasti vaan yksin omassa rauhassani miettiny ja panikoinu seuraavasta päivästä. Kiitos seurasta Ella, oot ihana! <3

© Ella Pöllänen

  Sunnuntaina oli vuorossa kickarin toinen päivä. Koirasta huomasi radalla, että oli väsy. Ohjeina kisaa varten mun iskältä oli ”älä paina jarruja, ettei mene täyteen hiekkaa”. Ekana päivänä koskin jarruihin vaan maalissa, toisena päivänä lähes kaikissa alamäissä, kun koiran vauhti ei enää riittänyt. Maaliin tultiin hyvillä mielin, suoritus oli puhdas. Kiidin suoraan maalista autolle vaihtamaan kuivia vaatteita päälle. Olin kärryssä hyvillä fiiliksillä ja äiti tuli kertomaan lopputulokset. Aliina voitti. Siinä kohtaa äiti tais yrittää jotain sanoa mut mä taisin hieman kiukkusesti vastata ja sit sain jäädä ihan omaan rauhaani. Muistan sen tilanteen vieläkin. Istuin koirakärryn pöydälle, mietin et sinne meni, juoksu ja kickari. Heti perään muistin et on alle tunti viestiin. Keräsin itteni suurin osin pettymyksestä alle kymmenessä sekunnissa ja päätin keskittyä viestiin. Vaihdoin rauhassa kuivat vaatteet päälle, vedin palarin ja lähdin jäähdyttelemään eli samalla lämmittelemään viestiä varten. 


  Yhteislähtö jännitti paljon. Juoksin myös viestin Rallin kanssa, eli se oli meidän molempien neljäs startti kahden päivän sisään. Lähtö meni hyvin, tosin päästin liinasta irti aika myöhään muihin verrattuna. Aluksi kaikki juoksi yhdessä porukassa, joka pysy kasassa aika hyvin. Ekojen sadan metrin jälkeen tullessa ylämäessä porukasta tuli entistä tiiviimpi, mutta sitä seuranneessa alamäessä porukkaa erottui. Eemeli oli tullut vierelle ja juostiin ekoina, Hanna ihan perässä. Rata kaartui oikealle ja me oltiin ulkokurvin puolella. Jäätiin Rallin kanssa juoksemaan Hannan eteen, Eemelin taakse. Juostiin samassa järjestyksessä koko matka, loppukirillä yritin ohi, mutta ei enää irronnut. Mulla oli vähän ongelmaa vyön irrottamisen kanssa ja siinä sit huusin iskälle että ”En saa tätä irti! Missä se lukko on? Mä en saa irti tätä narua!!”. Sain sen siitä sit irti ja juoksin lähettämään Arin matkaan. Jännitys oli kova, juoksin UVU 1 joukkueessa ja tiesin, että Ari ja Matti juoksee molemmat lujaa. Arin lähetettyä Matin viimeiselle osuudelle, me mentiin maaliin odottamaan. Sieltä se Matti sit pinkoi maaliin, ensimmäisenä!! Ja siinä oli mun SM-kulta, minkä luulin olleen menetetty sen viikonlopun osalta.

  Palkintojenjaon jälkeen fiilis oli hyvä, kun lähdettiin ajamaan kohti kotia. Matkalla pysähdyttiin syömään, mun oli pakko päästä heselle, vaikka ei oikein paras ruokavaihtoehto ehkä ollutkaan.

<3

  Kotona tavaroiden purkaminen autosta oli tuskaa, jalat oli aivan tukossa. Olin myös todella väsynyt, jopa suklaalevy jäi hakematta autosta, kun en jaksanut nousta sängystä. Yhteenvetona viikonlopusta jäi hyvät fiilikset. Tää kirjottaminen ei heti onnistunut, mutta nyt sain onneksi käytyä läpi kaikki sen viikonlopun ajatukset ja tunteet järkevästi ja mietittyä kunnolla. Nyt tuo viikonloppu on ehkä omassakin päässä vähän selkeämpänä, eikä pelkkänä tunnemyrskynä. 

Tehokasta lämmittelyä

Lisää tehokasta lämmittelyä

Ella ja Aliina <3<3<3

Fiilikset lauantain palkintojenjaossa

Sunnuntain fiiliksiä

<3

Vauva vähän väsynyt vklp jäljiltä <3