maanantai 14. marraskuuta 2016

Noniin… Tällä hetkellä ajellaan Saksassa, aamulla startattiin matkaan Ruotsista. Ajomatka alkoi heti aamusta. Ensin Ruotsista Tanskaan siltaa pitkin. Tanskassa yksi pysähdys ja lautalla yli Saksaan. Täällä ollaan tehty jo kaksi pysähdystä, ensin vessa ja koirien ulkoilutus. Toisella tauolla olikin sitten syömisen aika ja pikkusiskon kanssa ehdittiin pelata ja voittaa huoltoaseman ulkopuolella olevasta pelistä pehmolelukin autoon maskotiksi. Yhteen ruuhkaankin jouduttiin, mutta siitä päästiin onneksi aika nopeasti jatkamaan matkaa. Tämäkin oli nyt tällainen lyhyt postaus ja info siitä, missä mennään. Matka on sujunut tähän mennessä siis todella hyvin ja huomiseksi iltapäiväksi on varattulauttamatka Hollannista Englantiin. Muistakaapa seurata meidän reissua myös Team Lipposen facebookista ja Team Happy Dogin blogista. Yritän saada päivitettyä myös instagramia @teamlipponen.

  Tähän loppuun vielä sen verran, että pikkuhiljaa alkaa hetki hetkeltä enemmän jännittää noi EM-kisat, vaikka oon EM-kisoissa kisannut jo kaksi kertaa, 2014 DS1 ja DCWJ Ranskassa ja 2013 koirahiihdin EM-kisoissa, koska ne järjestettiin meillä Suomessa.

kirjoitettu su 13.11.2016 klo: 19.35 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti