Kauden viimeiset viralliset kisat Jämillä

Tänään aamulla herätys oli kello viisi. Kun aamutoimet oli tehty, ranskalainen vaihtari herätetty ja viimeiset tavarat pakattu autoon, lähdimme ajamaan kohti Jämiä. Auto oli täynnä, kun sielä oli perheeni lisäksi vaihtarini ja treeni-kaverimme Laura. Jämille päästyämme kävimme Jämi-hotellilla vessassa ja minä kävin moikaamassa muita junnuja. Ehdimme kisapaikkale juuri sopivasti niin, että ehdimme ilmoittautua ennen ajajien kokouksen alkamista.

  Ensimmäisenä meidän porukastamme starttasivat äiti ja Camilla. Minun tietojeni ja oletukseni mkukaan molemmilla meni hyvin. Äitini kisasi Pörrillä ja Camilla kisasi Akan kanssa. Isäni kisasi pyöräluokassa Arlon (Tuiren koira) kanssa. Minä itse starttasin kahdessa sarjassa, Martin kanssa juoksussa ja Rikun kanssa kickbikessa. 

  Starttasin Rikun kanssa iloisella mielellä, tavoitteena vain päästä maaliin. Riku on kuitenkin minulle liian hidas/pieni koira vaikka se tekeekin täysiilä ja menee eteen päin tosissaan. Matka taittui niin, että minä potkin melkein täysillä (jos olisin meenyt kovemaa Riku ei olisi pysynyt vauhdissa) ja Riku juoksi vierellä. Meillä oli kuitenkin hauskaa (joka on kai tärkeintä? tai näin mulle sanottiin) vaikka naru kävikin kerran renkaan välissä, matka sujui muuten hyvin ja Riku teki kaikkensa pienillä töppö-jaloillaan.

  Seuraava startti oli juoksu... Lähdin maaliviivalta viimeisenä, Jaden jälkeen. Juttelimme Jaden kanssa jonkun aikaa ennen lähtöä, ja sovimme että huudan ajoissa miltä puolelta tulen ohi, jos tulen. En ajatellut ohittavani Jadea, mutta juostuani jonkun matkaa, näin jo Jaden selän. Menimme Jaden ohi puolen välin jälkeen, ja otin ohituksen kohdalla spurtin, että se menisi nopeammin ja helpommin. Ohitus sujui täydellisesti, ja koirat eivät välittäneet toisistaan. Kun lähdimme juoksemaan Jaden edellä, Martti alkoi miettimään mihin kaverit jäivät. Se vilkuili alle puolen minuutin välein taakse ja joka kerta jouduin huutamaan "Veto!" tai "Mene!" jonka jälkeen se juoksi seuraavat vajaa puoli minuuttia kunnolla, ennen kuin alkoi katselemaan taas taakse. Välillä sain kerättyä voimia ja karjaistua kunnolla "Veto!" jolloin Martti ei katsonut taase yli puoleen minuttiin. Minulta alkoi vähitellen loppua usko siihen, että Martti vetäisi kunnolla loppuun. Voimani olivat jo lopussa Martin käskyttämisen takia, ja Jade tuli kovaa perästä. Ajattelin, että pian tulisi loppukiri ja Martti vetäisi kunnolla maaliin, mutta ei. Kun annoin käskyn "Loppukiri!", Martti katsoi vielä kaksi kertaa taakse päin, ennen kuin se juoksi maaliin nätisti. Maalissa taisin suutuksissani sanoa äidille että en enää ikinä kisaa Martilla, mutta ehkä tuo ohituksen jälkeinen taakse katseleminen treenataan pois, ja voin kisata Martilla vielä. Voitimme Martin tempuista huolimatta sarjamme, ja toisena oli Jade (aikaeromme oli 1min 10.2s), kolmantena oli Nea ja neljäntenä Jasmin.

  Koska nämä olivat kisakauden viimeiset viralliset kisat, moni pukutui johonkin asuun. Päätimme junnuporukalla ottaa teemaksemme smurffit. Jenna oli velho, ja minä velhon kissa, Tanja oli smurffiina ja muut smurffeja.

  Tuossa juoksun lopussa kun olin aivan kuollut ja kyllästynyt Martin taakse päin vilkuilemiseen, rupesin miettimään: Miksi teen tätä? Onko tässä mitään järkeä? Tämä on ihan hullua. Ehkä nuo ovat kuitenkin syitä miksi harrastan valjakkourheilua. Olen valinnut tämän lajin, koska tämä on kivaa. Saan samalla urheilla ja touhuta koirien kanssa. Meillä on suomessa ihan paras junnu-porukka, jossa kaikki on kavereita iästä riipumatta ja yhteishenki on 10+++++. Eihän tässä ihan aina olekkaan mitään järkeä, ja joskus ihmiset katsoo ihmeissään, ehkä ajatellen että tuo on hullua, kun juoksemme treeneissä koirien perässä. Ja kickbike, sen kanssa lenkkeillessä saa kerättyä katseita. Valjakkourheilu on kuitenkin paras laji, ja minua ei saisi lopettamaan sitä.

  Nyt istun autossa, ja olen matkalla kotiin päin. Jalat on ihan jumissa, ja vähän väsyttääkin. Äsken meinasin nukahtaa, mutta päätinkin nukkumisen sijaan kirjoittaa tämän loppuun. Siskoni Jasmin, ja ranskalainen vihtarini nukkuvat takapenkillä, taisi olla raskas päivä vähän kaikilla. Kotiin on enää alle 30km ja sitten pääsen kokeilemaan miltä kävely tuntuu/näyttää tämän automatkan ja jumien seurauksena. En nyt saa kuvia katsottua ja laitettua tässä autossa, mutta laitan niitä sitten myöhemmin.