Ylioppilasjuhlat ja kesän viimeiset kisat

 

 Huhhuh mikä viikonloppu... Lauantai meni mun yojuhlien merkeissä. Juhlat pidettiin mun vanhempien luona ja me kutsuttiin vieraat koronan takia kolmessa erässä, joten oli meille aika pitkä päivä. Edellisen postauksen otsikon mukaisesti en lähtenyt illalla jatkoille. Vähän piti palautella niin käytiin Aliinan kanssa mäkkärissä ja sen jälkeen tuli uni aika nopeasti.

  Mun on pakko mainita mun kaksi lahjaa mitkä tulee treenatessa kovaan käyttöön. Sain garminin wattipolkimet! Oon sellaisista haaveillut sen jälkeen kun innostuin treenaamaan wattipyörällä. Wateilla siis mitataan pyöräilyn tehoja. Polkimista vielä todella iso kiitos Samulille, Tuomolle ja Sonjalle, Kaitsulle ja Kirsille, Ellulle ja Jarille sekä Vehkojille! Ja mikä parasta sain polkimien lisäksi garminin mittarin, nopeus- ja kadenssimittarit ja sykevyön. Niistä iso kiitos äidille ja iskälle!

Sunnuntaina herättiin kisa-aamuun ja auton pakkaamisen jälkeen lähdettiin Pasilan aseman (Aliina oli torstaista asti käymässä mun juhlia varten<3) kautta heksingin velodromille. Luvassa oli kesän viimeiset ratakisat. Mulla ei ollut ihan kauheesti odotuksia tai tavoitteita, mietin vaan, että olis ihan kivaa jos en häviäisi. Meillä oli neljä eri lajia, joista kaksi oli mulle ihan uusia. 

  Ensimmäinen laji oli win and out eli jokaisella kierroksella ensimmäinen maalissa saa poistua radalta. Mitä nopeemmin polki, sen nopeemmin pääsi siis pois radalta ja lepäämään seuraavia startteja varten. Kärki lähti niin kovaa, että jäin polkemaan jälkimmäiseen porukkaan. Muutaman kierroksen jälkeen nopeimmat oli jo poistunut radalta ja aloitin loppukirin jo kierroksen (400m) alusta. Pääsin pois radalta ja sain jätettyä kaksi kuskia mun taakse. 

  Toisena lajina oli Keirin. Siinä mopo vetää porukan kahden kierroksen aikana 45km/h vauhtiin, jonka jälkeen poistuu radalta. Sen jälkeen poljetaan kaksi kierrosta ja ensimmäinen maalissa voittaa. Ajojärjestys mopon perään arvottiin ja jouduin ensimmäiseksi. Mopon poistuttua radalta en nähnyt missä muut meni mun takana ja en pystynyt reagoimaan kirin alkamiseen tarpeeksi äkkiä. Lähdin ajamaan mukaan, mutta puoli kierrosta ennen maalia takaa tuli kaksi viimeistä ohi, eikä ollut jalkaa pysyä edellä. Jäin siis viimeiseksi.

  Kolmantena luvassa oli pudotusajo. Mun oletus oli suunnilleen se, että ajan kierroksen ja tipun, koska siinä neutraalien kierrosten jälkeen joka kierroksella tippuu se, joka tulee viimeisenä maaliin. Pääsin kuitenkin polkemaan tosi hyvälle paikalle ja pysyin mukana pidempään, kuin oli olettanut. Mua ennen ehti tippua kolme kuskia, mutta sen jälkeen kovimmat karkasi ja jäin porukasta jälkeen. Se meni kuitenkin paljon odotettua paremmin ja olin todella tyytyväinen.

  Neljäs laji oli linja-ajo. Siinä ajetaan tietty määrä kierroksia, tällä kertaa 15 ja ensimmäinen maalissa on voittaja. Matkaa ei taiteta ihan tasaisella vauhdilla, vaan välillä joku yrittää karata tai hitaampia yritetään tiputtaa kiihdyttämällä hetkellisesti. Muutaman kerran tipuin porukasta, mutta tasaisella reippaammalla ajolla sain porukan taas kiinni. Viimeisen kierroksen alussa olin pari metriä jäljessä, mutta mun peesissä tullut mies päätti lähteä ohi. Näin tilaisuuden ja mun viimisen mahiksen ja jäin peesiin, jonka jälkeen kipusin takaisin porukkaan. Siitä alkoi loppukiri ja onnistuin jättämään taas kaksi kuskia taakseni.

  Mulle ratakisat on vain treeniä koirapyöräilyn tueksi, mutta noin saa tehtyä tosi hyviä maksimitreenejä ja saa vähän startteja alle, kun koirapyöräilyssä ei kauheen monia kisoja ole tarjolla. Mulle jäi noista kesän viimeisitä ratakisoista tosi hyvä fiilis, ens kaudella kisaan kyllä kaikki mahdolliset ratastartit. 

  Nyt alkaa vielä treenit SM-kisoja varten ja toivotaan että ei tuu enää enempää vastoinkäymisiä. Oon joka syksy ollu kipeenä ja viime syksyna sairastelin yhteensä vajaat 2 kuukautta, joten hieman jännittää nyt tämä koulun alku... Seuraavana tavoitteena on siis parin kuukauden päästä koirapyöräilyn SM-kisat, joita ei toivottavasti peruta koronan takia. 

 

Kiitos kaikille, jotka on taas täällä seuraamassa meidän matkaa kohti uusia tavotteita ja haasteita. Odotan mielenkiinnolla ja innolla mitä tämä syksy ja tulevat kaudet tuo tullessaan. Arki menee nyt aikalailla uusiksi, kun koulu alkaa ja sivussa pitää ehtiä treenaamaan, mutta eiköhän se siitä. Nyt ei voi enää mennä ihan urheilu edellä, joten alkaa kova opettelu koulun ja urheilun tasapainottamiselle.

Kuvista iso kiitos Tero Kukkoselle!!

Paluu urheilijan elämään

  Ehkä isoin muutos meidän arjessa on kuitenkin ollut se, että mä muutin vihdoin omaan kotiin. Kaikki koirat on päässyt vuoroillaan kylään, mutta Bruno asuu mun luona. Välillä sekin on käymässä porukoilla, kun mulla on ollut vähän selän kanssa ongelmia ja siihen ei kiskova koira auta. Myös joka päiväinen pienten haukkuvien koirien ohittaminen on tehnyt tehtävänsä Brunon jo valmiiksi epävarmoille ohituksille. Mun mielentila on Simpsonin kuoleman jälkeen sellanen, etten viittinyt pitää Brunoa kotona, kun en saanut sitä lenkeillä ja ohituksissa hallintaan ollenkaan. Se on nyt asustellut porukoilla ja Ralli on ollut mun luona kaikista eniten. Nyt tossa vieressä makaa Riku, joka sai jäädä mun luo sillä välin kun muut menivät mökille. 
  Tähän kahteen vuoteen mahtui myös mun vuoden mittainen treenitauko. Edellisenä keväänä tein vaikean päätöksen ja jätin treenaamisen. Tarkoituksena oli alusta alkaen vain vuoden tauko, koska mulla oli yo-kirjoitukset tulossa ja kesän halusin elää "normaalia" nuoren elämää. Joka viikonloppu oltiin ulkona ja treeneistä ei ollut tietoakaan. Tarkoitus oli pitää taukoa vuoden loppuun asti. Syksyllä kävin kuitenkin kisareissuilla mukana ja päädyin vahingossa kisaamaankin muutaman startin. Samoihin aikoihin palo treenaamiseen alkoi taas kasvaa ja juuri se oli tauon tavoitteenakin ollut. Syksyn lopulla lopetin tauon vähän lyhyeen ja aloin taas treenaamaan, tavoitteena 2020 syksy.

  Nyt on lukio ohi, tällä viikolla yo-juhlat ja ensi viikolla alkaa taas koulu. Pääsin opiskelemaan polkuopintojen kautta turun ammattikorkeakouluun sosionomiksi. Oon tosi ilonen, että pääsen aloittamaan opiskelut nyt heti lukion perään. En usko että välivuosi olisi ollut mulle tässä kohtaa mikään paras vaihtoehto.

                                                                                        

  Sitten vähän pyöräilyjuttuja... Olen isäni kautta löytänyt ratapyöräilyn pariin ja tänä keväänä sain oman ratapyörän. Tarkoituksena oli kisata kesä ratapyöräilyssä ja maantiepyöräilyssä sekä treenata niitä. Onnistuin kuitenkin telomaan mun käden mökkireissulla. Annoin käden olla pari viikkoa ja odotin, että tulisi itsekseen kuntoon. Suostuttuani menemään lääkäriin, kädestä löytyi kolme murtumaa. Siinä meni ratapyöräilyn SM-kisat, kun olin pyöräilykiellossa. Nyt käsi on kuitenkin kunnossa ja pääsin osallistumaan jo kaksiin ratakisoihin. Ihan ei vauhti ja voima riitä vielä muiden joukossa, mutta ehkä joskus. Ens viikonloppuna on vielä viimeiset ratakisat ja lähen kisaamaan ihan treenimielessä. Teen tietysti kaikkeni, mutta tällä asenteella ei tuu paha mieli jos ei pysy muiden perässä.

  Nyt tavoitteena on siis koirapyöräily Brunon kanssa. Tämä syksy on kuitenkin vähän epävarma Brunon ohitusten takia. Jos niitä ei saada kisoihin mennessä kuntoon, annan isälleni luvan startata Brunon kanssa toisenkin kauden. En nimittäin halua ottamaan riskejä ja jos ohitukset ei suju, tiedän ettei mulla ole tarvittavaa luottoa koiraan. Siinä tapauksessa tulee vielä herkemmin vahinkoja, kun yhteistyö ei suju. Olin jo tehnyt itselleni varasuunnitelman ja päättänyt kisata ainakin kauden ensimmäisen kisan Simpsonin kanssa. Se ei nyt valitettavasti ole mahdollista, joten vaihtoehdot on Bruno tai toinen kausi taukoa. En usko, että tauko taas tekisi mun treenimotivaatiolle kovin hyvää, joten toivotaan parasta.

Vähän on tullut taas taukoa tänne päivittelystä. Nyt olisi tavoitteena herättää blogi pitkästä aikaa henkiin. Viimeisestä postauksesta on kulunut jo pari vuotta ja paljon on ehtinyt tapahtua.

  Päälimmäisenä tulee mieleen, että nyt meidän lauma on vähän muuttunut. Brunosta on tullut jo iso poika ja se on päässyt kisaamaan jo viime syksynä. Sen osalta on suuret odotukset, mutta vielä on todella paljon työtäkin tehtävänä. Varsinkin kun sillä on todella isot saappaat täytettävänä Simpsonin lähdön jälkeen.  Reilu kuukausi sitten jouduimme luopumaan Simpsonista. Syynä oli sen sairastelut, jotka menivät todella pahaksi. Ainut varma keino olisi ollut leikkaus, jonka jälkeen sen elämä olisi hankaloitunut ja oltiin Ponillekkin luvattu, että ei joudu enää sairaslomalle. Sillä kun ei pää oikein kestänyt jäädä kotiin, kun muut pääsevät treenaamaan. 

  Simpson oli todella erityinen koira, haasteitakin oli, mutta ehkä just niiden takia siitä tuli mulle omalla tavallaan kaikista tärkein. Sen kuolema otti mulle tosi koville ja en meinannut millään päästä kiinni arkeen. Kolmeen viikkoon en nukkunut yhtäkään yötä kunnolla. En nukahtanut millään ja heräilin pitkin yötä painajaisiin. Huonot yöunet vaan pahensivat mun oloa ja mikään ei oikeen huvittanut. Purin väsymystä ja turhautumista mm. tappelemalla mun vanhempien kanssa, mikä ei auttanut asiaa yhtään. Kolmen viikon jälkeen suostuin viimein kuuntelemaan äitiäni ja aloin palaamaan arkeen, näkemään kavereita ja treenaamaan. Nyt oon onneksi saanut taas nukuttua ja alkanut taas treenaamaan kunnolla. Simpson on vieläkin ajatuksissa joka päivä ja ei ole vieläkään helppoa mennä vanhempieni luokse ja nähdä siellä tyhjää aitausta. Ikävä on kova <3