Valjakkourheilun sulanmaan MM-kisat 2017, Puola

Vihdoin saavutin tavoitteen, jonka asetin itselleni jo vuoden 2014 Ranskan EM-kisojen jälkeen. Silloin päätin, että tahdon mitalin kansainvälisistä kisoista. Tietenkin silloin ajattelin jo ensisijaisesti vuoden 2016 Englannin EM-kisoja. Ne menivät kuitenkin aikalailla penkin alle ja sieltä käteeni jäi vaan DS1J 4. sija. Nyt lähdin tavoittelemaan koirapyöräilystä mitalia, mutta ajattelin mun pyöräilyn riittävän max 3. sijaan. Juoksussa tavoitteet olivat vähän epävarmat, mutta tiesin, että siellä olisi paljon mua kovempia juoksijoita. Kisakoirana mulla oli pyöräilyssä Jenni Kreivin Rydje ja juoksussa mun oma kisakoira Ralli. Alkuperäinen suunnitelma oli, että pyöräilen Rallilla ja juoksuun saan Rydjen, koska meillä ei omat kisakoirat riittäneet mun ja mun vanhempien startteihin. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun Rallilla tuli ongelmia ajolinjojen kanssa pyöräillessä. Näin jälkeen päin ajateltuna koirat olivat paremmin näin päin, koska Rallin vauhti ei olisi riittänyt pyörän edessä.

  Jännitin perjantain pyörästarttia paljon, mutta lähtöviivalle menin aika sekavin odotuksin ja fiiliksin. Radalle kuitenkin lähdettiin vaan tekemään oma paras suorituksemme ja katsomaan, että mihin se riittää. Maalissa olin todella hämmentynyt, kun kuulin, että ollaan ekalla sijalla. Toivoin, että saataisiin pidettyä johtoasema myös toisen kisapäivän jälkeen.

  Lauantai meni juoksustarttia jännittäessä. Mä en oikein tiennyt et pitäisikö mun olla kauhuissani vai innoissani juoksun dualstarteista (radalle lähdettiin pareittain, 30s väliajoin). Päädyin siis vaan jännittämään entistä enemmän. Lähtö sujui kuitenkin hyvin. Pääsimme heti viivalta edelle ja mun pari jäi taakse, eikä pysynyt meidän vauhdissa. Suoritus oli yleisesti puhdas ja vedin itseni ihan loppuun. Maalissa iskä otti kopin musta ja äiti koirasta.

  Illalla oli luvassa musher dinner. Ruoka oli ok ja parempaa seuraa ei olisi voinut toivoa. Koko ilta meni jonottaessa ja syödessä, loppuillasta eksyttiin Jaden kanssa väärän maan leiriin ja nukkumaan päästiin kuitenkin ennen puolta yötä.

  Sunnuntaina oli jännitystä havaittavissa yhdellä sun toisella. Aika kului todella hitaasti omaa starttiani odotellessa, vaikka ennen sitä oli tehtävääkin. Lämmittely piti tehdä tosi hyvin, koska jalat olivat niin jumissa lauantailta. Lopputuloksena pyöräilyyn tarvittavat lihakset olivat lämpiminä, mutta kävely olikin sitten toinen juttu. Ensimmäiseltä sijalta starttaaminen toi lisää paineita. Myös se, että koirapyöräilyn moninkertainen maailmanmestari Igor Tracz oli myös kaatunut radalla ja iskäkin käynyt vähän puuta tutkimassa lähempää, loi pientä lisäjännitystä.

 Me kuitenkin lähdettiin taas tekemään oma paras suorituksemme, tavoitteena selvitä maaliin ehjänä ja ilman kaatumisia. Rata oli kuraisempi ja liukkaampi kuin perjantaina. Ajolinjat olivat loppumatkassa ihan hukassa, lasit joiden linsseistä ei nähnyt läpi puoliakaan, ei auttaneet asiaa. Loppumatkasta ajo oli radalla laidasta laitaan suhaamista. Olin aivan varma, että siinä meni meidän mahdollisuus kultaan. Loppuun asti kuitenkin vedettiin täysillä ja maalissa oltiin kyllä kaikkemme annettu. Mun ajoni olisi voinut olla parempaa, mutta Rydje oli täydellinen. Ihan supertyttö, veti koko matkan varmasti ja suoraa linjaa eteenpäin, vaikka mä ajelinkin missä sattuu. Maalista musta ja Rydjestä otti kopin mun vanhemmat, sekä Jenni. Mä en pystynyt miettimään mitään muuta, kun tuijotettiin kelloa ja tulostaulua, odottaen, että riittikö aikamme ensimmäisen sijan säilyttämiseen. Ja riitti se! En ole varmaan ikinä aikaisemmin maalissa itkenyt ihan vain onnesta.

  Maalista piti kuitenkin tehdä pikainen siirtyminen autolle. Kuraisten vaatteiden vaihto ja kisapaitaan seuraava numero tilalle. Juoksuun lämmittely ei sujunut kovin hyvin. Pyöräilyn tulos vähän sekotti ajatuksiani ja siinä kohtaa ei sen erityisemmin enää edes kiinnostanut juoksu, mihin startattasimme kuudennelta sijalta. Sain kuitenkin itseni kerättyä ja päätin mennä vetämään viimeisen starttini junnuluokassa täysillä. Radalla huomasin  ensimmäistä kertaa, miten paljon pyöräily vaikuttaa juoksuuni. Jalka ei vaan kulkenut. Koira oli aivan täydellinen, mutta mun jalka ei vaan meinannut nousta. Säilytimme kuitenkin 6. sija.

  Sitten luvassa olikin enää palkintojenjako. Meillä oli edessä vielä pitkä ajomatka, joten lähdettiin heti junnujen palkintojen jaon jälkeen. Mulla oli jotenkin tosi helpottunut ja samalla haikea fiilis kun palkintopallilta tulin takaisin suomalaisten joukkueen luo. Sitten piti vielä sanoa heipat kaikille ja lähteä. Lopputuloksena en pystynyt lopettamaan itkemistä. Siitä sitten sain itseni kerättyä ja heipat sanottua. Otettiin vielä kuvat äidin ja iskän kanssa ja sen jälkeen mä hyppäsin Tuiren ja Anun kyytiin, kun äiti ja iskä jäi vielä vähän lomailemaan.

  Nyt on siis reissu taputeltu ja mitali pysyi kaulassa koko automatkan Tallinnaan asti. Fiilikset ovat vähän haikeat. Tuntuu kuin olisin ihan hetki sitten kisannut ekat kisat ikinä ja nyt on takana mun viimeiset kisat junnuissa. Tämän täydellisempää päätöstä mun junnuvuosille en olisi voinut toivoa. Toivottavasti muut saa kokea samanlaisia onnistumisen hetkiä ja pääsee kokemaan meidän maailman parhaan junnuporukan maailman parhaan yhteishengen. Olen saanut valjakkourheilun kautta ihan älyttömän tärkeitä kavereita ja nämä ihanat varmaan tietävät keitä tarkoitan! <3 Nyt vain lisää treeniä ja uudet tavoitteet, joita sitten jahtaamaan ja saavuttamaan! Haluun tähän loppuun vielä kiittää muutamaa ihmistä erikseen:

  Kaikista suurin kiitos kuuluu Jenni Kreiville ja Rydjelle!! Ilman teitä kahta kultainen mitali olisi jäänyt haaveeksi! KIITOS!! <3

  Ihan super kiitokset vanhemmilleni, jotka on tukeneet mua matkalla tavoitteisiin ja kestitte mua koko viikon kisareissun! <3

  Kiitos myös Tuirelle ja Anulle, kun pääsin kyytiin, että ehdin ajoissa kotiin ja kouluun!

  Noora Waltarille kiitos olkapään teippauksista, niistä oli suuri apu! 

Kirsi Mansikkasalo-Jurvelin ja forever living products tuesta junnujoukkueen tukemisesta!

  Suurkiitos myös Makulle, hoidit joukkueenjohtajan hommat tosi hyvin! Samalla vielä kiitos koko maajoukkueelle ja hyvälle yhteishengelle.

  Hurjasti onnea kaikille menestyneille ja menestystä tuleviin treeneihin ja kisoihin.

Sulanmaan MM-kisat 2017, Puola

Me päätettiin tehdä MM-kisareissua varten erikseen oma blogi junnumajulle, joten tänne mun blogin puolelle ei tän enempää päivitystä tuu kisareissun aikana. Laitan kuitenkin tänne linkin, mitä kautta pääsee lukemaan meidän junnujen blogia, mihin kirjottaa mun lisäksi myös muut junnut. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää tiensä sinne ja innostuu lukemaan meidän juttuja ja fiiliksiä matkalta ja kisoista. Me kaikki siis kirjotellaan sinne oman mielen mukaan, multa sinne tulee ainakin tässä enne kisoja päivitystä ja fiiliksiä ja en vielä tiedä miten ehin kisojen aikana päivittämään, mutta kotimatkalla kirjotan jonkun yhteenvedon, voi olla et sen julkasen tänna oman bloginkin puolelle! 

Junnublogiin täältä ! :D

Hangover 2017, Hanko

Nyt voin kyllä sanoa, et tähän mennessä tänä syksynä mun paras suoritus. En oikeen ollut varma millä fiiliksin kisaan lähteä. Hyvällä tavalla jännitti se, että saisin ekaa kertaa kisata aikusissa. Toisaalta luin lähtölistoja kauhuissani ja ajattelin, että nyt ei sit enää pärjätäkkään niin hyvin, kuin junnuissa. 

  Oltiin reissussa kahdestaan iskän kanssa, äidin ja siskon ollessa mun enon tytön nimiäisissä. Iskä kisasi Rallin kanssa pyörällä ja mä kisasin kickarissa Simpsonilla ja pyörällä Jenni Kreivin Rydjen kanssa. Molemmat lähdöt jännitti, pyörä vähän enemmän, koska tuo oli mun ja Rydjen eka startti. 

  Mä hoidin itseni lämpimäksi ja Jenni Rydjen. Iskä piti mut lähdössä pystyssä ja kaikki sujui hyvin. Rydjestä huomasi jo heti alkuun, että se on todella varma ja nopea. Kertaakaan ei yrittänyt mennä väärään suuntaan ja perässä oli helppo polkea ja uskalsin luottaa Rydjeen täysin, vaikka ei oma koira olekkaan. Mietin vaan koko matkan, kuinka siistiä ois päästä kolmen parhaan joukkoon, kuitenkin aikusten sarjassa. Saatiin Kirsi ja Lotta melkein minuutilla kiinni, maaliin tultiin ihan perässä. Rydje jaksoi samalla hurjalla vauhdilla loppuun asti ja olisi juossut varmaan samalla vauhdilla pidemmänkin matkan. Ihan super tyttö!! <3<3<3 Kävin rapsuttelemassa Rydjeä hetken aikaa, sit vähän vaatetta päälle ja sit ajattelin katsoa tulokset. Eipä tarvinnu mennä niitä edes itse etsimään, kun kotikatsomossa oleva äiti oli jo ehtinyt mulle laittaa viestiä. Me voitettiin! Ensin vähän epäilin, että oikeestikko muka, mut sit sain vielä kuvan tuloksista. Me oikeasti voitettiin ja kaiken lisäksi en oo ikinä vielä vetäny koiran kanssa tollasta keskinopeutta. 5.7km matka ja meidän keskinopeus oli 35.08km/h.

  En kauaa ehtinyt tulosta juhlia, kun piti jo alkaa valmistautumaan kickaristarttia varten. Kisasin ekaa kertaa Simpsonin kanssa sulanmaan kisoissa, me ollaan yhdessä vaan hiihdetty. Simpson meni lähes koko matkan täydellisesti, yksi pieni virhe kävi. Rata kääntyi loivasti vasemmalle ja oikealla oli jyrkempi ja nauhoitettu käännös. Simpson oli sitä mieltä, että rata menee oikealle ja ite olin menossa loivasti vasemmalle. En ehtinyt reagoimaan painamalla jarrua, joten ainut mitä tein oli se, että huusin Simpsonille ihan täysiä "VAS! VAS! VAS!" Simpsonilla oli onneksi korvat auki ja onneksi mulla oli myös äidin kickari missä on kainpon uusi ultra swing adapteri. Ei siis haitannut, että koira jäi käännöksessä kickarin takaviistoon, adapteri ohjautui perässä ja takaisin eteen, kun Simpson lähti oikeaam suuntaan. Maaliin asti tultiin hyvin ja potkittiin sijalle kolme. Vesa-Pekka Jurvelinille jäätiin yli 30s, mutta Petri Kiiskelle vain 7s. 

  Tähän loppuun on vielä pakko mainita, että tuo mun ja Rydjen koirapyöräilyn aika, oli naisten sarjan voittoajan lisäksi koko kisan nopein aika! Olen ihan älyttömän ylpeä, että koira kulki noin hyvin ja että itse jaksoin polkea tota vauhtia perässsä. Nyt voin hyvillä mielin odottaa MM-kisoja, jotka lähestyvät kauheaa vauhtia. Kisoihin on enää vajaat kolme viikkoa ja lähtöön kaksi!


  Suurin kiitos kuuluu ehdottomasti Jenni Kreiville täydellisestä koirasta!!
Kiitokset myös iskälle Simpsonin lämppäämisestä ja Tuirelle, kun autoit Rallin lämppäämisessä.

  Onnittelut kaikille kisoissa menestyneille ja erityisesti kaikille pikkujunnuille, jotka juoksivat kaikki ihan super kovaa!

Ohkolan DC- ja DS1-SM 2017

Tämän päivityksen kirjottamisessa ja julkasemisessa menikin paaaljon kauemmin kuin olisi saanut. Asia vähän jäi sen lisäksi, että kirjoittaminen tuntui jotenkin vaikealta ja kirjoitin tekstin kolme kertaa ja sen jälkeen totesin, ettei se toimi. Mutta tästä nyt lähtee:

© Ella Pöllänen

  Kisasin tämän vuoden SM-kisoissa koirajuoksussa ekaa kertaa vuoteen. Viimeisimmät kisat ennen niitä oli 2016 koirajuoksun SM-kisat, jotka voitin todella epäpuhtaalla suorituksella, silloisen rasitusvammani takia. Nyt kuitenkin tämän vuoden SM-kisoista… En ole varmaan koskaan jännittänyt ja stressannut kisoja niin paljon, kuin nyt. Jännitys alkoi olla pahimmillaan siinä vajaa kaksi viikkoa ennen kisaa. Ja siinä pari päivää ennen kisaa rupesin ajattelemaan viime vuoden suoritusta ja sitä kivun määrää, jolloin onnistuin vain lisäämään jännityksen ja paniikin määrää. Asiaa ei myöskään helpottanut juuri siihen kohtaan osunut koeviikko.

  Kävimme vanhempieni kanssa kiertämässä viikonlopun kisaradat torstaina ja mähän sain oikein loistavan idean. Laitoin kuulokkeet korviin, äänityksen päälle ja selitin 2.2km (koirajuoksun kisarata) reitin äänitteelle. Olin liikkeellä kickarilla ja selitin kaikki mutkat ja nousut ja laskut, sekä mistä kohtaa kannattaa juosta. Lauantaihin mennessä osasin siis ulkoa koko radan ja juoksulinjat, tiedä häntä oliko sitten hyvä idea, eipä tuosta ainakaan haittaa ollut.

  Lauantaina ensimmäisenä mielessä oli kavereiden näkeminen, koska automatkalla olin onnistunut keräämään itseni ja lopettamaan stressaamisen. Päivä meni juoksustarttia odotellessa hitaasti. Starttasin myös kickbikellä, mutta koska se ei ole enää edes kakkoslajini, ei se oikeastaan jännittänyt.

  Koira kulki hyvin, oma potku kulki hyvin. Suoritus oli puhdas, toisin kuin minä, kickari ja koira, kuraiselta radalta maaliin saapuessa. Ekan päivän jälkeen oltiin johdolla. Maalista lähdin suoraan autolle vaihtamaan kuivat vaatteet päälle ja jäähdyttelemään. 

  Jännitys alkoi palailemaan takaisin, juoksustartin lähestyessä. Ennen starttia puhuin kaverin kanssa puhelimessa, aivan paniikissa (tässä kirjotellessa ja tilannetta miettiessä muistuu koko ajan paremmin ja paremmin mieleen se jännityksen ja paniikin määrä). Viime hetken lämmöt päälle ja starttiviivalle. Siinä se sit oli, tilanne mitä oli odotettu ja jännitetty ja mitä varten oli treenattu. Eka koirajuoksukisa viime syksyn jälkeen, eka kerta kun koirajuoksisin yli 1km putkeen viime syksyn jälkeen. Matka taittui hyvin, pysyin ehjänä ja koira oli täydellinen. Tosin oon todella kiitollinen, ettei ketään ollu kuvaamassa mun maaliintuloa tai tarkemmin sitä mitä tapahtu, kun olin ylittäny maaliviivan. Iskä autto mut maasta ylös, hengähdin ja tajusin, että sieltä se Eemeli jo juoksee maaliin. Kyyneleet valu ja luisin iskän tuesta huolimatta takaisin maahan, kelloa tuojottaen ja samalla tajuten, että mun neljän vuoden voittoputki meni siinä. Olin ajatellut, että jos vielä vikan kerran pystyisin siihen ja juostaisiin Rallin kanssa kultaa. Siinä kohtaa se iski ja kovaa, se ei olis enää mahollista ja me menetettiin se kulta. Jostain sainki kerättyä voimat, nousinn ylös ja raahauduin autolle. Mites se menikään, kun keväällä kisoissa puhuttiin et ”Jonna on meidän official kisoissa itkijä” niin siinä sit autolla mietin itkien suoritusta. Lopputuloksissa jäin siis kolmanneksi. Siinä kohtaa ei huvittanut puhua kellekkään. Onneksi Tuire puhu mulle vähän järkeä ja sai mut vähän rauhottumaan. Yritin kerätä itteni ja ajatella, että olin sentään tytöistä paras, hävisin vaan kahdelle pojalle. Ottihan se silti päähän, oon mä ennenkin poikia voittanut, mut jotenki piti yrittää rauhottua, Mutta tässä kohtaa todella iso kiitos Tuirelle! <3 Siinä kohtaa olin ihan pihalla ja omissa maailmoissani haluumassa vajota maan alle ja vaikka siinä kohtaa ei varmaa siltä vaikuttanu, puhuminen itkun keskellä autto. Siitä sit keräsin itseni ja siirsin ajatukset seuraavaan päivään.

© Noora ja Timo Waltari

© Samuli Lappalainen

© Samuli Lappalainen

© Noora ja Timo Waltari

© Noora ja Timo Waltari

© Noora ja Timo Waltari

  Me yövyttiin kisapaikalla ja onneksi Ella majottui mun kanssa meidän koirakärryssä. Jos me ei ois käytetty iltaa jutellen ja snäpäten, olisin luultavasti vaan yksin omassa rauhassani miettiny ja panikoinu seuraavasta päivästä. Kiitos seurasta Ella, oot ihana! <3

© Ella Pöllänen

  Sunnuntaina oli vuorossa kickarin toinen päivä. Koirasta huomasi radalla, että oli väsy. Ohjeina kisaa varten mun iskältä oli ”älä paina jarruja, ettei mene täyteen hiekkaa”. Ekana päivänä koskin jarruihin vaan maalissa, toisena päivänä lähes kaikissa alamäissä, kun koiran vauhti ei enää riittänyt. Maaliin tultiin hyvillä mielin, suoritus oli puhdas. Kiidin suoraan maalista autolle vaihtamaan kuivia vaatteita päälle. Olin kärryssä hyvillä fiiliksillä ja äiti tuli kertomaan lopputulokset. Aliina voitti. Siinä kohtaa äiti tais yrittää jotain sanoa mut mä taisin hieman kiukkusesti vastata ja sit sain jäädä ihan omaan rauhaani. Muistan sen tilanteen vieläkin. Istuin koirakärryn pöydälle, mietin et sinne meni, juoksu ja kickari. Heti perään muistin et on alle tunti viestiin. Keräsin itteni suurin osin pettymyksestä alle kymmenessä sekunnissa ja päätin keskittyä viestiin. Vaihdoin rauhassa kuivat vaatteet päälle, vedin palarin ja lähdin jäähdyttelemään eli samalla lämmittelemään viestiä varten. 


  Yhteislähtö jännitti paljon. Juoksin myös viestin Rallin kanssa, eli se oli meidän molempien neljäs startti kahden päivän sisään. Lähtö meni hyvin, tosin päästin liinasta irti aika myöhään muihin verrattuna. Aluksi kaikki juoksi yhdessä porukassa, joka pysy kasassa aika hyvin. Ekojen sadan metrin jälkeen tullessa ylämäessä porukasta tuli entistä tiiviimpi, mutta sitä seuranneessa alamäessä porukkaa erottui. Eemeli oli tullut vierelle ja juostiin ekoina, Hanna ihan perässä. Rata kaartui oikealle ja me oltiin ulkokurvin puolella. Jäätiin Rallin kanssa juoksemaan Hannan eteen, Eemelin taakse. Juostiin samassa järjestyksessä koko matka, loppukirillä yritin ohi, mutta ei enää irronnut. Mulla oli vähän ongelmaa vyön irrottamisen kanssa ja siinä sit huusin iskälle että ”En saa tätä irti! Missä se lukko on? Mä en saa irti tätä narua!!”. Sain sen siitä sit irti ja juoksin lähettämään Arin matkaan. Jännitys oli kova, juoksin UVU 1 joukkueessa ja tiesin, että Ari ja Matti juoksee molemmat lujaa. Arin lähetettyä Matin viimeiselle osuudelle, me mentiin maaliin odottamaan. Sieltä se Matti sit pinkoi maaliin, ensimmäisenä!! Ja siinä oli mun SM-kulta, minkä luulin olleen menetetty sen viikonlopun osalta.

  Palkintojenjaon jälkeen fiilis oli hyvä, kun lähdettiin ajamaan kohti kotia. Matkalla pysähdyttiin syömään, mun oli pakko päästä heselle, vaikka ei oikein paras ruokavaihtoehto ehkä ollutkaan.

<3

  Kotona tavaroiden purkaminen autosta oli tuskaa, jalat oli aivan tukossa. Olin myös todella väsynyt, jopa suklaalevy jäi hakematta autosta, kun en jaksanut nousta sängystä. Yhteenvetona viikonlopusta jäi hyvät fiilikset. Tää kirjottaminen ei heti onnistunut, mutta nyt sain onneksi käytyä läpi kaikki sen viikonlopun ajatukset ja tunteet järkevästi ja mietittyä kunnolla. Nyt tuo viikonloppu on ehkä omassakin päässä vähän selkeämpänä, eikä pelkkänä tunnemyrskynä. 

Tehokasta lämmittelyä

Lisää tehokasta lämmittelyä

Ella ja Aliina <3<3<3

Fiilikset lauantain palkintojenjaossa

Sunnuntain fiiliksiä

<3

Vauva vähän väsynyt vklp jäljiltä <3

Yhteenveto kesästä ja fiiliksiä lähestyvistä kisoista

Nyt on jo kuukauden verran kouluviikkoa takana ja tuli mieleen, että voisin kirjotella vähän kuulumisia kesälomalta, kun oon kirjottanut vain norjan reissusta.

  Kesälomaa taaksepäin katsellessa olen edelleen sitä mieltä, että sommerhundekjørerskolen oli viikko ylitse muiden. Ja leiriltä suomeen tultuani vietinkin seuraavan viikon Lahdessa hoitamassa kahta suursnautseria, Arloa ja Ernoa, kun Tuire ja Mika olivat ulkomailla. Oli oikein mukava viikko ja oli kiva rauhottua viikon verran omassa rauhassa, mutta oli ihan mukava palata kotiinkin yhteensä kaksi viikkoa kestäneen reissun jäljiltä!

  Muuten treenailin palon yksikseni, kavereita ehdin näkemään enemmän vasta viimeisten parin lomaviikon aikana, kun olimme koko kaveriporukka suomessa. Heinäkuun lopulla pidettiin Ellan ja Jaden kanssa treeniviikonloppu meidän mökillä. Viikonloppuun mahtui treenien lisäksi aika paljon muuta vai olisikohan paremmin sanottu, että kaiken muun lisäksi vähän treeniäkin. ;D Joka tapauksessa oli ihana viikonloppu ihanassa seurassa. <3 

  Oikeestaan muuta erikoista ei mun kesään kuulunutkaan. Viimeisillä viikoilla alettiin ahkerammin treenaamaan koiria ja nyt jatkuu omat treenit ja koiratreenit kouluaamuisin ja iltaisin. 

  SM-kisat alkaa lähestymään, mua jännittää jo nyt vähäsen, että millaisella tasolla mennään. Nyt on rasitusvamma paranneltu kokonaan pois. Treenit on vähän varoen ja sitä tunustellen, ettei vaan tulisi takaisin, mutta ihan normaalisti pääsee jo treenaamaan ja canicrossaamaan!! <3 Pistän tähän loppuun vähän kesäkuvia koirista ja treeneistä, jos kiinnostaa katsella. Yleensä mulla vähän jää kuvien laittaminen päivityksiin, kun en jaksa niitä latailla koneelle ja sen jälkeen liittää blogiin. Mulla on kuitenkin kännykkä kädessä 24/7 joten nyt kun aloitin lataamaan kuvia koneelle ja tänne niinnoh... Niitä on ihan muutama! ;D

Aloitan nyt sommerhundekjørerskolen-kuvilla!
© Bjørk Margrete Ellingsbø

Lähtöfiiliksiä lentokentällä (aivan järkyttävä kuvan mun osalta XD)

Seikampen up

vasemmalta: Jade, mä, Anja, Ella, Mirka

Missing this girl!! <3

Riku oli mulle ensin vihainen,
kun kehtasin jättää hänet kotiin
kahdeksi viikoksi, mutta päätyi
lopulta istumaan mun matkalaukkuun
vahtimaan, etten vaan lähde
uudestaan reissuun ilman häntä! <3

Koko matkalukku melkein tyhjä, vaan mun oma pieni
vahtikoira Riku jäljellä <3<3<3

Sitten vähän kuvia meidän treeniviikonlopulta

Tä on niin söpö kuva et pakko laittaa tänne,
sori Ella! xd

Oli ihan huippu viikonlopu, kiitos vielä Jadelle ja Ellalle! Otetaan uusiks vuoden päästä ;D

Laitan tähän nyt vähäsen reenikuvia. Mä treenailen nykyään lähinnä pyörällä, mutta toki myös juosten. Kickarilla ei olla enää treenattu koirien kanssa lähes ollenkaan, minkä huomaa kuvistakin. 

Mökillä tuli koirien uitosta vähän kuvia napsittua,
niin tähän tulee nyt niistä parhaimmat.

Jasmin ja Riku <3

Uiminen ei oo Ponin juttu...
Kaveri kannettiin veteen, mut niinku kuvasta näkee,
hänelle tuli kiire päästä pois eikä äiti varsinaisesti saanu liiveistä kiinni.

Hullu sheltti hyökkäs kuvaan!

Hetki jollon tää kuva otettiin oli hauskempi ku miltä kuvassa näyttää.
Martti karkasi kesken uimisen juoksemaan treeniradan läpi pelastusliivit päällä ja naru perässä.
Kuvassa Martti on matkalla maaliin, mistä tosin jatkoi matkaansa pellolle...

Laitan tähän loppuun vielä muutaman ei välttämättä niin treeneihin liittyvän kesäkuvan !

Laatuaikaa pikkusiskon kanssa...

Äidin, mamman ja siskon kanssa syömässä, matkalla mökille <3

Jasmin, tää tais olla yks sellasista
päivistä ku ei tapeltu ja huudettu
päät punasina jostain turhasta.

"Hei pojat voitteko näyttää hetken edustavilta ja
istu siinä sen pussin takana? Otetaan teistä kuva
instaan." -ei voida

Tauko kesken kuvausten ;D

Vähän kalliimpaa shoppailua...

Kyllä se mönkkäri siitä liikkuu,
 ku tarpeeksi kovin työntää...

Tall ships races

Harvinaista kyllä, tuli nähtyä Jasmin muutenkin,

 kuin treenien tai kisojen merkeissä! <3

Rakkaudesta ruokaan <3

Siinä vähän mun kesäkuulumisia. Mulla oli oikein mukava kesä,  olisin tosin voinut lomailla vielä hieman pidempään. Nyt katse kohti syksyä ja hurjaa vauhtia lähestyviä kisoja! Meillä suunnitelmissa käydä kisaamassa ainakin Jämin syyskisat, molemmat SM-kisat sekä Hanko.

  Tsemppiä kaikille syksyn kisoihin ja treeneihin !!